Varhaisteinien vaikeudet

Junnuvalmentajalla on nyt pieni pulma, osaisikohan joku auttaa. Joukkueessani on aloittanut hiljan monta uutta tyttöä, mikä on ihana asia. Mutta miten heidät saisi integroitua mukaan porukkaan?

Nämä 12-vuotiaat tytöt ovat pelanneet vuosikausia yhdessä ja tuntevat toisensa, ja sitten tulee uusia, jotka eivät tunne ketään eivätkä ymmärrettävästi myöskään vielä osaa mitään. Näin aikuisen silmin uudet ovat uskomattoman rohkeita. Enpä varmana itse menisi enää johonkin, jossa voisin lähinnä vain mokata (menettää pallon, jolloin harjoitus keskeytyisi, kaikki huokaisivat ja odottaisivat että minä raukka hakisin hukkaamani pallon) ja jossa kukaan ei halua tai uskalla tai viitsi puhua minun kanssani. Ei siellä mitään suuria onnistumisen tunteita ole tiedossa, vaikka valmentaja kuinka yrittäisi kannustaa. Pitää vain purra hammasta ja harjoitella.

Minulla on ylipäänsäkin loputon empatia teinejä kohtaan, he joutuvat kestämään aivan kohtuuttoman kamalia tilanteita. Eipä ole elämä koskaan ollut yhtä pelottavaa ja painostavaa kuin yläasteella. (Eikä se helpommaksi muuttuisi, jos vielä vaikka painostettaisiin eheyttämään seksuaalisuutesi lukemalla Raamattua.)

Olen miettinyt pääni puhki, millä murtaa jää. Kokemukseni käsipallosta on laaja, mutta varhaisteinien kanssa en ole viettänyt juuri yhtään aikaa ennen tätä vuotta. Jossakin muistini hämärissä minulla on aavistus, että inhosin lapsena ja nuorena yli kaiken sitä, kun aikuiset yrittivät väkisin saada minut kaveeraamaan jonkun kanssa niin, että jättivät vastuun sosiaalisesta tilanteesta kuitenkin meille lapsille. Tutustumiseen on oltava jokin aito kimmoke, jokin hauska juttu, peli, leikki. Mikään käsipalloharjoitus tuskin on ratkaisu, sillä niissä ei ole pakko puhua.

Mikä olisi hauskaa ja yhdistävää ja tutustuttavaa, onko ideoita?