Opintotukimussutus

Taas yritetään saada opintotukea sidottua indeksiin. Yksi ystäväni, entinen opiskelijapoliitikko, muisteli Facebookissa kaiholla ”omia opintorahakampanja-aikojaan” vuonna 2007. Itse en ollut silloin kampanjassa mutta kylläkin Ylioppilaslehden toimittaja syksyn 2006, joten oikeastaan olin kampanjassa.

On jotenkin surkuhupaisaa, että sama sivusto luodaan vuodesta toiseen uudelleen, uusia iskulauseita, uusia graafisia ratkaisuja, pieniä tilastotietojen päivityksiä, uusia mielenosoituksia. Vuodesta toiseen. Ja ketään muita kuin opiskelijoita ei kiinnosta, mitä nyt Hesari tekee kiintiöjutun kerran vuodessa. Onneksi ne opiskelijat vaihtuvat suht tiuhaan, niin intoa riittää, ja sitten myöhemmin nostalgisoitavaa.

Omistakin journalistisista (täysin puolueettomista, heh) kampanjoinneista huolimatta minun on ollut aina vaikea nähdä tätä Suomen suurimpana ongelmana. Johtunee siitä, etten nostanut opintotukea opiskeluaikoinani kuin yhden kevään. Muuten tein toimittajan kohtuullisen hyvin palkattuja töitä ja tienasin sen verran, että tulorajat olisivat paukkuneet heti kättelyssä. Pidin sitä melko reiluna pelinä.

Kannatan ilman muuta opintotukijärjestelmän kehittämistä. Ja mitä enemmän matkustan maailmalla, sitä ylpeämpi tästä hienosta systeemistä olen. Olen niin usein selittänyt ulkomaalaisille, että kyllä, meille todella maksetaan opiskelusta, etten pysty lietsomaan itseäni hirveän vihaiseksi sen (ihan ilmeisistä) epäkohdista. Hyvä että jotkut pystyvät, vuodesta toiseen.

Sen sijaan yhtä asiaa en ymmärrä millään: Miksi se Kela on niin kauhea, kun se lähettää takaisinperintäkirjeitä 15 prosentin korkoineen? Joka kevät kuulen tästä aiheesta raivoa ja marinaa. Miten se voi tulla niin monelle niin yllätyksenä, kun on olemassa tulorajat ja selkeähköt laskukaavat Kelan nettisivuilla? Onko ihan liikaa vaadittu, että pitäisi kirjaa omista tienesteistään? Kun nyt kerran saa rahaa siitä, että opiskelee.