Elämä on sitä, että letut ovat lautasella, mutta hillopurkki ei aukea

Yksi elämäni symboli on lettu. Otsikon kuolematon lausahdus syntyi kaverin kanssa kirjaston hämärissä viisitoista vuotta sitten, ja se palasi tänään mieleeni kun kirjoitin ostoslistaan lettutaikinatarpeita.

• Letut ovat läsnä elämässäni nyt, kun raha on tiukilla ja jotain hyvää ja piristävää pitäisi keksiä viikonlopuksi. Lettujen paistaminen upgreidaa arkea, mutta on samalla jokseenkin köyhän kulinaristin jälkkäri. Prkl jos ne kärähtävät – ainakin kaksi kallisarvoista euroa menee hukkaan!
• Yritin joku aika sitten viritellä letunpaiston varjolla diippiä ihmissuhdekeskustelua  – ei onnistunut.
• Lettu on minulle lettu, kirjoitetun kielen ystävänä minua ällöttävät letun liikanimet kuten plätty , ohukainen ja räiskäle.
  Ruokahalu menee vähemmästäkin!
• Lettujen paistamiseen liittyy nostalgiaa. Muurinpohjaletut mummolassa, grillikatoksessa paistetut letut jotka piristivät lapsuuden työleiriä kesämökillä, kaveriporukalla vuorotellen paistetut letut, kodin leikkiminen lettujen kera, lettujen paistaminen pikkupenskoille jotka söivät niitä sitä mukaa kun laski lettuja pannulta lautaselle..jo lettujen tuoksu tekee kotoisan, lämpimän fiiliksen. Tunteeseen sisältyy ripaus suloista haikeutta, aivan kuten muuten täydellisessä taikinassa saattaa olla ripaus kananmunankuorta.
• Voisin olla itsekin lettu; litteä, arkinen ja vähän repsottava, mutta hillon kanssa (okei nyt kuulostaa rivolta) ihan maukas. Kuumenee välillä liikaa ja muuttuu mustaksi, mutta parhaimmillaan on somistettu pitsireunuksin. On oivallinen lohduttaja ja lämmön tuoja kesällä ja talvella. Sopii päivällispöytään maalla,merellä ja ilmassa sekä aika suvereenisti seuraan kuin seuraan. Näennäisesti helppo, mutta turvallisuuskysymysten vuoksi sopii vain suht varmoihin käsiin paistettavaksi. Taikina tekeytyy nopeasti, mutta hyvään lopputulokseen pääseminen vaatii hellää ja läsnäolevaa käsittelyä sekä oikea-aikaista kääntelyä. Kestää ja jopa kaipaa pientä heittelyä. Jotkut nauttivat letun aivan väärillä täytteillä, vain oikea yhdistelmä saa sen parhaat puolet esiin.

Tämän psykedeelisen lettulätinän voikin lopettaa lapsuuden irvokkaaseen runoon, joka on syöpynyt mieleen ikiajoiksi:

Aurinko, aurinko lettuja paistaa,
hauska on auringon lettuja maistaa.
Kiipeän puuhun, pistelen suuhun,
loput voin heittää ukolle kuuhun.
Sittenpä käynkin nukkumaan,
pikkuinen massuni pullollaan.

Voi ällötys! Inhosimme kyseistä lässytystä leikkipuistotoverini kanssa. Kun muut hokivat lorua, me hiivimme leikkimökkiin tavaamaan seinään sutattua graffitia jossa luki ”Mansikan naama on lannoitettu”. Jo silloin sopiva synkkyys piristi pientä mieltä paremmin kuin höpöhassuttelu.

♦

Kuvat: Mockup Graphics ja Dainis Graveris, Unsplash