Pidemmittä puheitta

No, mä nyt vaan alan kirjoittaa taas. En ymmärrä miten muka ehdin, mutta kun haluan. Haluan entistä enemmän, kun en edes tällä hetkellä kirjoita lehteen. 

Pari hiljaista tai siis kiireistä kuukauttani ovat kuluneet Suomen kulttuurirahaston järjestämällä kulttuurijournalismin mestarikurssilla, josta mainitsinkin jo keväällä. Nyt toivoisin, että yleisö esittää kysymyksen: millaista siellä on? Vastaan ennakkoon. 

Meitä on kurssilla parikymmentä loistotyyppiä. 

Laskujeni mukaan meistä yhdeksällä on Apple-läppäri. Jäljelle jäävistä 11:stä ainakin kolmella on iPad. IPhone-määräksi arvioin 15. 

Suunnilleen kaksi viikkoa kolmesta on lähiopetusta. Silloin meillä on puoli yhdeksästä viiteen luentoja eri taiteenaloista. Kuten aina elämässä, osa luennoista on loistavia, osa ei todellakaan ole. Mielestäni parhaita luennoitsijoita: Mervi Kantokorpi, Veli-Markus Tapio, Pekka Hako, Helena Hiilivirta, M.A. Numminen. Kantokorpea lukuunottamatta kaikki musiikki-ihmisiä. 

Luennot järjestetään ja osin yövytäänkin Scandic-hotelleissa. Simonkenttä, Paasitorni, Continental, Tampere City, Oulu. Toistaiseksi hienoin on ollut Simonkenttä.

 

Continentalissa näkyvät vuosikymmenet.

 

Mutta kaikissa on ripaus Jamie Oliveria.

Suunnilleen joka kolmas viikko on kotitehtävienkirjoitusvapaata. Vapaalla ei ole ihan niin kivaa kuin keväällä haaveilin. Joo, saa nukkua pitkään ja kirjoittaa yöpuvussa, mutta aikaa ei ole ollenkaan niin paljon kuin olin ajatellut, eihän koskaan ole. Deadlinet ahdistavat lakkaamatta, ja jos viettää vapaa-aikaa, tulee syyllisyys.

Parasta on ollut maakuntakierros, jota voisi kutsua myös leirikouluksi. Tampere-Ylöjärvi-Kaustinen-Oulu-Hailuoto. Mikä ihana, ihana leirikoulu. Ja vielä niiden loistotyyppien kanssa!

Mitä olen oppinut: Kritiikki on kriisissä. Mitä kauemmas musiikin historiassa mennään, sitä ylhäisempi status musiikilla on. Kirja-alan ihmisillä ja toimittajilla ei ole mitään käsitystä siitä, paljonko kirja maksaa, kun ne saavat kaikki kirjansa tai ostavat ne 50 % alennuksella. Kritiikin tehtävä ei ole olla oikeassa, se elää vilpittömyydestä. Suomessa on noin 700 apurahasäätiötä. Young Adults -kirjojen lukijoista 55 % on yli 18-vuotiaita.

Niin ja maakuntasanomalehdet, voi jeesus ne ovat kriisissä. En ollut lainkaan käsittänyt kuinka pahassa.

Tähän mennessä meistä kahdestakymmenestä loistotyypistä kolmen työpaikassa on alkanut tai käyty kurssin aikana yt-neuvottelut. Mutta toistaiseksi ainakin meillä kahdellakymmenellä on oikein rattoisat oltavat. Tavoitteemme on myös keksiä kulttuurijournalismi uudelleen. Palaan siihen pian.