Ketjut jotka rantautuvat

Starbucks tulee Helsingin keskustaan, Akateemisen nykyisen lehtiosaston paikalle. Twitterissä oli heitä, jotka hehkuttivat, ja heitä, jotka paheksuivat. Ja sen vähän kuin näitä twiittaajia tunnen, en ollut kovin yllättynyt jakolinjasta.

Itse kuulun paheksujiin, tietty. Mutta jaksan enää paheksua vain ihan lievästi. Paheksun mielikuvituksettomuutta ja tylsyyttä, ja sitä että se on muka joku jännä juttu että sen tarjoilijan on globaalin konseptin mukaisesti kysyttävä etunimesi ja kirjoitettava se muovimukiisi, vaikka olisit paikan ainoa asiakas.

Ja hämmästelen, tai ainakin haluaisin jaksaa hämmästellä, että eikö Starbucks kuitenkin ole imagohaitta maan ylhäisimmälle (tai no, ainoalle vähänkään ylhäiselle)  kirjakaupalle, jossa on ne Alvar Aallon ovenkahvat ja kaikki. Toista oli Meksikossa, jossa Oaxaca kielsi McDonald’sia pystyttämästä ravintolaa kaupungin vanhaan ja upeaan keskustaan. Toivottavasti talousvaikeuksinen Stockmann ainakin myi ylpeytensä kalliilla ja tämän turvin pystyy jatkamaan myös sivistystyötä.

Juon kahvia, mutta en ole mikään suuri maistelija. Ja olen kyllä juonut Starbucks-kahvia, mutta en muista kokeneeni suuria elämyksiä suuntaan tai toiseen. Siksipä kysyn, että onko se Starbucks-kahvi oikeasti niin hyvää, että ”ketjun rantautumista” olisi kannattanutkin odottaa? Onko se parempaa kuin vaikka Helsingin jo runsaiden kahvihifistelypaikkojen? 

Jos vastaus on kyllä, niin selvä, onnea Helsinki. Mutta jos ei:

Muistan teiniaikojen käsipalloturnausmatkoista Ruotsiin ennen kaikkea sen, että siellä oli H&M ja Stadium. Se oli ihan mahtavaa, niissä oli vaikka mitä jännää (ja halpaa). Muistan erityisesti ostaneeni H&M:stä ensimmäisen puuterini, joka oli aika oranssi. Kun ne kaupat tulivat Suomeen (”ketjut rantautuivat”), eipä niissä enää mitään jännää ollutkaan. Eikä Tukholman Sergelin torillakaan enää ole.

Tarkoitan, että kun jee, olen ulkomailla, täällä on Starbucks (ja Burger King) katoaa, mitä jää jäljelle?