Ivana B. ja kirjailijat naistenlehdissä
Kyllä ei näytä miltään tässä kuvassa, mutta livenä tuo kirja on siis hopeinen, heijastava ja kaupan hyllyssä aika ohittamaton.
Se on se Anja Snellmanin uusi, josta oli suht ohittamaton arvio Hesarissa joku aika sitten. Itse luin kirjan tuoreeltaan ja nopeasti siksi, että siinä on sama aihe kuin Tuomas Kyrö -jutussani (joka alkaa olla valmis, juuri kirjoitin ingressin taittoon, kohta laitan luettavaksi herra kirjailijalle): kirjailijoiden työnkuva, markkinointi ja brändäys.
Toisaalta halusin kirjoittaa tästä Rönsyyn siksikin, että Snellmanin edellistä romaania hieman lyttäsin.
Ei tämäkään ehkä ihan kymppiä minulta saa (miksi kirjalle antaa mieluummin kouluarvosanan kuin tähtiä?), mutta onpa kyllä tosiaan kiinnostava, ajankohtainen ja terävä. Jostain syystä tämä wannabe-kirjailijoiden esiinmarssi ärsyttää minua melkein yhtä paljon kuin Snellmania, vaikkei olekaan kyse omasta ammatistani. Ja Snellman on ah niin julma, että hykertelen:
Hän luulee että stoalaisuus on joku porukka joka kokoontuu Itäkeskuksen Stoassa. Requescat in pace. Näin meidän kesken voin sanoa, että jopa ikäpolveensa nähden hän on todella yksinkertainen. Hän haluaa Suomeen lisää rentoa meininkiä, kahviloita ja kivoja fiiliksiä, enemmän flowta, seksiä ja yleistä kepeilyä, argumentit ja perustelut ovat tylsiä, kaikenlaisille ilonpilaajille ja moraalibongareille pitäisi antaa jotain sakkoja heti kun ne alkaa kuorona jänkättää. Näin hän vastasi kun häneltä kysyttiin tänään aamulla Politiikkaradiossa mikä on tulevan Suomen tasavallapresidentin tärkein tehtävä.
Hän on siis Ivana B, romaanin nimihenkilö, kirjailijatyrkky joka ei ole julkaissut vielä mitään eikä lukenutkaan kovin monta kirjaa, mutta haluaa kuuluisaksi kirjailijaksi ja paljon rahaa. Ivana ei ole kukaan suomalainen kirjailija suoraan, mutta hänestä on varsin helppo löytää monenkin piirteitä.
Tuossa Hesarin arviossa heitä luetellaan nimeltä. Naistenlehtien kansissa, stailatut, nuoret ja hyvännäköiset. Mutta nimeltä mainitut kirjailijat eivät ole niitä, jotka minua ärsyttävät. Ne wannabe-tyypit eivät ole hirveästi esiintyneet naistenlehtien kansissa, ainakaan toistaiseksi. Hyvä niin.
Ja siitä päästään toiseen asiaan: Erityisesti arviota lukiessani mietin, että mikä siinä nyt on, että se naistenlehden kansi on kirjailijalle lähtökohtaisesti niin paheksuttava paikka. Miksi juuri kirjailijoita piikitellään siitä niin loputtomasti, onhan niissä näyttelijöitä, ohjaajia, laulajia ynnä muita muusikoita? Poliitikoista ja urheilijoista puhumattakaan. Suomessa on loppujen lopuksi hyvin vähän julkisuudessa töitä tekeviä ihmisiä, jotka kategorisesti kieltäytyisivät naistenlehtien kansista. Ja mitä pahaa on naistenlehdissä? Ja miksi kirjailijoita ei pitäisi haastatella? Miten niin eivät ole kiinnostavia?
Olen ennenkin sanonut: haastattelen sata kertaa mieluummin kirjailijaa kuin näyttelijää. Myös lukijana luen kirjailijajuttuja sata kertaa mieluummin. Kirjailijan kanssa on lähes aina mielenkiintoista puhua kirjan aiheesta, näyttelijän kanssa kanssa ei juuri koskaan ole mielenkiintoista puhua leffan tai näytelmän aiheesta, koska se ei ole näyttelijän valitsema, kirjoittama tai kokema. Näyttelijä vain näyttelee (ja opettelee jonkun muka-syvällisen puheenvuoron jota toistelee pakollisissa haastatteluissaan toimittajille). Kirjailijan kanssa on jotain mistä kysyä, näyttelijän kanssa kysymykset helposti sattuneesta systä kääntyvät siihen tarkoin varjeltuun ”yksityiselämään”. Joka sekin on melkein aina täysin banaalia. Eli lisää kirjailijoita naisten- ja muihinkin lehtiin, kiitos!
Ja kolmanteen asiaan: Snellmania lukiessani vasta tajusin, miten sukupuolittunut asia kirjailijoiden pr-työ on. Tuomas Kyrö kielsi haastattelussa jyrkästi suunnitelleensa minkäänlaista markkinointi- tai brändäysstrategiaa, ja jutussani kehunkin häntä tahattomasta hienosta markkinoinnista, mutta helppohan hänen on. Ei häntä pyydetä naistenlehtien kansiin. Ei paheksuta vaate- ja meikkitiedoista. Imagen kuvauksissa häntä vähän stailattiin kyllä, mutta ei tällä lailla:
Hän on ensi viikolla Anna-lehden kannessa. Hänelle on tehty sitä varten totaalinen imagonmuokkaus. Tukkatyyli on vaihtunut ja meikki sen myötä, silmänrajaukset on tatuoitu ja ripsiä lisätty. Ehkä hän on saanut uudet kynnetkin niiden sushikynsien tilalle. Minä kutisen, mutta hänellä on kutkuttava olo. Sanoinko, että hän näyttää aivan Hollywood-pimulta. Siltä hän on aina halunnut näyttää.