Opettajat, miten te kestätte?

Ennen: 

Minulla oli yläasteella 90-luvulla kiltti matematiikan opettaja, sellainen ihan liian kiltti. Kouluni oli luultavasti verrattain rauhallinen ja ongelmaton, mutta olihan se silti yläaste. Kaikki olivat tunnilla pakosta, kaikki suhtautuivat opettajiin lähtökohtaisen vihamielisesti, kaikki käyttivät kaikin keksiminsä tavoin hyväksi sitä, että tällä opettajalla ei ollut keinoja rankaista teini-ikäistä uhmaa. 

Itse olin kiltinpuoleinen teini, mutta kyllä minäkin käytin tilaisuutta hyväkseni. Kysyin opettajalta yhä uudelleen, mitä epäsopivimpina hetkinä ja halveksuvaan sävyyn, kuinka ihmeessä tämä viitsii käyttää ainoan elämänsä täällä ankeassa luokassa. Muistan ajatelleeni – ja varmasti sanoin sen murrosikäisen hienotunteisuudella ääneenkin – että pahin epäonnistuminen elämässä olisi päätyä opettamaan matikkaa yläasteikäisille. 

Nyt:

Ystäväni on opettaja. Hän sai jokin aika sitten oppilaaltaan viestin, jossa oppilas kutsui häntä useaan otteeseen vitun huoraksi. Koulu ei rankaissut oppilasta millään lailla. Huomaan ajatusteni kulkevan hieman samoja ratoja kuin yläasteen matematiikan tunneilla. 

***

Onko muilla ollut tämä ajatus, yläasteella tai myöhemmin? Mikä oli pahinta mitä teitte yläasteella sijaiselle? Millä lempi- tai siis haukkumanimillä kutsuitte opettajianne?  

Opettajat, miten olisitte vastanneet ärsyttävälle, ylimieliselle teini-minulle?

Tilaan paljon opettajakeskustelijoita Rönsyyn! Suunnittelen nimittäin opettaja-aiheista juttua, josta lisää ihan lähipäivinä.