Ei loppunu jysäri, me ollaan taas takasin ysäril
Arkeani siivittää aina jokin soundtrack, ja oma merkittävä osansa on rehellisellä ysäridiskolla! Kun meininki käy liian harmaaksi, keikkareissuja on valitettavan vähän tai muuten vaan pää ei kestä mitään kovin syvällistä, saati melankolista, on syytä laittaa soimaan kepeän nostattavaa ysikytlukulaista tai sitä mukailevaa jyystöä.
Suuri osa ysärihiteistä edustaa Eurodancea tai sen alalajeja, tyylisuuntaa, joka ei aikanaan nauttinut räikeän kaupallisuutensa vuoksi kriitikoiden suurta suosiota. Tarttuvat hokemat, jumputtava biitti ja musiikkivideoilla sekä livenä nähtävät koomiset tanssimuuvit saivat kuitenkin sykkeen kohoamaan tanssilattioilla ja aerobictunneilla. Koska laulutaito saattoi olla välillä toissijainen seikka, Eurodance-artistien live-esiintymiset toteutettiin usein taustanauhan avulla. Suomalaisista kyseisen genren yhtyeistä menestyksekkäin on Waldo’s People.
Kuten iso osa muustakin musiikista, ysärihittien teemat ovat yleensä rakastuminen, eroaminen sekä heilan takaisin haikailu tai yhteen palaaminen. Lisäksi ehkä vielä muita musiikin vuosikymmeniä mittavammin 90-luvun humpassa esiintyy silkka seksi. ”Max Don´t Have Sex with Your Ex”, muistutteli esimerkiksi E-rotic, jonka ähinähitit lie tuttuja kaikille aikakauden eläneille tai myöhemmin ysäridiscon saloihin tutustuneelle. Ysärimusaan kuuluvat olennaisesti myös täysin merkityksettömänt sköördiföördi-lyriikat, joita on helppo hoilata reivatessa, esimerkkinä Dazen kappale Superhero jossa todetaan yksinkertaisesti että ”Um-bap-paa-eo-eo Um-bap-paa-oo”
Toki ysärillä tehtiin vähän muutakin kuin dancea, mutta muidenkin tyylien edustajat halusivat osansa menestyksestä ottaen askelia discompaan suuntaan. Näin teki muun muassa Bloodhound gang, joka harppasi hip hop-juuriltaan juuri sopivasti huumorihumpan pariin The Bad Touch – läpimurtohitillään.
Vaikka monenlaista taiteellisempaa tavaraa on tarjolla tuutin täydeltä, päädyn tasaisin väliajoin valitsemaan spotifystä Ysäridisco -listan. Myös osa uudemmistakin yökerhoihin ja festarihumuun suunnatuista tekeleistä ammentaa inpspiraatiota 90-luvulta. Tästä selkeimpänä esimerkkinä ysärihittejä toistava ja parodioiva biisi Ysäriboi, jossa luetellaan genreen kuuluvia kliseitä varsin toimivalla tavalla. Myös esimerkiksi Teflon Brothersien simppelin humoristisessa popissa on vaikutteita ysäristä, joskin lyriikoissa on astetta enemmän asiaa kuin skappadilili dalilila-osaston biiseissä.
Niin vannoutunut ysärin ystävä en ole, että olisin käynyt bailaamassa teemafestareilla tai -risteilyillä. Ysärijumputukset ovat kyllä siivittäneet kuulokkeissa montaa junamatkaa ja kävelylenkkiä. Vaikka pääsääntöisesti olen sinut musiikkimakuni kanssa, joskus korneimpien kappaleiden kohdalla pitää vähän raottaa kuulokkeita ja tarkistaa, että eihän musa vaan kantaudu ohikulkijoiden korviin. Toisaalta ysärinostalgialla ratsastaa yhä häpeilemättömästi esimerkiksi DJ Oku Luukkainen, joten ei kai soittolistojen kuunteleminenkaan voi kovin syntistä toimintaa olla.
Mistään feminismin riemujuhlasta ei kyllä ollut ysäripopissa(kaan) kyse syntyaikoinaan. Lukemani mukaan biiseillä saattoi laulaa joku kohtuullisen äänen omaava leidi, ja keikoille edustamaan valittiin sitten joku kuumempi kissa. Toivottavasti molemmat mirkut saivat työpanoksestaan edes kohtuullisen korvauksen – vaikkakin tuskin lähellekään sitä summaa mitä bändin pääosassa yleensä poseeraava ja räppäilevä miesoletettu sai.
Mikä on sinun lemppari ysärihittisi? Päästääkö HaddawaynWhat is love sinussa samanlaisen pedon irti kuin Tuiskun Antissa, vai toimiiko vaikkapa ihanan Pandoran Trust me paremmin?
Saako koko eurodancen jytke sinut vaihtamaan kanavaa ja kenties koko kaupunkia saman tien?