Sen piti olla ihan tylsä ilta

Tarkoitus oli mennä vain nopsasti syömään johonkin lähikuppilaan yhdessä Monte Criston kreivin kanssa. Ja tulla sitten kotiin juomaan valkoviiniä ja tuijottelemaan Notre Dame de la Gardea pimenevässä horisontissa.

Ensin ei tahtonut löytyä auki olevaa ravintolaakaan, maanantai-ilta. Yksi couscous-paikka sentään tarjoili. Istuin terassille ja uppouduin kirjaani ja pian couscousiin, jossa suureksi harmikseni oli selleriä.

Mutta sitten viereiseen pöytään istuivat sähkömies Laurent ja  Christophe apteekkialalta. Laurent oli syntyperäinen marseillelainen, viisikymppinen joka ei ole koskaan käynyt Pariisissa eikä muuallakaan Lyonia korkeammalla. ”Minä en käy ulkomailla”, hän sanoi ja opetti minua kiroamaan kuin marseillelainen. Putain de la Caroline! Mutta siis aksentilla tuo.

En ole koskaan ihan ymmärtänyt, mikä se marseillelainen aksentti on, se josta ranskalaiset aina jauhavat ja josta yksi nainen tuhahti eilisellä turistiveneajelulla, että ”niiden ei tarvitse kuin karjaista, siinäkin on jo aksentti”. Nyt ymmärsin. Tai siis en ymmärtänyt juuri mitään Laurentin puheesta.

Laurent tunsi kaikki, jotka kävelivät tai ajoivat ohi, söivät tai tarjoilivat. Ihmekös tuo, kun hän on pitänyt toimistoaan tien toisella puolella pari vuosikymmentä ja näemmä puhuu jokaiselle näkemälleen ihmiselle. Rotatkin hän tunsi. Esitteli minulle nimeltä ne, jotka sattuivat juoksemaan ohi parin metrin päässä ruokapöydästäni.

Christophe taas oli Pariisista. Aika monen rosé-pullon jälkeen selvisi, että Christophe oli kadulta, sillan alta, mitä näitä paikkoja nyt on. Hän oli taistellut tiensä keskiluokkaan ja oli siitä syystäkin ylpeä. Kävimme sitten keskustelun yksilön ja yhteiskunnan vastuusta jonkun baarin terassilla, jota tarjoilijapoika juuri sulki, ja muistaakseni olimme eri mieltä. Christophe kysyi, olenko ”kiinnostunut politiikasta”. Hän itse kun ei ole koko elämässään äänestänyt. Minusta oli virkistävää liikkua vähän eri mittakaavassa kuin että olenko oikealla vai vasemmalla.

Aamulla heräsin krapulaisena mutta onnellisena. Ihmiset, parasta maailmassa.