Keräys: tunnemössöä!

Viime Nyt-liitteen kolumnissaan Anu Silfverberg määritteli:

Vanhempainliiton kampanjointi on pelkkää taloudellisesti kannattavaa tunnemössöä. Se on sitä samaa taikinaa, joka paisuu, kun kauhistellaan ”nykymenoa” ja ”nykyvanhempia” vailla kontekstoinnin häivää.

Kunhan minulla vain on mahdollisuus piehtaroida näissä isoissa fiiliksissäni niin kuin jokin valtava vauva, niin se se on tärkeää.

Tunnemössö on sukua kriittisyyden kuolemalle. Ärsyttävimmillään se on sitä, kun asiaperusteluja tai asiakeskusteluja ei voi käydä, kun joillekin tulee tunnetila, ja se määrää. Tunnetila syntyy varmimmin, kun keskusteluun liittyy lapsi tai eläin.

Ihan tahtomattakin mieleen tulvii mössöannoksia.

Lähimpänä tietysti Rönsyn 875 grammaa ja verot -keskustelu. Jos joku ”väkisin kaivaa” hyvästä asiasta negatiivista, silloin loukkaannutaan (TUNNE) ja keksitään toinen toistaan veemäisempiä (TUNNE) kommentteja huudeltavaksi. Ei siis mitenkään keskustella, ehei.

Sitten oli viimekesäinen Enkeli-Elisa. Tunnetiloissaan sukelteleville Enkeli-Elisan puolustajille totuudella ei ollut mitään väliä eikä oikeastaan kampanjan vaikutuksillakaan, koska TARKOITUS OLI HYVÄ.

Aamulehdellä oli muuten samasta aiheesta täydellinen tunnemössöetusivu jokin aika sitten.

Katariina Souri ja Supersiskot -ilmoitus herätti ah niin paljon tunteita! Kuten tiedetään, raiskauksesta kertova teksti ei ollut Katan oma tarina, ja mainostoimistopomo väitti, että sen selventävä lause ”oli vahingossa pudonnut pois”. Kuitenkin Zonta International Piiri 20 -systeemin puheenjohtaja sanoi Ilta-Sanomissa näin:

”Ilmoitus antaa pitkälti kuvan siitä, että se olisi Sourin tarina. Se ei näy selkeästi, ettei tarina ole hänen. Tavoitteemme oli, että ilmoitus koskettaa vahvasti.”

KOSKETTAVA! TUNNE! KUOHU! Amatöörimäisen ilmoituksen muukin teksti kertoo aivan liian tökerösti, mitä ollaan tekemässä:

Jos ihmettelet, miksi olen kuvassa silmä mustaksi maskeerattuna, syy on yksinkertainen: Halusin että huomaat ja toivottavasti myös luet tämän ilmoituksen.

Että kun nyt on tää vilpittömyyden ja aitouden aika, niin me vilpittömästi kerrotaan, että me maalattiin toi kohumuija niin, että sulla, lukija, tulis ikävät assosiaatiot väkivaltaan ja TUNNEMÖSSÖÖ, koska sillä ehkä havahdut. Faktoilla sua on turha koittaa herätellä, olet niin tyhmä ja laiska ja elämäsi pyörii oman napasi ja sen tuntemusten ympärillä.

(Noilla Supersiskoilla ei tosin nettisivun perusteella ollut itselläänkään faktat hallussa. He pyrkivät ehkäisemään tyttöjen syrjäytymistä, joka voi johtua koulukiusaamisesta, syömishäiriöistä tai seksuaalisesta väkivallasta, ja tapa on vapaaehtoisten pyörittämä chat. Koska tarkoitus on hyvä, tämäkin menee läpi.)

Nettiuutissaiteilla on kaikkein latistavin versio tunnemössöstä: Ei uskota, että lukija jaksaisi klikata tai lukea jutun, jos jo otsikossa ei kerrota, millainen tunne tästä on luvassa. Ei siis anneta uutisen aiheuttaa tunteita tai ajatuksia, vaan piikitetään ne tunteet suoraan suoneen huudahduksilla, adjektiiveilla ja superlatiiveilla. SEKSIVAU! Kas näin vaikka tänään tiistaina:

• ”Huolestuttava ilmiö raskaana olevien naisten keskuudessa”
• ”J.Lo kiehnää uimapuvussa – kuumaa”
• ”No ohoh! BMW:ltä tulossa 3-sylinterinen huipputehokas M-moottori”
• ”Keinot loppuvat 2015? Kauhukuva seksitaudista”
• ”Reitin pituutta epäillään – Helsinki City Runista outo vääntö”
• ”Karmiva lehtitieto kidnapattujen naisten talosta: poliisi löysi kahleita, ehkä haudan”

OUTOA! KARMEAA! OHHOH! HUHHUH! KLIK! KLIK!

Joka ilta telkkarissa koko primetimen joku tavis itkee ilosta tai surusta voitettuaan tai hävittyään jonkun kisan. Ja se on joka kerta niin LIIKUTTAVAA.

Ai niin vielä, blogeissa: ”Jätä negatiiviset kommentit omaan arvoonsa.” Tunnemössöilijälle kaikki positiivinen on hyvää ja kaikki negatiivinen on huonoa, riippumatta siitä, onko positiiviselle tai negatiiviselle järkeviä perusteluja. Toki nettikeskustelussa negatiivisesta iso osa onkin ihan paskaa, mutta ei kaikki.

Tämän jutun alle vastaanotan mieluusti lisää tunnemössöä. Tämä on KERÄYS HYVÄN ASIAN PUOLESTA!

Siis sen hyvän asian, että aikuiset olisivat aikuisia ja suhtautuisivat ikäviinkin asioihin kypsästi, pyrkisivät ratkaisemaan ongelmat pitkällä tähtäimellä eivätkä akuutissa tunnetilassa, ajattelisivat ja seuraisivat yhteisiä asioita eivätkä olisi niin loputtoman yksinkertaisia ja tekopyhiä.