Pernoo, Smetana, Prater Park ja mitähän vielä

Rönsy

On siirrytty tämän kesäloman omituiseen osaan. Aina on lomalla oltava jotain vähän hullua, ja mieluiten yksin, koska silloin kokee enemmän. Tästä tullee dada-matkapäiväkirjaa, jota on aika vaikea sijoittaa mihinkään Lily-kategoriaan. Ja kuvia ei ole, taaskaan. Anteeks.

Tällä kertaa lähdin tänne Pernooseen (Brno siis, tää on musta maailman paras vitsi). Täällä on Euroopan käsipalloliiton järjestämä tyttöjuniorien valmentajakurssi. En ole käynyt minkäänlaista valmentajakoulutusta tähän mennessä, en tunne täältä yhtään ihmistä, eikä ole aavistustakaan, mikä on kurssin taso. Eilen illalla en myöskään vielä tiennyt, mikä on Tshekin rahayksikkö, ja tänään pohdin, että jos lähden Wienistä junalla Varsovaan päin, niin onkohan Brno siinä matkan varrella (joojoo, guuglasin jo Euroopan kartan). Suunnittelemattomuus, ah!

Päiväni absurdia yleistunnelmaa vahvisti se, etten ollut muutamaan yöhön nukkunut montaa tuntia, ja pitkä matkani alkoi tänä aamuna bussipysäkiltä kello kuusi. Sen jälkeen olen harhaillut Wienissä tuskaillen kaupungin tusinaa erilaista rautatieasemaa, raideliikennesysteemejä (Suomessa en kulje ikinä pummilla mutta näemmä Itävallassa mulla on eri säännöt) ja vaikka mitä. Jätin rinkkani jollekin asemista ja tupsahdin sitten täysin sattumalta suurimpaan koskaan näkemääni puistoon. Moukan tuuria. Vaeltelin siellä kunnes tuli nälkä ja menin syömään johonkin valtavaan perheravintolaan. Puhelimeni soi. Kerroin soittajalle, että ei ole yhtään paha paikka, tämä on aika kiva paikka tämä Prater Park, mutta älä vaan kysy, miksi olen kaikista maailman paikoista juuri nyt juuri täällä.

Sitten matkustin Tshekin tasavaltaan junalla, jonka nimi oli Smetana. Se meni ihmeen vaivattomasti. Smetanassa muistelin lapsuuteni tshekkiläistä kirjekaveria, Pavelia, joka oli Suomi-fani. Muistan yhä, että Pavel asui Hradec Kralovessa tiellä nimeltä Na Zahradkach (suokaa anteeksi aksenttimerkkien unohtuminen). Kysyin kirjekaveriltani, että tietääkö se jääkiekkoilijan nimeltä Otakar Janecky, se on suuri sankari täällä Suomessa. Pavel vastasi, että tietää, mutta Janecky on Pardubicestä, eikä pardubiceläiset ja hradeckralovelaiset oikein tykkää toisistaan. Kirjoiteltiin Pavelin kanssa pitkään, mutta sitten se petti mut: se kävi Suomessa, Vantaalla, tapaamassa toisia Suomi-kirjekavereitaan, mutta kertoi minulle matkastaan vasta jälkikäteen. En voinut antaa tätä anteeksi, vaikken oikeastaan olisi edes halunnut tavata Pavelia.

Taksi löysi hotellini ja minä tapasin kurssin järjestäjät, joista yksi puhui auttavasti englantia. Nyttemmin hän on jo vaihtanut puhumisen silmäniskuihin. Hymyilen hurmaavasti takaisin, samoin kuin kaikille vakavasti otettavista käsipallomaista tuleville keski-ikäisille, kokeneille valmentajaäijille, joita tämä huomenaamuna alkava kurssi näyttäisi olevan täynnä. Näkevätpähän ainakin, että minäkin olen täällä, ja minäkin olen maksanut tästä kurssista, niin että älkää tuhahdelko.

Vegetarian ei ollut millään lailla ymmärrettävä sana illallisella. Nooh.

Vilkaisin äsken huomisia luentokalvoja. Siellä oli isolla tämmöinen perusasia:

women =/= woRSEmen

Kommentit

Mia (Ei varmistettu)

Aivan loistava. Toivottavasti valmennuskurssista jää jotain muutakin mieleen kuin toi perusasia.

Hosuli
Hömppäblogi

Mikä postaus. Mieletöntä. Ja viimeiseen: ...

Kommentoi