EROON AKNESTA
ENNEN
JÄLKEEN
Päätin tehdä oman postauksen kamppailustani aknea vastaan, koska vaiva on aika yleinen ja koskettaa monia. Toivottavasti tästä on myös apua!
Olin muistaakseni 5.luokalla kun naamaani alkoi ilmestyä ensimmäisiä finnejä. 2-3 vuotta niitä oli välillä enemmän ja vähemmän ja satunnaisia finnejä alkoi ilmestyä selkään, olkapäihin ja rintakehään. Yläasteella 8.-9.luokan vaiheilla tilanne alkoi muuttua pahemmaksi. Mulla oli usein tulehtuneita finnejä, jotka oli todella kipeitä. Pidin melkein aina hiuksia kiinni, koska hiukset rasvoittuivat kasvojen lisäksi helposti päivän aikana.
Ihon huono kunto vaikutti tosi paljon itsetuntoon. En käyttänyt juuri koskaan olkaimettomia toppeja/mekkoja, koska mua hävetti. Oli masentavaa nähdä peilistä kuinka paljon akne oli levinnyt ja se näytti kamalalta.
Elokuussa 2012 kävin ihotautilääkärillä parin vuoden tauon jälkeen. Olin aikaisemmin käyttänyt reseptillä saatavia voiteita, mutta ne eivät auttaneet yhtään. Ihotautilääkäri määräsi aluksi tetrasykliiniä eli aknen hoitoon käytettävää antibioottia, koska ihoni oli myös vähän tulehtunut. Söin tetrasykliiniä n. 5kk ja menin uudestaan ihotautilääkäriin, koska selän akne oli pysynyt melkein samanlaisena. Seuraavaksi määrättiin isotretinoidia, jota söin toukokuun alkuun asti. JA NYT NE KAIKKI ON POISSA!! Hiuksiakin tarvitsee pestä enää n.3 kertaa viikossa. 🙂
Eli jos sinulla on pieniä tai suuria huolia iho-ongelmistasi, suosittelen todella ihotautilääkärille menoa! Vaikka lääkkeitä piti syödä omalla kohdallani n.9kk oli se sen arvoista. Aknesta pääsi kokonaan eroon ja sillä on suuri merkitys.