Se kaikista vaikein aihe ?

Olen silleen sentimentaalinen, että minua liikuttavat ihmisten pyrkimykset tehdä pyytetöntä hyvää. Eniten koskettaa se, kun joku on ääni sellaisille, joilla sitä ei ole. 

Mannerin jalanjäljissä

En ole vegaani, mutta voin silti vähän vilkaista. Nyt kun eläinten puolestapuhujan, upean runoilija Eeva-Liisa Mannerin syntymästä on 100 vuotta, ja Helsingin kaduilla laukkaa susi, jonka turvaan pääsyä olen toivonut itkun kaulukset kurkkua kuristaen, on aika avata X-files ja kaivaa eläinaiheet esiin.  Toinen upea runoilija joka rakasti ihmisiä ja eläimiä, oli Eeva Kilpi, jonka teos Animalia nimikkorunoineen on ihana, kaihoisa ja ajaton.

Koen, ettei monikaan muu asia ole yhtä tabu yhteiskunnassamme ja ehkäpä kaikissa muissakin yhteiskunnissa, kuin eläinten hyvinvointi. Koitapa aloittaa sosiaalisessa mediassa, kahvipöydässä tai automatkalla keskustelu ydinvoimasta, lasten kasvatuksesta, natseista tai vaikka kuolemasta – läppä lentää ja mielipiteitä riittää! Mainitse sitten huolesi porsitushäkeistä, eläinkuljetuksista tai hevosista, joiden suupielet on revitty verille – täysi hiljaisuus.

Eräs vanhempi kollega totesi kerran jääkaapin äärellä että ”Tämä kasviproteiini on kyllä ihan hyvää, vaikka ei ne eläinten asiat minua kiinnosta”. Enemmän kuin hänen ruokavaliotaan, jäin miettimään hänen sanojansa. Mitä hän halusi viestittää toteamalla erikseen, etteivät eläinten asiat kiinnosta häntä?  Kollegalla itsellään on sylikoiria.

Enemmän kuin vasta-argumentit tai ihmiskeskeinen maailmankuva minua suututtaa vaikeneminen. Miksi toiset aiheet saa vaieta kuoliaaksi, kun toisista keskusteleminen on hyväksyttyä kaikissa tilanteissa.? Miksi eläinten oloja salaa kuvannutta aktivistia rangaistaan, mutta eläimiä kaltoinkohdellut tyyppi selviää nuhteilla? Esimerkiksi lihapuhetta saatetaan pitää  vihapuheena, se mitä syö,koetaan henkilökohtaisena. Ei se ole yksityisasia, se koskee niitä 81 miljoonaa eläintä jotka joutuvat teuraaksi vuosittain.

Eläimellistä rakkautta ja raivoa

Ihmisen suhde eläimeen on niin perin juurin pielessä lainsäädännöstä alkaen, että välillä sanoja on kieltämättä vaikea löytää. Eläinten holokaustin mahdollistavat kuitenkin ne, jotka vaikenevat. Ei tarvitse muuttaa mitään, kun ei ajattele. Koneistossa pyörivät eläimet ovat esineitä, tuotteita muiden joukossa. Onhan lemmikkikin vain omistajansa esine, eikä sillä ole itseisarvoa.Henkilö, joka kaltoinkohtelee eläintä ja kokee sen oikeutetuksi, on suuremmassa riskissä olla julma myös kanssaihmisiään kohtaan.

Oma suhteeni eläimiin on aina ollut jossain hyötysuhteen ja raastavan rakkauden välimaastossa kipuileva. Tunteen paloni eläinten hyvinvointia kohtaan alkoi ihan viimeistään siitä, kun lapsena todistin koiran pahoinpitelemistä voimatta tehdä mitään. Eläimen katse, alistuva asento ja hakkaamisenkin aikana heiluva häntä saavat kyyneleet silmiini vieläkin. Tuon episodin jälkeen päätin, että minun silmieni edessä ei tule enää tapahtumaan mitään vastaavaa ilman että puutun asiaan. Koira saattaa olla ihmisen paras ystävä, mutta en hyväksy väkivaltaa myöskään lehmää, sikaa tai käärmettä kohtaan. Syöksyn tyhmänrohkeastikin väliin jos joku kohtelee eläintä kaltoin.

Epätäydellinen eläinten ystävä

Kuten monissa muissakin aatteissa ja arvoasioissa, voi eläinoikeuksien kohdalla tulla pelko persiiseen; voiko sanoa mitään, ellei ole omissa toimissaan täydellinen? Samaa olen miettinyt itsekin, tullen lopulta siihen lopputulokseen, että pienikin muutos on arvokas. Pahinta on se, jos kanavoi omaa syyllisyyttään kääntämällä katseensa toisaalle.Voinhan valita ylpeydellä kotimaisen vaatteenkin ostoskoriini, vaikka laatikon pohjalla olisi hölmöyksissä haalittu pienien kiinalaisten käsien tekemä tuote, joten ei tämänkään tarvitse olla joko tai.

Toki kunnon anarkia on kovin kaivattu potku asioiden etenemiseen, otetaan nyt vaikka esimerkiksi monien tietämä suojelukoirakeissi, joka ei olisi noussut keskusteluun ilman rohkeaa kuvaajaa. Vallan väärinkäyttö on aina vastenmielistä, kohdistui se sitten lapseen, kumppaniin tai eläimeen. Väkivallalla on taipumus vain lisätä väkivaltaa. Minunkin ensimmäinen ajatukseni katsoessani näitä elukoita egon jatkeena käyttäviä ihmishirviöitä oli tarttua tätejä topakasti ponnarista ja kiskoa saunan taakse. Näin en onneksi tee, varsinkaan näillä lihaksilla, mutta toivoisin sitä topakkuutta tuomioihin ja sanktioihin, joita ei joko tule tai ne ovat naurettavan pieniä.

Sanoista tekoihin

Joskus eläinsuojelijoita syytetään oman edun tavoittelusta, mutta mitä ihmeen omaa etuaan edistää ihminen joka on omistanut elämänsä vaikkapa metsälintujen tai susien suojelulle? Olen myös sitä mieltä, että motiivilla on aika vähän merkitystä silloin, jos lopputulos on hyvä. Olkoon hyvesignalointia, syyllistämistä, sädekehän kiillotusta, oman egon buustausta, viherpesua, trendipelleillyä tai mitä vain ulkokultaista, kyllähän ihminen haluaakin saada tekemisistään jotain mielihyvää, jotta se siihen sitoutuu. Jos sudet saavat laukata edelleen villinä ja vapaina Suomen metsissä, olen valmis nostamaan sitä edistävät aktivistit vaikka kultaiselle valtaistuimelle.

Yleisiin tapoihin ja kulutustottumuksiin voivat eniten vaikuttaa keskivertokansalaiset. Ne, jotka valitsevat vapaan lehmän maidon tai kokeilevat kaurajuomaa. Ne, jotka eivät ratsasta norsulla tai poseeraa tiikerin kanssa. Ne, jotka pysähtyvät nähdessään autotien laidassa kituvan ketun. Ne, jotka eivät pukeudu turkiksiin. Ne, jotka eivät hylkää kissaansa kesän jälkeen. Ne, jotka kouluttavat koiraansa positiivisin metodein. Ne, jotka antavat suden olla susi, ja ymmärtävät sen olleen metsissä ennen meidän talojamme ja teitämme. Ne karjatilalliset, joiden navetta on puhdas ja eläimiä ei piiskata matkalla kohti teurasautoa. Ne opettajat, jotka eivät pistä Suomen eläinsuojeluyhdistyksen materiaalia työpöydän laatikkoon vaan tiedostavat sen olevan osa opetussuunnitelmaa.

Asenteisiin vaikutamme myös me kaikki ahmatit hedonistit, jotka syömme suklaata kaksin käsin ja mietimme, onko taas pakko ja miten voisi toimia tolkullisemmin. Me, jotka emme itse kerää emmekä metsästä ruokaamme. Te lihansyöjät, jotka olette maatilallisille ja markkinataloudelle niin tärkeitä, että voitte äänestää jaloillanne.

Jos välität vähänkin, älä vaikene, vaan valitse ja valista. Eläimille on ehdottomasti saatava itseisarvo lain silmissä.

Mahatma Gandhia lainaten: ”Kansakunnan sivistyksen taso näkyy siinä, miten se kohtelee eläimiään.”

♥

 

ps. Lilyn blogikategorioista tai – teemoista ei löydy lainkaan kohtaa ”eläimet”.

kuvat:
Benjamin Wedemeyer on Unsplash
Jorge Maya on Unsplash