Katja Ketusta

Tasa-arvon päivää, hei vaan! Mä olen kovasti pohdiskellut tapausta Katja Kettu. En ole tullut mihinkään suureen lopputulokseen, mutta mielelläni vatvoisin kanssanne.

Seksuaalinen ahdistelu ja kaikentasoinen sukupuoleen liittyvä vähättely ja häirintä ovat ongelmia ja isoja epäkohtia. Sen todettuani:

Useat Pimppini on valloillaan -kirjan kirjoittajat ovat sosiaalisessa mediassa (muun muassa blogeissaan) todenneet, että Iltalehden uutisointi ja toimittajan käytös kirjan julkistamistilaisuudessa olivat tyyppiesimerkki seksuaalisen väkivallan uhrin syyllistämisestä. En ollut tilaisuudessa, enkä ole paperi-IL:ää pidellyt käsissäni aikoihin, ilmaisnettijuttuja vain lukenut. Olen saanut sen käsityksen, että ei se kovin nätisti tai syyllistämättä mennyt.

Mutta jos tyyli ja provolööppi hetkeksi unohdetaan, minusta toimittaja periaatteessa teki ihan työhönsä kuuluvia hommia. KK oli kolumnissaan syyttänyt poliisia välinpitämättömyydestä. Jos aiheesta tekee jutun, toimittajan on jo tasapuolisuuden nimissä kysyttävä poliisilta, miksi ei rikosilmoitus kiinnostanut. Jos poliisi takeltelee vastauksessaan, uskoakseni toimittaja mieluusti tekee myös poliisia syyllistävän lööpin – sellaisia lööpintekijät ovat. Mutta jos poliisi sanoo, että rikosilmoitusta ei löydy (tosin ihmettelen, kuinka tällaiset rikosilmoitukset nimiä myöten ovat julkista kamaa), on toimittajan kysyttävä Ketulta, mikäs juttu tää nyt on. Samoin kun kerran tapahtuman ajankohdasta oli epäselvyyttä, kyllä siitä saa kysyä. Näin journalismissa tehdään. Sitten on tietysti ihan eri asia, miten korrektisti asiansa hoitaa ja kirjoittaa, missä yhteydessä kysyy ja niin edelleen.

En usko, että tapaus oli mikään Ketun suunnittelema ”mainostemppu”. Mutta jos puhutaan yleisellä tasolla, en ymmärrä tässäkin yhteydessä esitettyä ajatusta, että ”seksuaaliseen väkivaltaan liittyy niin suuri häpeä, ettei kukaan ikinä valehtelisi joutuneensa sellaisen uhriksi”. Miten niin ei (kukaan ikinä)? Kyllähän ihminen – mies, nainen – on kykeneväinen paljon kauheampiinkin pahuuksiin kuin valehteluun. Ja kyllähän häpeän tunne ja aihe vaihtelee ihmisestä, kontekstista ja kulttuurista toiseen.

Mitä ajatuksia herättää? Entä kirja? Senkin luin mutta siitä ehkä toiste.