Älä tyri nyt!
Jaksat vielä jonkin aikaa
Tätä paikkaa, näit ihmisii
Jukka Pojan radioystävällinen reggaepop ei ole koskaan herättänyt sen suurempia tunteita, mutta poikkeuksen tekee ”Älä tyri nyt”, joka on mielestäni kannustavien kappaleiden parhaimmistoa. Laulu on samaan aikaan realistinen, rakastava ja lempeästi perseelle potkiva olematta painostava. Biisi kosketti ilmestyessään ja tekee niin yhä. Kunpa mahdollisimman moni tuppukylän teini kuulisi tämän, ja todella myös kuuntelisi.
Oot nuori ja rauhaton sydän, kyllästyny tähän kuolleeseen kylään
Kun maltat mielesi, pääset maailmaan kyllä
Pikkukaupungin juna-aseman näkymä tarjoilee aika viiltävän kuvauksen suomalaisen käpykylän miehen elämänkaaresta. Aseman tuulikaapissa kaksi ala-asteikäistä poikaa käärii kiroillen sätkiä, odotusaulassa teini-ikään ennättäneet pipopäät nuokkuvat penkeillä tyhjin katsein, valuttaen oksennusta suupielestään eteensä kiskomiinsa roskakoreihin. Assan edessä ajaa huterasti ruosteisella pyörällään takkutukkainen nuori miesoletettu ja taksista astuu ulos punakka, katkokävelevä setä. Asemabaaria vilkuileva kalpeakasvoinen, sinihuulinen vanhempi pariskunta ei puhu toisilleen sanaakaan. Tekemistä elämäänsä toisella tapaa on järkännyt nuorehko mies, joka nostelee portaita pitkin ei yhtä eikä kahta, vaan kolmea pientä mukulaa. Neljäntenä askelmia ylös raahautuu puoliso – tukevasti raskaana. Tämän perässä tallustavat ilmeisesti anoppi sekä appiukko. Mies seuraa porukkansa etenemistä väsynein silmin ja raahaa mukana tottuneesti niin lapset, vaunut kuin appivanhempien laukutkin.
Ei naisihmistenkään asema kovin kummoinen kyläpahasessa ole – sukupuolivähemmistöistä puhumattakaan. Tyttöjä on liian vähän suhteessa poikiin, ja heila pitää hakea naapurista (mitä serkumpi, sen herkumpi?) tai kaapata kaverilta. Kiltit tytöt menevät taivaaseen tai tulevat teininä äidiksi – Miten menee hoe? Tuhmat norkoilevat juopporemmien lähettyvillä saadakseen Alkon edessä hengaavilta ukoilta röökiä ja viinaa.
Käy koulut ja hanki pätevyys,
et voi panna sitä päihteiden syyks, ettet pystynyt pitämään rotia.
Vaikket nyt kestä sun kotia, mee eteenpäi ku sotilas
Mietin, millaista on katujen kakrujen kotipuolessa. Ei kai kukaan välittävä vanhempi päästä pientään viettämään viikonloppua steissille jo päiväsaikaan selvästi päihtyneiden sekaan? Kuvittelen kodin, jossa on aina verhot kiinni, aikuiset huutavat ja kaikkialla lojuu pulloja. Kuolemaa tekevien kylien ja ankeiden laitakaupungin ghettojen lieveilmiöistä kärsivät eniten ne, joiden vähiten pitäisi, eli loppuelämänsä ensiaskelia ottavat nuoret. Mistä löytyisi resursseja (oikeasti toimivaan) lastensuojeluun ja nuorisotoimintaan? Kuka auttaa, jos porukoiden päivittäiseksi vaihtunut perjantaipullo on vienyt työn ja toimintakyvyn? En voi moittia nuoria, jotka suuntaavat kasvukeskuksiin. Tällainen ”maalaismaisema” on kaukana idyllistä, ei mitään nähtävää. Kaikkien voima- saati rahavarat eivät toki riitä pyrkimään pois.
Mahikset on vähissä täällä, Oon puun ja kuoren välissä täällä
Valo paistaa tunnelin päässä, nyt sinnittelet, pysy kii elämässä
Älkää ymmärtäkö väärin, en ole pikkukylien kammoksuja, elinvoimaisella ja kuolleella kylällä on vain iso ero.Vaihtoehtona kaupunkiin karkaamiselle voisi toki suunnata syvemmälle korpeen. Kaverit ovat muistelleet ihan lämmöllä lapsuutta, jossa kyläkauppaan oli kymmenen kilsaa ja kouluun toinen mokoma. Metsää, peltoa ja rannan tuntumassa iso kivi, josta pääsi hyvin uimaan. Kirjastoauto, pihahommat, pulkkamäki ja aikaa olla lapsi.
Aktiivinen ja asukkaitaan arvostava pikkupaikkakunta on vallan viehättävä paikka elää ja olla. Mikä olisikaan söpömpää kuin kalastella järvellä, ostaa jäätelöt asukasyhdistyksen tätien pyörittämältä kioskilta ja kipaista mummotaksilla ruokaostoksille? Toki työmatkat tuovat omat haasteensa arkeen, talviaikaan saattaa mennä tovi jos toinenkin kun lapioi itsensä ulos ovesta ja sulattelee auton ajokunton. Mutta anywaym, aikuisena voi valita ihan itse pystyttävänsä pirttinsä vaikka sitten hiljenneeseen kirkonkylään.Siellä voi sitten yksin, kaksin tai isommalla porukalla tuijotella pakkasyössä tähtitaivaalle. Ei hullumpaa hommaa. Aika ajoin tuumaan itsekin, että olisi ihanampaa katsella ikkunasta horisontissa häämöttävää kuusikkoa kuin kalseaa betonierämaata. Kyselen aina innoissani ja vähän kateellisena hieman syrjemmässä asuvien työtovereiden lintu – ja pieneläinhavaintoja. Kerrostalon kupeessa kun ei pahemmin lintuja ruokita.
Kevyemmistä ilmiöistä on muuten pakko mainita käpykylä-look! Tuppukylien tyyli alkaa toki tylsästi lähennellä jo ihan normi postimyyntimuotia, mutta ainakin aiemmin se on ollut ihan omaa luokkaansa. En totea tätä ylenkatsoen vaan harmittomasti havainnoiden – asunhan itsekin kaupungissa, josta väki vähenee ja viihdyn jumppatrikoissa päivin ja öin, diskos ja töis! Vielä pienemmällä kylällä ollaan kuitenkin downgreidattu vielä astetta alemmas, kauppaan on ihan OK astella kalsareissa, karvahatussa ja Kontioissa, ehkäpä vielä mukana pihakoira, jota talutetaan kaulaan sidotusta pyykkinarusta tai muusta vastaavasta viritelmästä. Joten pikkukaupungin vaimot, jos miehenne kikkelikollarit ahdistavat, pahempaa on luvassa! Käpykylässä muuten tunnistaa juhlapäivän siitä, että naisilla on kerrankin tissiliivit. Tätä todistin kerran jos toisenkin mummoni luona kohtuullisen korvessa majaillessani.
Älä tyri nyt, älä lyö yli nyt
Älä antaudu angstin valtaan
Aika monella on jo kakkoskoti tai kesämökki jossain missä kuuluu lintujen laulu. Koska jokainen beibe ei kaipaa Itä-Helsinkiin eivätkä kaikki kundit voi olla Kallion Stallioneita, on syytä miettiä, miten peruspalvelut voitaisiin tuoda lähemmäksi peräkorpea. Koko Suomea ei kiitos vaan tarvitse lanata parkkipaikaksi, mutta kauppa, terveyspalvelut, koulu ja kirjasto ajomatkan päässä lienee riittävästi. Kirppis ja kiva kahvila pelkkää plussaa! Monesta synkähkön oloisesta kirkonkylästä saisi melkoisen mukavan idyllin pienellä puunauksella, ja kivenheiton päässä pääsisi asumaan sellaiseen pöpelikköön, minne eivät autojen, saati naapurien pärinät paljoa kuulu. Viime kesänä vierailin harvinaiseksi käyvässä kohteessa, nimittäin ehdassa kyläkaupassa. Leipää, lähiruokaa ja iloista palvelua! Komeron kokoinen puoti oli edelläkävijä luomukosmetiikkahyllyineen ja vakuuttavine karkkivalikoimineen, mutta myös perinteiset kaljat, leikkeleet ja täysmaidot tekivät kauppansa. Persoonallisin asiakas oli lähipirtin emäntä, joka lastasi koriinsa metrin mittaisen kyrsän sekä Omar-karkkeja. ”Nämä tulevat Mustille”, sanoi hän viitaten kuulemma jo 16 vuoden ikään ehtineeseen koiraansa.
