Tuomas Kyrö olisi ansainnut oikolukijan

Ruotsalainen pienkustantaja Carl-Michael Edenborg julkaisi viime syksynä blogissaan erään ruotsalaisen hittidekkarin ensimmäisen sivun, kas tässä. Hän on korjannut siihen punakynällä kaikki kielivirheet, ja niitä mahtui pelkästään avaussivulle kymmenen. Suuri osa merkinnöistä on kyllä todellista pilkunviilausta, mutta mukaan mahtuu myös hyvin kömpelöitä viittaussuhdevirheitä. ”Häpeä, Bonnier!” Edenborg suomii kustantajaa:

Bonniers är Sveriges rikaste förlag. De tycker tydligen inte att de har råd med språkkunniga korrekturläsare. Det här är en skam för vad som i allt för mångas ögon fortfarande är en symbol för litterär smak och traditionstyngt förlagsarbete: de gav ju för helvete ut Strindberg osv osv.

Luin tapauksesta jokunen päivä sitten lempilehdestäni, ruotsalaisesta Filteristä, jonka jutussa (Sämre bokstäver, bättre siffror, juni-juli 2011) oli käsitelty laajemminkin ilmiötä: nopeasti markkinoille tuotettavat dekkarit ja ”da vinci -koodit” ovat surkeasti editoituja ja oikoluettuja. Esimerkiksi oli otettu itsensä Millennium-trilogia. Seitsemän–kahdeksan kustantamoa Britanniassa ja saman verran Yhdysvalloissa oli hylännyt käsikirjoituksen alkuperäisessä muodossaan (tai siis ilmeisesti siinä muodossa kuin se on ruotsiksi julkaistu). Kun kuuluisa brittikustantaja Christopher MacLehose oli editoinut trilogian käsikirjoitukset, seitsemän–kahdeksan jenkkikustantamoa halusi julkaista ne.

Toisaalta, onko editoinnilla ja oikoluvulla mitään väliä, lehti kysyy. Kirjat kun näyttävät menevän hyvin kaupaksi siitä huolimatta, että pilkunviilaajat saavat ihottumaa niiden kielivirheistä.

Onko samanlainen kustannustoimitustyhjiö olemassa Suomessa? En lue dekkareita enkä seuraa kirja-alaa riittävästi arvioidakseni. Ehkäpä Ina osaa kertoa, kun palaa lomilta? Ja nyt tarkoitan nimenomaan editointia – ihan silkan oikoluvun osalta minulla kyllä on mielipide jaettavaksi.

Luen juuri Tuomas Kyrön aivan mainiota Urheilukirjaa, jota suosittelen kaikille koskaan mitään urheilua edes arvokisoissa seuranneelle. Oikein oivaltavaa ja hauskaa analyysia urheilun ilmiöistä ja merkityksistä. Valitettavasti vaan Urheilukirjalla ei ole tainnut olla oikolukijaa ollenkaan. Melkein ei mene sivuakaan ilman lyöntivirhettä, ja tällaiseen intellektuelliin ja kauniskieliseen teokseen sellaiset sopivat vielä huonommin kuin nopsasti ahmittavaan romaaniin. Carl-Michael Edenborgia mukaillen: Häpeä, kustannusosakeyhtiö Teos!