Ei lueta sitä manifestiä

Sosiaalisessa mediassa, täällä Lilyssäkin, moni kakisteli viikonloppuna, että mites mun nyt pitäis tehdä näiden mun ”jeejee, ihkut uudet kengät” -päivitysten kanssa näinä maailmanlaajuisen surun päivinä. Ei toki ole niiden julkaisulle ihan huono perustelu, että elämää on jatkettava, on rakastettava, ei saa antaa pelolle ja terrorismille valtaa. Sitten pitää vaan ottaa huomioon ja hyväksyä se, että esimerkiksi Facebookissa ne kenkähehkutukset ehkä näkyivät uutisvirrassa keskellä pariakymmentä surun- ja ahdistuksenpurkuviestiä. Ja miltä ne sitten näyttivätkään, vaikka perustelu olisi ollut kuinka syvällinen ja pätevä elämänfilosofia.

Juhlin kyllä itsekin elämän jatkumista lauantaina, kirjaimellisesti. Olin siskoni pojan ristiäisissä, nauroin ja hymyilin ja nautin, kun se kerran minulle on mahdollista, kiitos sattuman tai ties kenen.

Samalla piehtaroin tässä kauheudessa, luen kaikki uutisjutut netistä ja tirautan välillä kyyneleitä sanomalehdelle. Ja toisin kuin Kari Tapion tai Kirkan tai Dianan kuoleman tolkuton mediakohkaus, tämä uutisointi on minusta ollut jotenkin perusteltua pahuuden yhteisöllistä käsittelyä ja surutyötä. Toistaiseksi.

Tilanne menee kuitenkin koko ajan kinkkisemmäksi. Mikä kaikki pitää kertoa? Kuinka pitkään murhaajan stailattuja kuvia ja otteita karseasta manifestista on esiteltävä mediassa? Sillä juuri sitähän se sekopää haluaa. Tämä on luultavasti tähän asti sujunut juuri niin kuin terroristi on halunnut.

On suht uusi tilanne, että tuollainen terroristi-massamurhaaja jää henkiin. Kaikista maailman koulusurmaajista tietääkseni yksi on jäänyt, kaiketi vahingossa. WTC-lentäjät tietenkin kuolivat kaikki, Moskovan ja Lontoon metrojen ja Madridin lähijunien pommittajat ilmeisesti myös. (On tietenkin niin, että suurin osa maailman terrorismista tapahtuu muualla kuin länsimaissa, ja siitä muusta en tiedä paljon mitään. Joten tässä nyt tämmöinen julkituodun länsimainen näkökulma.)

Monet ovat sanoneet, että onpa hyvä kun Breivik jäi tänne näkemään, mitä teki. Mutta en ole nyt ihan varma toimiiko tuo toive tässä. Vähän tuntuu, että Breivikin missio on vasta alussa. Että se tulee tulevina vuosina, vuosikymmeninä, tekemään kaikkensa levittääkseen epämääräistä, kuvottavaa tuhosanomaansa. Alkaen tietenkin oikeudenkäynnistä – onpa todella hyvä, että vangitsemisoikeudenkäynti pidetään suljettujen ovien takana, toivottavasti myös se varsinainen oikeudenkäynti.

Toivottavasti unohdamme koko tyypin mahdollisimman pian, vaikka ottaisimmekin tapauksesta jotain opiksemme ja kunnioittaisimme uhrien muistoa. (Kenkäpäivityksiä, everybody!)

Norja-parka. Se joutuu elämään hirviönsä kanssa vielä pitkään. Vaikka se kuinka olisi kiven sisällä, niin se silti on siellä, ja vähän väliä on käytävä keskusteluja sen kohtelusta, jonkun on annettava sille ruokaa ja puhuttava sen kanssa (tsemppiä vaan vankilapapille). Siitä ei pääse millään eroon. Syöpä.