Hyvästi Maija ja nuoruus

Maija Vilkkumaa ilmoitti lopettavansa Maija Vilkkumaa -uransa melkein heti sen jälkeen kun olin kirjoittanut tämän:

Me vanhenemme, asiat muuttuu. Laulaja-Maija on silti olemassa, ei elämä täysin ohi ole. Naiset keikoilla ympärilläni ovat ihanasti samassa jamassa, ja ymmärtävät. Ja Maija vetää yhä ne toukokuun Tavastian keikat, joiden aikana vatsassa kihelmöi ja suupielet nykii hymyyn, koska niistä alkaa kesä.

Toisin sanoin, nuoruuteni jatkui niin kauan kuin Maija Vilkkumaa jatkoi. Eilen olin Tavastialla jäähyväiskeikalla, eli hyvästelin siinä sitten nuoruuteni.

Siltä se oikeasti tuntui, todella pahalta. Iho oli kananlihalla ja kyyneleet silmissä koko keikan. Viimevuotiset kolmikymppiseni eivät olleet mitään tähän verrattuna, sillä ikähän on vain numero eiks niin. Kun taas Maija oli ihan oikea 12 vuotta kestänyt elämänvaihe. Niin tuhat kertaa olen Tavastialla ja festareilla niitä puhkikuluneita hittejä kiljunut ja tuntenut mystistä yhteenkuuluvuutta ja korvaamatonta identiteetinvahvistusta. Me suomalaiset sukupolveni naiset ja mun elämä.

Tänään on vielä se toinen Tavastia-hyvästelykeikka, jolle en ikävä kyllä pääse, mutta ehkäpä siellä tänäänkin vilahtaa lopussa screenillä keikkakuvien joukossa tämä kuva. Se on mun ottamani ja siinä on rakas bestikseni Annu, jonka kanssa me ollaan jaettu lapsuus, teiniys ja Maija-elämänvaihe. Annu onneksi on ja pysyy (halaus Kittilään!), mutta kyllä siitä keikasta tämän kuvankin vuoksi aika henkilökohtainen nuoruushautajaistunnelma tuli. Nyyh.