Suomi–Romania

– Yksi ystäväni oli opettajana Ruotsissa tai Tanskassa – äh, en taaskaan muista kumpi paikka se oli, mulle ne ovat vaan ne Pohjoismaat. Tiedän että toinen on isompi ja toinen on ihan pieni. Mutta kuitenkin, varmaan se oli Tanska, hän sanoi että se on ihan hullu paikka. Että siellä on 5-, 6-, 7-vuotiailla lapsilla on lävistyksiä nenässä ja korvissa…

– Ei pidä paikkaansa!

– … ja että 14-15-vuotiaat saavat tehdä ihan mitä tahansa, ja he eivät kunnioita opettajia ollenkaan.

– Hmm, no, on totta että Pohjoismaissa nuoret itsenäistyvät aiemmin kuin monissa muissa Euroopan maissa, ja kouluissa ei opettajilla ole samanlaista auktoriteettia, mutta tuo nyt on ihan liioittelua. Ja tuonikäisillä lapsilla ei todellakaan ole nenälävistyksiä, usko mua, tiedän tämän!

– Ei kun usko mua, se näytti kuvia, näin ne itse!

– No se kaverisi on ollut jossain erikoispaikassa. Voin vakuuttaa, että tuo ei todellakaan ole mikään pohjoismainen tapa.

– No ehkä se on tanskalainen tapa.

– No ei ole! Olen ollut Tanskassa monta kertaa, tiedän että ei ole!

……

– Ovatko kaikki naiset Suomessa tuollaisia kuin sinä?

– Millaisia?

– Noin… laskelmoivia, hallittuja, itsenäisiä.

– Noh, tietenkään kaikki jonkunmaalaiset naiset eivät ole luonteeltaan samanlaisia. Eivät kaikki romanialaisetkaan ole samanlaisia kuin sinä. Mutta Pohjoismaissa nämä tasa-arvoasiat ovat aika eri tolalla kuin monessa muussa paikassa. Naiset ovat itsenäisiä, naisten ei ole mikään pakko mennä naimisiin, heillä on oma ura ja omat rahat ja oma tahto.

– Kyllä Romaniassakin naisten asiat ovat hyvin! Meillä on paljon kauniita naisia, jotka ovat itsenäisiä.

– No, paljastit tuossa jo, että eivät ne asiat niin hyvin ole. Ei naisia tai ketään muutakaan pidä arvioida sen perusteella, miltä he näyttävät.

– Mutta kyllä lihavakin nainen voi olla kaunis!

– Joo mutta nyt ei ollut kyse kauneudesta vaan oikeuksista.

– No siis tarkoitan eleganttiutta.

– Ihan sama! Lopetetaanko vaikka tähän.

……

– Hello, blue eyes!

– Nimeni on Joanna. Katsoin sulle niitä juna-aikatauluja Wieniin. Tässä lapulla on kaksi, jotka menevät suoraan, ole hyvä.

– Kiitos! Kummalla aiot itse mennä?

– En tiedä vielä, voi olla että olen täällä koko päivän.

– Kun mä en tiedä, missä se juna-asema on.

– En minäkään! Otat vaan taksin ja sanot että juna-asemalle.

– Mmh. Mutta en osaa siellä Wienissäkään.

– No sä voit kysyä joltain, kyllä ne neuvoo.

– Mutta ehkä sä huomenna olet jo päättänyt?