Muotiblogijuttuni alkaa olla valmis. Olen haastatellut parin viikon aikana kuutta bloggaajaa ja lukenut kymmeniä muotiblogeja. Korjaan aiempaa käsitystäni: Kyllä muotiblogeissakin näyttää edelleen olevan ihan huomattava määrä keskustelupalstoilta tuttuja veemäisiä anonyymikommentoijia. Suurin osa kommenteista on kivoja, mutta on myös inhimillisiin pikkuasioihin takertumista, hiusten halkomista, ilkeilyä, ylemmyydentuntoista ivaa ja ihan kunnon vittuilua.

Tämä vaikuttaa sisältöön, sanoivat useat bloggaajat minulle. He muistelivat haikeina muotiblogosfäärin alkuaikoja, sitä kun oli alle sata lukijaa ja kommentteja tuli ehkä muutama tutuilta. Silloin blogissa saattoi avautua, tilittää, purkaa. Enää ei voi. Blogia saattaa lukea kuka tahansa, vaikka pomo tai ihastus. Ei voi käyttää sarkasmia tai luottaa rivien väleihin, koska aina on se kymmenesosa, joka ei ymmärrä tai halua ymmärtää.

”Eihän sinne mitään voi kirjoittaa”, sanoi yksi haastateltavani.

Hyvä esimerkki tästä on myös tämän suositun bloggaajan ahdistuspostaus, ja erityisesti muutamat sen alla olevat kommentit. Kommentoijien mielestä bloggaajalla on noussut päähän, jos ahdistaa kun kadulla tunnistetaan. Että et sä mikään julkkis ole, tai ainakaan et ole Johanna Tukiaista kummempi. Ja että ei sun blogia kukaan jaksais lukea, jos et avautuis siellä elämästäsi – ja sitä paitsi sun elämäs on tylsää. Tuossa on pieni ristiriita, ja siitä päästäänkin toiseen ajatukseen.

Se on ihan totta, että yksi tärkeä blogien seuraamisen motiivi on tirkistelynhalu. Ja osa blogeista – ei todellakaan kaikki, korostan – on silkkaa sosiaalipornoa.

Verrataanpa televisioon. Televisiostakin tulee paljon hyvää ja perusteltua, fiktiota ja asiaa. Mutta sitten sieltä tulee myös Big Brother ja sen sellaista skeidaa. Lasken tähän skeidakategoriaan kaiken tosi-tv:n, arvaan että jotkut eivät laskisi. En voi sietää sitä keinotekoista jännitteen rakentelua, tyhjänpäiväisiä kommentteja, kärpäsistä tehtyjä härkäsiä, toistoja, tylsien tavisten kömpelöä naamioimista säkenöiviksi persoonallisuuksiksi, ja eniten inhoan sitä loppunostatusta, sitä että ei sanota voittajan tai putoajan nimeä ennen kuin minuutin fiilistelyn jälkeen. Se on niin teennäistä ja mukasuuria tunteita että alkaa päätä särkeä. Odotan (jo toivoni menettäneenä) sitä päivää, että luovutetaan ja aletaan taas maksaa ammattinäyttelijöille siitä, että he luovat meille kiinnostavia fiktiivisiä hahmoja ja maailmoita.

Mutta ymmärrän kyllä, että tosi on tarua kiehtovampaa. Tosi-tv:ssä, tosin, se kiehtovuus on useimmiten negatiivisesti rakentunutta: Että toi on oikeasti noin tyhmä. Että noi oikeasti harrastaa seksiä tuolla peiton alla. Oma sosiaalipornon kaipuuni ei vain ole niin suuri, että jaksaisin sen varjolla katsella rakeista, mustavalkoista ördäystä, saatika sitten suomalaisten poliisien tuikitavallista harmaata työpäivää, josta on vielä yksityisyydensuojasyistä siivottu viimeinenkin substanssi pois.

Blogikirjoittamista vaivaa tosi-tv:n paradoksi. Niiden kirjoittajat ovat useimmiten ihan tavallisia. Eivät poikkeuksellisen räiskyviä, kontroversiaaleja tai charmikkaita. Pelkkää sosiaalipornoa blogista hakeva lukija ei koskaan tule tyydytetyksi, ellei bloggaaja laita nähtäville sauna- ja kännivideoitaan, esittele hiekkalaatikkotason riitoja yksityiskohtineen, tee itsestään tyhmää tai ellei peitto heilahda vahingossa. Ja vaikka tekisi näin, ei tietenkään saisi kiitoksia vaan kiihkeää halveksuntaa. 

Tosi-tv-kilpailijat ovat usein valmiin ohjelman nähtyään kauhistuneita, kun se ei vastaa ollenkaan heidän käsitystään tapahtumista kuvauspaikalla. (Tästä on esimerkiksi tämä kuvaava esimerkki.) Se on dramatisoitu leikkauspöydällä, jotta sitä jaksaisi joku katsoa. Onneksi bloggaajilla ei ole ohjaajaa. Saa sentään itse päättää, pysytteleekö harmaana vai heilahtaako peitto.

(Disclaimer: Blogeja voi lukea muistakin syistä. Bloggaaja voi olla kiinnostava, hyvä kirjoittaja tai kuvaaja, hänellä voi olla hyvä tyylitaju, hyvät reseptit tai mielipiteet tai mitä ikinä. En tähtää tässä mihinkään tiettyyn blogiin, kaikkein vähiten tuohon linkkaamaani Mungolifeen, jossa vaan sattui olemaan keskustelua aiheesta. Juttuni ei käsittele blogeja tästä näkökulmasta, nämä olivat rönsyjä.)