Syyria, ketä kiinnostaa
Seuraavaan Imageen tulee projekti, josta olen ylpeä.
Meillä on loistava avustaja, kuvajournalisti Niklas Meltio. Niklas kiertää kriisipesäkkeitä maailmalla pitkälti omalla kustannuksella ja myy hienoja ja usein aika kauhistuttaviakin kuviaan meille ja muutamille muille suomalaislehdille. Itse olin Niklaksen kanssa juttukeikalla Malmössä viime syksynä, ja siellä hänen kokemuksistaan, kielitaidostaan ja kulttuurintuntemuksestaan oli myös toimittajalle valtavasti apua.
Maaliskuussa Niklas kävi Syyriassa ja tarjosi meille kuviaan. Olimme aluksi vähän epäileväisiä: Mikä se stoori siinä on? Syyria – onko näkökulmaa? Jaksaako lukijat viel tota arabikevättä? Onks edes toimituksessa kellään valistunutta faktapohjaista mielipidettä Syyrian tilanteesta? Onks joku jaksanut seurata?
Kas siinä pulma. Arabikevät alkaa olla monille jo aika väsynyttä uutisviihdettä. Niin niin, ei se tietenkään ole viihdettä, mutta aika vähän me suomalaiset jaksamme kaukaisia kriisejä seurata, jos ne eivät noudata yksinkertaista leffakaavaa – joka olisi suunnilleen tämä: Mielenosoituksia, levottomuuksia, uhreja, kapinallisia, ehkä YK:n päätöslauselma ja kansainvälisiä joukkoja, pakeneva diktaattori, kuoleva diktaattori, kaatuva diktaattoripatsas tai muu vahva symboli, riemuitsevat kansanjoukot, vapaat vaalit, liberaali länsimielinen vaalivoittaja, demokratia! Happy end!
Ei oikein mikään Pohjois-Afrikan kansannousuista ole noudattanut tätä Hollywood-kelpoista kaavaa. Egyptissä ja Tunisiassa islamistiset puolueet ovat voittaneet vaalit. Libyassa Gaddafin teloitus meni kiusallisen barbaarisesti ja ilman oikeudenkäyntiä, jätti vähän huonon maun. Syyriassa on menossa jo toinen kevät, eikä tule valmista. Uutisissa toki on koko ajan jotain geneeristä turvaneuvoston lauselmista, tarkkailijoista ja levottomuuksista.
Hohhoijaa, tehtäiskö kuitenkin juttu vaikka anaaliseksistä?
Mutta sitten Niklas tuli käymään toimituksessa. Hän osoitteli printeistä pikkuisia thumbnail-kuvia ja kertoi melkein jokaisesta tarinan. Tarinoissa oli oikeita ihmisiä, englanninopettajia, apteekkareita, poliiseja, äitejä, isiä. Yhdeltä oli kuollut lapsi, yhdeltä mennyt koti, yhdellä oli luoti olkapäässä. Niklas kertoi heistä riipaisevasti, elämänuskoisesti, välillä jopa humoristisesti. Koko ajan taustalla rakentui kertomus Syyrian kriisin kulusta. Hämmentävän erilainen kertomus kuin mitä olen uutistoimistojen sähkeistä kyynisesti haukotellen lukenut.
Samaan aikaan kuin YK riitelee Venäjän ja muiden kanssa päätöslauselmista, Idlibissä kaivetaan vanhoja, nykypresidentin isän julmuuksien aikaisia hautoja auki, jotta tulevat uhrit saataisiin haudattua. Samaan aikaan kuin muu maailma odottaa rauhanneuvotteluja ”opposition” ja hallituksen välillä, ”opposition” täysin järjestäytymättömät hajanaiset joukkiot riitelevät keskenään kuin pikkulapset. Samaan aikaan kuin kansainväliset avustusjärjestöt järjestelevät henkilökuntaa avustustehtäviin, Syyriassa lojuu säkeittäin salakuljetettuja lääkkeitä, joita ei saada käyttöön, koska ei ole mitään infrastruktuuria, jolla ne saataisiin esimerkiksi lääkäreille – joilla ei muuten ole sairaaloita, koska sairaalat ovat hallituksen hallussa.
Niklas kertoi nähneensä kahden viikon aikana muutaman länsimaisen valokuvaajan, muuten kaikki olivat paikallisia. Kiivaimpien taistelujen alueella maan pohjoisosissa ei siis ole käytännössä ketään, joka kertoisi, vaikkapa nyt YK:lle, mitä Syyriassa ihan konkreettisesti tapahtuu. Siksikin Niklaksen kuvilla ja tarinoilla on valtava arvo.
Torstaina ilmestyvässä Imagessa on 12 sivua Syyriasta. Lisäksi teimme tällaisen.