Rönsy

6.7.2013 joanna palmen

Kökar ja Jää

Ahvenanmaasta vielä. Luin talvella Ulla-Lena Lundbergin Jään, ja sitten oli päästävä Kökariin. Jää kertoo Kökarista, Lundbergin synnyinsaaresta, vaikka romaanissa puhutaankin vain ”Luodoista”. Mutta ne ovat yksi yhteen Kökarin kanssa, eikä kirjailija itsekään omaelämäkerrallisuutta ole kieltänyt (tämä Suomen Kuvalehden erinomainen juttu kannattaa lukea). Eli tuo tuossa on romaanin kirkkoherran Petter Kummelin kirkko. Takana olevalla hautausmaalla on hänen, eli Ulla-Lena Lundbergin isän Pehr Lundbergin, hauta.

Kökar oli suurempi kuin kuvittelin – ilman pyörää siellä olisi ihan pulassa – ja vehreämpi. Siellä vallitsi muuallakin saaristossa aistimani käsittämätön hiljaisuus. Sellaista mystistä rauhaa ei ole missään muualla.

Ulla-Lena Lundberg on kirjoittanut paljonkin synnyinsaarestaan (nyt luen Kungens Annaa, ruotsiksi, jessus miten vaikea ymmärtää vanhahtavaa ja koukeroista kieltä!), mutta syksyn Finlandia-palkinto taisi olla Kökarin fifteen minutes of fame. Kun Stieg Larsson teki saman Tukholmalle tai vaikka Da Vinci -koodi Pariisille, noissa kaupungeissa alettiin saman tien järjestää turistikierroksia romaanien tapahtumapaikoille ja matkatoimistot riemastuivat markkinoimaan kohteita kirjanystäville. Mitenkäs Kökar on huomion hyödyntänyt?

Kökarilla on kauppa, jonka ovessa mainostetaan, että meiltä saa Is-teosta. Suomeksi kirjaa ei ole. Virhe.

Mutta saarella on kuin onkin juuri aloitettu Is-vandringar, kävelyretket, joilla esitellään paitsi kirjan tapahtumapaikkoja myös Kökarin Hamnön pitkää historiaa – sielläpä olikin Ruotsin laivaston rakennelmia jo 1200-luvulla ja fransiskaaniluostari keskiajalla. Kiviröykkiöt tuossa ovat fransiskaanien kirkon kivijalka.

Meitä oli Is-vandringilla noin tusina, ja se oli mitä sympaattisin pieni turistikierros. Ei, ei sitä nyt sentään suomeksi ole, mutta opas, hirveän hauska tarinankertoja Philip, puhuu äärimmäisen kaunista ja selkeää ruotsia ja tarvittaessa suomeakin. Kierroksen romaaniin liittyvä anti oli melko suppea, lähinnä näimme vanhan pappilan eli Lundbergin synnyinkodin, mutta muuhun saaren historiaan ja kulttuuriin liittyvät tarinat olivat sitäkin kiinnostavampia. Lopuksi saimme pappilassa paikallista leipää ja siideriä. Niin sööttiä!

Kierroksia ilmeisesti järjestetään tällä erää vain heinäkuussa, joten suosittelen kiirehtimään. Enkä usko, että kökarilaiset haluavatkaan markkinoida rauhallista pikku paratiisiaan yhtään suuremmille turistimassoille.

Kulttuuri Kirjat Matkat

3.7.2013 joanna palmen

.ax

Ahvenanmaa on tuossa ihan vieressä, muka Suomea, mutta ei kuitenkaan ole. Siellä paistaa aurinko enemmän kuin täällä. Ihmiset ovat ihan ruotsalaisen näköisiä ja tapaisia. Kaikki nurmikot on leikattu viimeksi eilen ja talot maalattu parin vuoden sisään. Saloissa liehuu sinipunakeltaiset viirit. Majatalon isäntä pyyhkii puoli kahdeksalta pölyjä jäteastian kannesta. Asukkaita on noin 28 000 mutta kuntia kuusitoista. Saaria on yli 6700. Siitä tulee melkein oma saari joka perheelle. Vuokramökkejä on miltei joka tien päässä, sillä myydä niitä ei saa kuin toisille ahvenanmaalaisille.

Maarianhaminan ulkopuolella on viisi pankkiautomaattia. Eckerön pankkiautomaatti tyhjeni, kun joku nosti siitä koko kesän vuokrarahat. Maito ja kermajuusto ja leipä on melkein oletusarvoisesti luomua ja ei pelkästään närproducerad vaan suorastaan härproducerad.

Jokamiehenoikeuksia on rajoitettu ”Ahvenanmaan erityisen herkän luonnon” vuoksi niin, ettei toisen mailla saa yöpyä kuin hätätapauksessa. Eräässä Ålandsbankenin sponssaamassa vanhassa julisteessa huomautettiin myös muka leikillisesti, että vaikka marjoja ja sieniä saakin omiin ”päivän tarpeisiin” poimia, ahvenanmaalaiset itse syövät mielellään kantarellit ja vadelmat.

Keväällä Ahvenanmaalla kohkattiin uudesta poliisilaista, jota näemmä tulkitaan niin, että kun suomea äidinkielenään puhuva Ahvenanmaan poliisimestari soittaa virka-asioissa Suomeen, (ahvenanmaalaisittain ei siis ”manner-Suomeen”, vaan ”Suomeen”) hän ei saa puhua suomea, vaikka vastaaja ei osaisi ruotsia. Tällaisissa tilanteissa suomentaitoisen poliisimestarin on hankittava tulkki, joka kääntää hänen ruotsinsa hänen äidinkielelleen.

Lempikirjailijani väitti minulle taannoin, että Ahvenanmaalla on noin kolme poliisia, mutta nyt selvitin, että onhan niitä oikeasti peräti 64.

Ja sitten siellä on pitkiä, hiljaisia teitä, jotka halkovat idyllisiä peltomaisemia, tolkuttoman kauniita asumattomia saaria, ystävällisiä ihmisiä, jotka kyllä innokkaasti puhuvat suomea jos vain yhtään osaavat, kauniita, entisöityjä majataloja, saaria, yhteysaluksia, luontoa, romantiikkaa.

Ja tähän kaikkeen ihanaan nähden hämmästyttävän vähän a) suomalaisia matkailijoita b) pyöräilijöitä. Toistan hieman itseäni. Suomalaiset, älkää lentäkö Berliiniin vaan pyöräilkää saaristoon. Siellä on niin siistiä!

Puheenaiheet Matkat Ajattelin tänään