Syksy, Tampere, juna

Olin tänään Roosan kanssa samalla luennolla. Käyn viitenä keskiviikkona Tampereen yliopistolla Tuomo Pietiläisen tutkivan journalismin luennoilla, työajalla ja firman piikkiin, kiitos työehtosopimuksen koulutuslupausten. (Jos siellä istuu joku muukin lilyläinen, niin huutakaa hep ja aletaan keskustella luennoista.) 

Seuraa läpitylsää vanhenemispohdiskelua. Sallittakoon se, mulla on huomenna synttärit. Ja sitten onkin taas se syyspäivän tasaus. Pimeä voittaa.

Ei tuota itselleni hirveästi vaikeuksia unohtaa, että olen täysin yli-ikäinen luuhaamaan yliopistolla. Luultavasti mun babyface ja nuorisovaatteet hämäävät myös kanssaopiskelijoita aika hyvin. Uskon sulautuvani massaan. Ja sitten toisaalta onpa ihanaa, etten enää luuhaa yliopistolla päivittäin. Että olen jo liemissä keitetty ja kyyninen, useimmista asioista eri mieltä kuin luennoitsija perustuen empiriaan ja sen verran vakavarainen että voin syödä lounasta muualla kuin opiskelijaruokalassa. Että murehdin elämän rajallisuutta, ajan vähyyttä, aikuisten asioita. Kaikessa kipeydessään ja haikeudessaankin sellainen tuntuu todemmalta. 

Kohtuullisen absurdia myös kuunnella sanomalehtimiehen ohjeita siitä, miten skuuppia suojataan ”aamun lehteen asti” ja samalla skrollata kännykästä päivän uutisia, että Turun Sanomissa alkaa yt:t ja Suosikki lopetetaan. Suosikki!

Aamulla kävin kiireesti ostamassa Lonely Planetin Kolumbia-oppaan, aion viettää taas eksoottista joulua ja kirjoittaa samalla pari juttua Mondoon. Sateisella junamatkalla kävelin Lonarin kansilehti näyttävästi esillä ravintolavaunuun ja takaisin. Hähää, kyllä, todellakin, aion, maistuis varmaan sullekin. 

Ai niin. Meitä oli kaksi naista junan ravintolavaunussa, ja sinne tuli joku noin kaksi olutta nauttinut jätkä, ja jumalauta, se rupesi samoin tein iskemään sitä toista naista, vaikka sillä naisella oli vihkisormus ja ryppyjä ja lyhyt tukka. Kaipaisin vähintäänkin jyväskyläläisen sosiologin kommentteja tähän asiaan.