Ivana B. ja kirjailijat naistenlehdissä

Rönsy

Kyllä ei näytä miltään tässä kuvassa, mutta livenä tuo kirja on siis hopeinen, heijastava ja kaupan hyllyssä aika ohittamaton.

Se on se Anja Snellmanin uusi, josta oli suht ohittamaton arvio Hesarissa joku aika sitten. Itse luin kirjan tuoreeltaan ja nopeasti siksi, että siinä on sama aihe kuin Tuomas Kyrö -jutussani (joka alkaa olla valmis, juuri kirjoitin ingressin taittoon, kohta laitan luettavaksi herra kirjailijalle): kirjailijoiden työnkuva, markkinointi ja brändäys.

Toisaalta halusin kirjoittaa tästä Rönsyyn siksikin, että Snellmanin edellistä romaania hieman lyttäsin.

Ei tämäkään ehkä ihan kymppiä minulta saa (miksi kirjalle antaa mieluummin kouluarvosanan kuin tähtiä?), mutta onpa kyllä tosiaan kiinnostava, ajankohtainen ja terävä. Jostain syystä tämä wannabe-kirjailijoiden esiinmarssi ärsyttää minua melkein yhtä paljon kuin Snellmania, vaikkei olekaan kyse omasta ammatistani. Ja Snellman on ah niin julma, että hykertelen:

Hän luulee että stoalaisuus on joku porukka joka kokoontuu Itäkeskuksen Stoassa. Requescat in pace. Näin meidän kesken voin sanoa, että jopa ikäpolveensa nähden hän on todella yksinkertainen. Hän haluaa Suomeen lisää rentoa meininkiä, kahviloita ja kivoja fiiliksiä, enemmän flowta, seksiä ja yleistä kepeilyä, argumentit ja perustelut ovat tylsiä, kaikenlaisille ilonpilaajille ja moraalibongareille pitäisi antaa jotain sakkoja heti kun ne alkaa kuorona jänkättää. Näin hän vastasi kun häneltä kysyttiin tänään aamulla Politiikkaradiossa mikä on tulevan Suomen tasavallapresidentin tärkein tehtävä.

Hän on siis Ivana B, romaanin nimihenkilö, kirjailijatyrkky joka ei ole julkaissut vielä mitään eikä lukenutkaan kovin monta kirjaa, mutta haluaa kuuluisaksi kirjailijaksi ja paljon rahaa. Ivana ei ole kukaan suomalainen kirjailija suoraan, mutta hänestä on varsin helppo löytää monenkin piirteitä.

Tuossa Hesarin arviossa heitä luetellaan nimeltä. Naistenlehtien kansissa, stailatut, nuoret ja hyvännäköiset. Mutta nimeltä mainitut kirjailijat eivät ole niitä, jotka minua ärsyttävät. Ne wannabe-tyypit eivät ole hirveästi esiintyneet naistenlehtien kansissa, ainakaan toistaiseksi. Hyvä niin.

Ja siitä päästään toiseen asiaan: Erityisesti arviota lukiessani mietin, että mikä siinä nyt on, että se naistenlehden kansi on kirjailijalle lähtökohtaisesti niin paheksuttava paikka. Miksi juuri kirjailijoita piikitellään siitä niin loputtomasti, onhan niissä näyttelijöitä, ohjaajia, laulajia ynnä muita muusikoita? Poliitikoista ja urheilijoista puhumattakaan. Suomessa on loppujen lopuksi hyvin vähän julkisuudessa töitä tekeviä ihmisiä, jotka kategorisesti kieltäytyisivät naistenlehtien kansista. Ja mitä pahaa on naistenlehdissä? Ja miksi kirjailijoita ei pitäisi haastatella? Miten niin eivät ole kiinnostavia?

Olen ennenkin sanonut: haastattelen sata kertaa mieluummin kirjailijaa kuin näyttelijää. Myös lukijana luen kirjailijajuttuja sata kertaa mieluummin. Kirjailijan kanssa on lähes aina mielenkiintoista puhua kirjan aiheesta, näyttelijän kanssa kanssa ei juuri koskaan ole mielenkiintoista puhua leffan tai näytelmän aiheesta, koska se ei ole näyttelijän valitsema, kirjoittama tai kokema. Näyttelijä vain näyttelee (ja opettelee jonkun muka-syvällisen puheenvuoron jota toistelee pakollisissa haastatteluissaan toimittajille). Kirjailijan kanssa on jotain mistä kysyä, näyttelijän kanssa kysymykset helposti sattuneesta systä kääntyvät siihen tarkoin varjeltuun "yksityiselämään". Joka sekin on melkein aina täysin banaalia. Eli lisää kirjailijoita naisten- ja muihinkin lehtiin, kiitos!

Ja kolmanteen asiaan: Snellmania lukiessani vasta tajusin, miten sukupuolittunut asia kirjailijoiden pr-työ on. Tuomas Kyrö kielsi haastattelussa jyrkästi suunnitelleensa minkäänlaista markkinointi- tai brändäysstrategiaa, ja jutussani kehunkin häntä tahattomasta hienosta markkinoinnista, mutta helppohan hänen on. Ei häntä pyydetä naistenlehtien kansiin. Ei paheksuta vaate- ja meikkitiedoista. Imagen kuvauksissa häntä vähän stailattiin kyllä, mutta ei tällä lailla:

Hän on ensi viikolla Anna-lehden kannessa. Hänelle on tehty sitä varten totaalinen imagonmuokkaus. Tukkatyyli on vaihtunut ja meikki sen myötä, silmänrajaukset on tatuoitu ja ripsiä lisätty. Ehkä hän on saanut uudet kynnetkin niiden sushikynsien tilalle. Minä kutisen, mutta hänellä on kutkuttava olo. Sanoinko, että hän näyttää aivan Hollywood-pimulta. Siltä hän on aina halunnut näyttää.

Kommentit

Helmi K
sivulauseita

Mulla on ollut pitkään Anja Snellman-yliannostus, viimeksi luin Lemmikkikaupan tytöt, joka oli hyvä mutta ei järisyttävä. Lyhytsiipisistä olen pitänyt eniten, mutta ei ole mikään lempikirjailija. Mutta siis, tämän kirjan varmaankin luen, olin sen jo melkein unohtanut, mutta nyt taas muistin. Aihe on kiinnostava.

Kuin myös tuo "miksei kirjailja saa olla naistenlehdessä ja mitä vikaa on naistenlehdissä"-kysymys. En ole itsekään ikinä ymmärtänyt. Miksi kaikkien muiden taiteenalojen tekijät voivat kertoa työstään ja teoksistaan mutta ei kirjailijat? Ja miksi aina juuri kirjojen markkinointia pidetään jonain sielun myymisenä? Niin kuin kirja olisi jotenkin pyhempi kuin elokuva tai levy. Kun jokainen kirjailija (vaikka väittäisi muuta) toivoo että kirja löytää lukijan, ts. myy, niin miksei voi ihan ääneen sanoa että olen muuten kirjoittanut tämmöisen kirjan, kirjoitin sen koska.., jne.

Tulihan vuodatus :)

Joanna Palmén
Rönsy

No just noin!

Vierailija (Ei varmistettu)

Lisäisin tuohon HS:n arvostelussa olevaan nimiluetteloon myös Henna Helmi Heinosen. Hänhän perusti aikoinaan "minusta tulee kirjailija"-blogin ennen kuin oli edes kirjoittanut kokonaan esikoisteostaan ja blogin lukijoissa on monen suomalaisen kirjailijan blogin osoite. Ivana B on kyllä varsin mielenkiintoinen kirja. Mitä pahaa on siinä, että kirjailija yrittää saada kirjalleen julkisuutta ja sitä kautta lukijoita? Kirjamaailma on nykyään kovaa bisnestä.

Joanna Palmén
Rönsy

Joo mutta Henna Helmiä en ole kauheasti nähnyt naistenlehtien kansissa, joista HS:n listassa oli kyse. Voi toki olla että on jossain ollutkin, mutta ei nyt kovin laajasti.

ruma kirjailija (Ei varmistettu)

ongelma on siinä epätasa-arvoisuudessa että naistenlehtien kansissa on vain kauniita kirjailijoita. Rumia ei huolita naistenlehtien kansiin, eivätkä he näin ollen saa julkisuutta/lukijoita kirjoillee.

Joanna Palmén
Rönsy

Joo, mutta tuskin on niiden kauniiden kirjailijoiden vika. Vähän eri tason ongelma eikä vain kirjailijoiden kohdalla.

Pääskynen (Ei varmistettu)

Ai just niin, kohta varmaan sanot et oikeasti ne rumat kirjailijat onkin kateellisia niille kauniille kun toiset myy toiset ei. Juuri tämän höpölöpön takiahan se Anja on kirjansa kirjoittanut! Jos kerran kaikki kirjailijat ei voi valita, meneekö naistenlehden haastatteluun vai ei, vaan niiltä vaaditaan sitä tai sit niitä ei oteta jos ne on liian epämediaseksikkäitä. Ihan sama onko kyse muusikosta tai kuvataiteilijasta ym. - Kiitos Anjalle!

Joanna Palmén
Rönsy

Pääskynen, selvennä ihmeessä vähän. En tajua mitään kommentistasi. Se vaikuttaa ihmeen vihaiselta siihen nähden, että mähän kehuin Snellmanin kirjaa.

En oo puhunu mitään rumista ja kauniista kirjailijoista, vastasin vain kommenttiin. Kuulen aika jatkuvasti ilkkumista siitä, kuinka nuoret naiskirjailijat stailataan naistenlehtiin, en ole kiinnittänyt huomiota siihen, ovatko ilkkujat olleet rumia vai kauniita, joten en tiedä kateudesta. Mutta kyllähän ihmiset aika usein ovat kateellisia, itseni mukaanlukien.

Ja sit ei tietenkään ihminen voi "valita, meneekö" jonkin lehden haastatteluun, kyllä onneksi lehdet sentään itse päättävät, ketä kysyvät haastatteluun. Valintakriteerien järkevyys ovat sitten eri asia. Ja käsittääkseni ketään ei pakoteta haastatteluun.

Kommentoi