Kökar ja Jää

Ahvenanmaasta vielä. Luin talvella Ulla-Lena Lundbergin Jään, ja sitten oli päästävä Kökariin. Jää kertoo Kökarista, Lundbergin synnyinsaaresta, vaikka romaanissa puhutaankin vain ”Luodoista”. Mutta ne ovat yksi yhteen Kökarin kanssa, eikä kirjailija itsekään omaelämäkerrallisuutta ole kieltänyt (tämä Suomen Kuvalehden erinomainen juttu kannattaa lukea). Eli tuo tuossa on romaanin kirkkoherran Petter Kummelin kirkko. Takana olevalla hautausmaalla on hänen, eli Ulla-Lena Lundbergin isän Pehr Lundbergin, hauta.

Kökar oli suurempi kuin kuvittelin – ilman pyörää siellä olisi ihan pulassa – ja vehreämpi. Siellä vallitsi muuallakin saaristossa aistimani käsittämätön hiljaisuus. Sellaista mystistä rauhaa ei ole missään muualla.

Ulla-Lena Lundberg on kirjoittanut paljonkin synnyinsaarestaan (nyt luen Kungens Annaa, ruotsiksi, jessus miten vaikea ymmärtää vanhahtavaa ja koukeroista kieltä!), mutta syksyn Finlandia-palkinto taisi olla Kökarin fifteen minutes of fame. Kun Stieg Larsson teki saman Tukholmalle tai vaikka Da Vinci -koodi Pariisille, noissa kaupungeissa alettiin saman tien järjestää turistikierroksia romaanien tapahtumapaikoille ja matkatoimistot riemastuivat markkinoimaan kohteita kirjanystäville. Mitenkäs Kökar on huomion hyödyntänyt?

Kökarilla on kauppa, jonka ovessa mainostetaan, että meiltä saa Is-teosta. Suomeksi kirjaa ei ole. Virhe. 

Mutta saarella on kuin onkin juuri aloitettu Is-vandringar, kävelyretket, joilla esitellään paitsi kirjan tapahtumapaikkoja myös Kökarin Hamnön pitkää historiaa – sielläpä olikin Ruotsin laivaston rakennelmia jo 1200-luvulla ja fransiskaaniluostari keskiajalla. Kiviröykkiöt tuossa ovat fransiskaanien kirkon kivijalka.

Meitä oli Is-vandringilla noin tusina, ja se oli mitä sympaattisin pieni turistikierros. Ei, ei sitä nyt sentään suomeksi ole, mutta opas, hirveän hauska tarinankertoja Philip, puhuu äärimmäisen kaunista ja selkeää ruotsia ja tarvittaessa suomeakin. Kierroksen romaaniin liittyvä anti oli melko suppea, lähinnä näimme vanhan pappilan eli Lundbergin synnyinkodin, mutta muuhun saaren historiaan ja kulttuuriin liittyvät tarinat olivat sitäkin kiinnostavampia. Lopuksi saimme pappilassa paikallista leipää ja siideriä. Niin sööttiä!

Kierroksia ilmeisesti järjestetään tällä erää vain heinäkuussa, joten suosittelen kiirehtimään. Enkä usko, että kökarilaiset haluavatkaan markkinoida rauhallista pikku paratiisiaan yhtään suuremmille turistimassoille.