Zlatan (pian suomeksi!)
Ensiksi uutinen: se Zlatan-kirja, siis Jag är Zlatan Ibrahimovic, käännetään kuin käännetäänkin suomeksi! Näemmä WSOY ei vieläkään ole saanut asiasta tiedotetta aikaiseksi, mutta koska kirja jo on nettikirjakauppojen sivuilla tilattavissa, niin minäpä nyt autan heitä tässä vaikeassa viestintäasiassa.
Ja markkinoinnissa myös: Kirja on ihan loistava. Aika harvoin sanon näin elämäkerroista, varsinkaan urheilijaelämäkerroista. Paljon kehuttiin Andre Agassin kirjaa jokin aika sitten, ja tykkäsin poikkeuksellisesti siitäkin, mutta Zlatanista nautin vielä paljon enemmän.
On todella harvinaista, että paljon haastatteluja antava ihminen (ikävä sanoa, mutta varsinkaan urheilija) osaa kertoa elämästään sellaisia asioita ja sellaisella tavalla, että jaksaisi kiinnostaa kahta lausetta pidempään. Siinä vaaditaan yleensä toimittajalta helkkarinmoista sinnikkyyttä haastattelemisessa. David Lagercrantz, kirjan varsinainen kirjoittaja, on tehnyt sen työn erinomaisesti, mutta luulen että Zlatan on tässä(kin) poikkeusyksilö. Zlatan ei ole koskaan opetellut sitä urheiluhaastattelulätinää, jolla urheilujournalismi on ihan pilattu.
Lisäksi Zlatan vaikuttaa aivan hämmästyttävän analyyttiseltä. Hän on mielettömän avoin, vilpittömän oloinen ja sympaattinen. Ja sitten vielä se tarina. Sehän on aika huikea. (Vältän käyttämästä tässä ruotsalaisten lempisanaa luokkaretki, en jaksa sitä enää.) Joitain esimerkkejä asioista, jotka saivat joko suuni loksahtamaan auki tai hymyn huulille:
- Zlatanin nuoruusvuodet eivät tosiaankaan kuluneet Ruotsin futistähtiä fanittaessa. Hän hädin tuskin tiesi parhaiden ruotsalais- tai edes malmöläispelaajien nimiä. Häntä kiinnosti vain Italia ja brassit ja hänen isäänsä kiinnosti vain Balkanin sota, jota saattoi seurata lautasantennin avulla.
- Zlatanin perheessä menivät eräillä välit poikki niin täydellisesti, että kun Zlatanin äidin täysin viaton tyttärenpoika vuosia myöhemmin soitti mummilleen, jota ei ollut koskaan nähnyt, mummi löi tälle luurin korvaan.
- Junnu-Z vaihtoi joukkuetta vähän väliä, koska ei tullut toimeen kenenkään kanssa. Pahimmillaan joukkuekavereiden vanhemmat keräsivät adressia – kuinka ruotsalaista – että Zlatan pitäisi erottaa joukkueesta. Juniorivalmentajana pidän vanhempien käytöstä tietysti aivan pöyristyttävänä, mutta noin muuten minun on varmaan vielä palattava erillisessä rönsyssä tähän joukkuepeliasiaan, jota jo kerran käsittelin. Nimittäin välillä koin syyllisyyttä ja välillä olin vahvasti eri mieltä lukiessani Zlatanin kertomusta siitä, kuinka ruotsalaiset tasapäistävät kaikki ja näennäissuvaitsevaisuudestaan huolimatta ajavat erilaiset julmasti pois.
- Zlatan ”otti Rosengårdin mukaansa”, kuten hän itse sanoo. Kun hän oli maajoukkueen kanssa Tukholmassa ja meni yökerhoon, hänen Rosengård-kaverinsa varasti yökerhon narikasta läjän Canada Goose -takkeja ja kärräsi ne Zlatanin hotellihuoneeseen.
- Kun Zlatan siirtyi Ajaxiin ja muutti Amsterdamiin, hänellä ei ollut yhtään rahaa. Ei edes aamiaismuroihin. Niinpä hän joutui muuttamaan joukkuekaverinsa sohvalle siihen asti, kunnes sai kuukauden kuluttua ensimmäisen palkkansa.
- Ajaxissa oli Z:n mukaan huono joukkuehenki, sillä hollantilaispelaajat eivät halunneet mitään muuta kuin tulla myydyiksi Italiaan, Englantiin tai muihin isoihin liigoihin. Se siitä ammattietiikasta.
- En ollut koskaan ennen ymmärtänyt, missä määrin futisammattilaiset (tässä lienee perusteltu yleistyksen paikka) ja mahdollisesti jotkut muutkin urheilijat pelaavat pleikkaria. Huhhuh.
- Tämä hämmästytti kaikista eniten: Ennen kuin Zlatan siirtyi Juventukseen, hän ei ollut koskaan pidellyt levytankoa käsissään, tai siis tehnyt minkäänlaista voimaharjoittelua. Uskomatonta, täysin uskomatonta.
No niin, ehkä jätetään jotain paljastamattakin.
Ruotsalaislehdet ovat käsitelleet kirjaa pitkälti juorukirjana, koska Z solvaa siinä muun muassa valmentajiaan ja Fredrik Ljungbergia. Ei kiinnostaneet ne juorut. Toiset taas pitivät sitä yllätyksettömänä Zlatan storyn kertauksena, joka ei tarjonnut mitään uutta. Kyllä se minulle tarjosi, ei storysta sinänsä, mutta valaistusta siihen ajatusmaailmaan, niihin motiiveihin ja sanomisiin, joita tässä on vuosia ihmetelty. Monet ovat myös huomanneet, että Z saa aivan uudenlaiset yleisöt lukemaan: blattesvenskaa puhuvat puolisyrjäytyneet lähiölapset. Kirjaa myydään joka halpahallin kassan vieressä, ja sitä on jo lähtenyt varastosta puoli miljoonaa kappaletta. Erittäin hyvä.
Eräs DN:n toimittaja julisti, että vuoden paras urheilukirja oli kuitenkin Patrik Sjöbergin Det du inte såg, jossa ex-korkeushyppääjä kertoo, kuinka joutui lapsena (suomalaissyntyisen) valmentaja-isäpuolensa hyväksikäyttämäksi. Siihen kirjaan aionkin tarttua seuraavaksi.