Ruotsalainen yhteiskunta ja porkkanakakut
Voi ihana Tukholma. Matkani oli oikein onnistunut, mutta tulen surulliseksi aina kun käyn entisessä kotikaupungissani. Viihdyn siellä niin hyvin, että en lakkaa kysymästä itseltäni, miksi en asu siellä. Siihen on toki syynsä, mutta ne syyt eivät ole päällimmäisenä mielessäni silloin, kun istun iltaa paikallisten ystävieni kanssa ja nauran vedet silmissä, kun ihastelen työtapaamisessa ruotsalaisten luontaista tuttavallisuutta ja mutkattomuutta, kun istun aurinkoisella penkillä Sergelintorin laidalla lukemassa tabloid-kokoista laadukasta sanomalehteä lämmittävä lattemuki kädessä, kun kuuntelen päivän kymmenettä erilaista aksenttia, joka ei siinä yhteiskunnassa estä työnsaantia tai edes kohota kenenkään kulmakarvoja, kun matkustan tunnelbanassa keskellä yötä kaikessa rauhassa ja (lähes) ilman örinöitä ja oksennuksia, kun kuuntelen tai luen keskusteluja, jotka eivät perustu toisen osapuolen henkilökohtaiseen ivaamiseen tai tämän argumenttien totaaliseen sivuuttamiseen, tai kun vierailen toinen toistaan tyylikkäämmissä asunnoissa, toimistoissa ja hotelleissa, joista näkee yhdellä silmäyksellä, että tässä maassa on rahaa, tyylitajua, aikaa ja osaamista, hyvinvoivaa porvaristoa.
(Aika hyvin taidan toteuttaa tuota oikean palkin omakuvausta.)
Muutama hajahuomio Tukholman viimeaikaisesta kehityksestä: Sushiravintoloiden ja ”veitsettömän kauneuskirurgian” paikkojen määrä on kasvanut huomattavasti, palaan viimemainittuun joskus. Ratikkalinja Djurgårdeniin ja julkisen liikenteen lippusysteemi on uudistettu. Coolit vaatemerkit, sellaiset kuin Fifth Avenue Shoe Repair ja Whyred ovat avanneet uusia liikkeitä Söderin sijasta Östermalmille – jännittävää sekoittumista! (Ja tästä muuten kirjoitan Imagen matkasivulle: Tukholmassa on muutakin tekemistä kuin se iänikuinen Södermalm.) Italialaisia turisteja oli käsittämätön määrä, onkohan Italiassa joku Stoccolma-buumi. Ja sitten tärkein:
Trendikahviloiden porkkanakakkujen päälliset ovat paksuuntuneet entisestään aivan ennennäkemättömiksi. Ennusteeni on, että pitkällä aikavälillä päällysaineen määrä tulee ylittämään kakkuaineen määrän ruotsalaisissa kahvilaporkkanakakuissa. Kuvan Etnografiska museetin ekokahvilan kakkupalassa ollaan jo hyvin lähellä tätä skenaariota. Kyseessä on niin sanottu muffins-ilmiö: perinteikäs leivonnainen muotoillaan uudelleen ja vedetään täysin yli, kokoa ja mittasuhteita liioitellaan kuin Roger Rabbitissa tai manga-animaatiossa. Tämä on tietysti jenkkiä eli paheksuttavaa ja epäaitoa, ja näin on käynyt myös muffinsseille, donitseille, naisten huulille, ripsille ja tisseille. Mihin maailma onkaan menossa.
Ai niin ja tämä vielä. Yövyin niin sanotussa design-hotellissa, sellaisessa, jossa ei ole olemassa mitään ihmiselämän ja- ruumiin arkisia realiteetteja. Vai tekisikö jonkun muka mieli sylkeä hammastahnaklönttiä tällaiseen lavuaariin?
