”Etsitään asiantuntijaa, joka ei ole mies”

Olen lähdössä huomenna Tukholmaan juttukeikalle, joten Ruotsi-hehkutus Rönsyssä ei lopu vaan jatkuu. Matkaan valmistautuessani törmäsin sattumalta taas yhteen ilmiöön, jonka vuoksi haluaisin halata ja pussata koko Ruotsin kansakuntaa (paitsi en Ruotsi-demokraattien äänestäjiä).

Rättviseförmedlingen. Oikeudenmukaisuusvälitys tai jotain sinne päin. Ei kovin raflaava ruotsiksikaan. Joku tyyppi, joku Lina, kyllästyi siihen, että ikinä Tukholman klubeilla ei ollut nais-dj:tä. Hän kysyi joltakin yökerholta syytä tähän, ja sai vastaukseksi, että ”no kun ei niitä ole”. Tämä on se Linan ja minun ja varmaan kaikkien usein kuulema selitys sille, miksi tiettyjen asioiden yhteydessä esillä ovat miehet (talous, tekniikka, musiikki, urheilu…) ja toisten taas naiset (terveys, lapset, vanhukset…).

Lina Thomsgård perusti Facebook-ryhmän, jossa vinkataan alallaan aliedustettuun ihmisryhmään kuuluvista pätevistä tyypeistä, haastateltavaksi, töihin, paneelikeskusteluihin, keikoille. Aliedustettu ihmisryhmä on yleensä naiset, joskus harvoin miehet tai nuoret tai ulkomaalaistaustaiset. Eli: Rättviseförmedlingenin facebook-sivuilla etsitään naisvaltiotieteilijää, naispuolisia Japani-, maanjäristys- ja tsunamieksperttejä, naiskoomikkoja, Hollywoodissa työskenteleviä ruotsalaisnaisia, naisuskontotieteilijöitä ja niin edelleen. Ainoa äkkiseltään löytämäni etsintäkuulutettu miesryhmä olivat ”esikuvalliset henkilöstöalalla työskentelevät miehet”, heh.

Vuosi sitten perustetussa ryhmässä on nyt yli 24 000 jäsentä ja se näyttäisi toimivan erinomaisesti. Vinkkejä tulee läjäpäin jokaiseen etsintäkuulutukseen. Verkostoa käyttäneiden joukossa ovat ainakin SVT, TV4 ja Sveriges radio. Rättviseförmedlingen on saanut kasan tasa-arvo- ja oikeudenmukaisuus- ja hyvä ihminen -palkintoja ja Thomsgårdia on haastateltu vähän joka mediaan.

Spontaanit reaktioni:

1. Voi noita suloisia, oikeudenmukaisia ja tasa-arvoisia ruotsalaisia! Kyllä minua aina vähän naurattaa niiden vankkumaton sinisilmäisyys ja lievä lapsellisuuskin, mutta sitten hiljennän suomalaiskyynikon itsessäni. Totuus on, että pitääkin vetää nämä jutut vähän yli, jotta saa jotain aikaiseksi.
2. Toimittajanäkökulmasta tuo toimii samalla lailla kuin sähköpostilistat, paitsi että tuossa systemaattisesti haetaan tiettyä sukupuolta. Tuollaistahan voisi käyttää ihan riippumatta siitä, kiinnostaako tasa-arvo. Ei niitä hyviä haastateltavia puissa kasva kummastakaan sukupuolesta. Ja sitten kaupan päälle tulee oltua hyvä ihminen. Että toimittajat, eiköhän perusteta hyvän asian varjolla kätsä palvelu! (Sori, taas suomalaiskyynikko pompsahti pintaan.)
3. Pyrin itse suosimaan naisia, kun etsin asiantuntijahaastateltavia, mutta en kyllä mitään suurta ylimääräistä vaivaa ole koskaan jaksanut sen eteen nähdä. Kun ei niitä haastateltavia tosiaan puissa kasva. Ja ensimmäinen mielessäni kajahtanut mutku oli, että ”mutku naiset kieltäytyvät haastatteluista huomattavasti miehiä useammin”. (Erityisesti katugallupeissa, ja erityisesti keski-ikäiset naiset. Itse en ole niitä kauheasti joutunut tekemään, onneksi, mutta kollegat ovat kertoneet. Katsokaapa joskus niistä Hesarin ”miten lakko vaikuttaa elämääsi” -tavishaastatteluista, montako viisikymppistä naista on vastaamassa. Tosin, tämä ei ole niinkään tasa-arvo-ongelma, ongelma tässä on pikemminkin, että ketään ei kiinnosta lukea niitä typeriä tavisgalluppeja. Lopettakaa ne nyt helkkari jo!) No, Rättviseförmedlingen olikin jo reagoinut tähän ja lanseerannut Tacka ja! -kampanjan, jossa naisia kannustetaan suostumaan haastatteluihin, keskusteluihin ja muihin esiintymistehtäviin. Hienoa, erittäin hienoa! Tämä on musta tärkeintä tässä söpön ruotsalaisessa positiivisessa syrjinnässä: Naiset, sanokaa ja, yes, kyllä, ja nouskaa lavalle! Ei saa valittaa miesten hallitsemista aloista, jos itse sanoo että ”no emmä ny kyllä tommoiseen uskalla lähteä”.