Kas tässä kouluesimerkki, sanan kaikissa merkityksissä, siitä miten vaikeita nämä monikulttuuriasiat ovat.

Oslolaisessa Bjerken lukiossa kärsittiin white flight -ilmiöstä: etniset norjalaiset häipyivät koulusta kesken. Koulun johto keksi luovan apartheid-ratkaisun: etnisesti norjalaiset oppilaat, 14 kappaletta, jaettiin vain kahden luokan kesken, kolmas muodostettiin pelkistä mamuista. Ja mitä tapahtui? White flight pysähtyi. Tavoite saavutettu.

Oppilaat ja vanhemmat kuitenkin ihmettelivät jakoa, ja kun heille kerrottiin syy, he kauhistuivat. Niin kauhistui myös kaupungin kouluneuvos, kun tieto levisi mediaan. Jako purettiin.

Bjerken lukion johdon mielestä tämä ei ollut apartheidia vaan päinvastoin: tällä tavalla nimenomaan estettäisiin koulujen jakautuminen valkoisiin ja värillisiin.

Oslon tarina havainnollistaa sitä, mikä minua eniten monikulttuurikeskustelussa hiertää ja mikä tuli esiin myös Rönsyssä mamukiintiökommentoinnissa taannoin: täältä kaukaa käsin – toimituksista tai kantasuomalaiselta porvariskotisohvalta tai vaikka eduskuntatalosta – on niin helvetin helppo siteerata Martin Luther Kingiä tai kauhistella jos kouluissa ei enää tarjota sianlihaa, tai mitä nyt milloinkin kauhistellaan, puolin ja toisin.

Jotkut toiset taas joutuvat ihan oikeasti elävässä elämässä ratkaisemaan näitä kysymyksiä. Pohtimaan vaikka, että kannattaako sitä sianliharuokaa tehdä jos se menee kaikki jätteisiin, mitä tehdä kun kukaan ei tule kouluun jonakin eriuskontoisten juhlapäivänä, millä estää, etteivät kaikki kantaväestöön kuuluvat oppilaat vaihda koulua, millä saada ysiluokkalaisten kielitaito sellaiseksi, että niillä on mahdollisuus päästä mihinkään toisen asteen koulutukseen, jne jne. Silloin ollaan niin matalalla ruohonjuuritasolla, että turha ehdottaa sen enempää rajojen sulkemista kuin mitään suvaitsevaisuusfestaria. Silloin on vain pakko reagoida, jotenkin, heti, eikä luoda visioita vuodelle 2020.

Välillä mennään metsään, kuten Bjerken lukiossa taidettiin mennä, mutta sekin päätös syntyi melko varmasti hyvässä uskossa, vilpittömänä tavoitteena estää koulujen eriytyminen. Se ei sitten vain kuulostanut hyvältä oikeamielisissä korvissamme. Epäilemättä natsikortteja viuhuu nyt Norjassa, ja taas keskustellaan siitä, mitä saa ja ei saa sanoa ja kuka ja mikä on rasisti, ja unohdetaan, että monen koululaisen loppuelämän suunta määräytyy paraikaa. Ei niitä koululaisia varmaan paljon kiinnosta Marthin Luther Kingin unelmat. Niitä kiinnostaa oma elämä, oma konkreettinen tulevaisuus.

PS: Malmö-reportaasini, se johon vähän väliä viittaan, on nyt image.fissä. Siinä on muun muassa näitä sianliha-asioita.