Lance ja Marion
Käytin tämän työpäivän kirjoittamalla urheilusivulle jutun Lance Armstrongista, joka ilmoitti pari viikkoa sitten lopettavansa uransa. Kas tässä aito rönsy eli ajatus, jonka alussa kirjoitin juttuun mutta joka ei sitten siihen mahtunutkaan, saati liittynyt suoranaisesti otsikkoon.
Suomessa pyöräilystä uutisoidaan lähinnä doping-tapausten yhteydessä eli oikeastaan aika usein. Täältä käsin on helppo tuhahdella ketkulajille, mutta voi myös miettiä, miten usein ja millaisissa tapauksissa maastohiihto ylittää uutiskynnyksen pohjoismaiden ulkopuolella.
Sillä aikaa kun tätä kirjoitin, oli suomalainen voittanut maastohiihdon MM-kultaa. Noh, sehän on hienoa. Jee.
Olen kauhea urheilukyynikko, vaikka sitä seuraankin ja siitä tykkään. Juuri äsken mietin, että tuossa urheilusivulla on reilun puolen vuoden sisään ollut aiheena muun muassa doping-tuomittu Marion Jones, jota ylistin, ja doping-epäilty Lance Armstrong, jota myös ylistän. Ja osittain juuri dopingsotkujen takia. Minusta niiden tarinat ovat sata kertaa kiinnostavampia kuin kilttien urheilijoiden, jotka rullaavat raiteillaan ja ovat yllätyksettömiä ja tylsiä. Huippu-urheilun kun pitäisi kai olla viihdettä.
Toinen rönsy liittyykin Marion Jonesiin, kärähtäneeseen pikajuoksijaan, joka vanhoilla päivillään siirtyi takaisin nuoruudenlajiinsa koripalloiluun ja naisten NBA:han eli WNBA-sarjaan. Tämä on minusta erityisen kiinnostavaa siksi, että vannoutuneena joukkueurheilijana olen aina ollut sitä mieltä, että yksilölajeissa huipulla pärjäävät vain itsekkäät kusipäät ja että yksilöurheilijat eivät ikinä voisi vaihtaa joukkuelajiin saati muuhunkaan tiimityöskentelyyn, koska ovat liian tottuneita keskittymään itseensä ja lähipiirin jakamattomaan huomioon.
Marion taitaa todistaa teoriani vääräksi. Kun tein hänestä juttua viime elokuussa, luin jostain jutusta (äh, en löydä sitä enää) joukkuekavereiden kehuvan häntä nimenomaan tsemppariksi, hengenluojaksi ja pukukoppipelaajaksi – eli juuri kaikesta siitä mihin en uskonut yksilöurheilijan pystyvän. Vaikuttavaa!
Tänään vähän guuglasin ja ilokseni huomasin, että Marion näemmä breikkasi täysillä vasta ihan loppukaudesta, jutun kirjoittamisen jälkeen, ja nyt hänen WNBA-joukkueensa Tulsa Shock on tehnyt 35-vuotiaan, kolme lasta synnyttäneen doping-pikajuoksijan kanssa uuden monivuotisen sopimuksen. Aivan loistava, kaunis tarina toisesta mahdollisuudesta.
(kuva wnba.com)