En aio kirjoittaa MM-lätkäjoukkueen alkoholinkäytöstä kansanjuhlassa (kansa, kevään trendisana), mutta siitä tämä kieltämättä rönsysi. Kävin aiheesta kiihkeitä keskusteluja Facebookissa. Jos asiat olisivat mustavalkoisia, kuuluisin itse ennemmin siihen ankeuttajien puolueeseen, joka ”yrittää kieltää juhlimisen” ja ”laskee, otetaanko yksi vai kaksi kaljaa”, mutta asiat eivät ole mustavalkoisia ja tämä(kin) keskustelu on täysin toivotonta ja lannistavaa.

Joku vastakkaisen puolueen edustaja mainitsi jossain keskustelussa, että sitä saa mitä tilaa. Että odottiko joku muka ihan tosissaan muunlaista käytöstä lätkäjoukkueelta, että kaikkihan tietävät että ”urheilijat dokaa eniten”.

Siinä on pointti. Asiasta muistutettiin tämän aamun lehdissäkin, tosin tässä ei tainnut olla mitään uutta uutisoitavaa tutkimusta takana vaan pelkkä vähän omituinen huomautus tutkijalta. Ja itseasiassa muistan sellaisenkin tutkimuksen, jonka mukaan urheilua harrastavat nuoret juovat jopa enemmän kuin muut nuoret.

Itse en varmasti juonut urheilijanuorena enemmän kuin ei-urheileva lähipiiri, mutta saattaa toki jossain muualla pitää paikkansa, esimerkiksi lätkäpoikien keskuudessa. Silti opin kyllä erittäin näppärästi yhdistämään urheilun ja alkoholin toisiinsa. Yksi varhaisista alkoholikohtaamisistani oli, kun pääsimme käsipallon C-tyttöjen SM-finaaliin, siis noin 14–15-vuotiaita, ja valmistelimme voitonjuhlia – etukäteen, tietenkin. Tämä oli nyt sellainen tilaisuus, SM-kulta, että ei kelpaa sen rinnakkaisluokkalaisen tytön isoveljen myymä kilju, vaan on saatava kuohuviiniä. Ja koimme Suomen mestaruuden legitiimiksi syyksi pyytää vanhempiamme ostamaan meille skumppapullot. Jokaiselle oma. Monikaan vanhempi ei suostunut, ja olimme erittäin tuohtuneita tästä vääryydestä. Jumalauta, mestaruus, kyllähän silloin nyt kuuluu juoda skumppaa! Tai no mitä tahansa missä on prosentteja. Tämä oli suorastaan velvollisuus, ihan mukava sellainen kyllä, mutta ajatus oli nimenomaan, että mestaruutta kuuluu juhlia juomalla alkoholia.

Sittemmin tätä on toteutettu kyllä monissa mestaruus- ja voitonjuhlissa. Ja myös saunailloissa, banketeissa ja turnausmatkoilla. Olin muistaakseni 17, kun huomasin junnumaajoukkuematkalla, että enää ei tarvitse edes piilotella vikan illan dokaamista joukkueenjohdolta, vaan ne dokaa meidän kanssamme.

Nyt sitten vähän kauhistuttaa, kun olen ottanut vastatakseni nuo 12–13-vuotiaat käsipallotytöt. Olemme lähdössä parin viikon päästä turnaukseen Tallinnaan. Vähän nurisin, että miksi Tallinnaan, kun Tukholmassa on kesän ehdottomasti hienoin turnaus. Toisaalta helpotus, koska lyhyt laivamatka Tallinnaan ei ole valvojan helvetti, kuten pitkä laivamatka Tukholmaan olisi. Mutta kyllä sinne Tukholmaankin varmaan lähivuosina lähdetään, ja ne pahimmat vuodet ovat vasta edessä. Kun muistelen itseäni teini-ikäisenä niillä reissuilla, olen vakuuttunut, että mikään vetoomus ei saa pelaajia luopumaan Ruotsin-laivan teineille suomista mahdollisuuksista. Ei varmaan auta muu kuin asettaa vartiot laivan kaikkiin auloihin, joissa ne voisivat esimerkiksi viekotella jonkun täysi-ikäisen miehen hakemaan niille viinaa pientä kähminnän muodossa tapahtuvaa korvausta vastaan. Puistatus.

Arvoisat, fiksut ja kokeneet lukijat, kertokaa: onko teillä kokemuksia urheilun ja alkoholin yhteenliittymistä jo varhaisessa iässä? Tai vinkkejä, miten saada omat pienokaiset tekemään eri lailla kuin itse teki? Vai kuuluuko niiden tehdä juuri noin – Viking Line, här kommer vi!