Elämä pikatoimituksena

Elämä pikatoimituksena.
Näytäntö harjoittelematta.
Ruumis päälle sovittamatta.
Pää harteille harkitsematta.

En tunne roolia, jota esitän.
Tiedän vain, että se on minun,
enkä voi sitä vaihtaa.

Sen, mistä näytelmä kertoo,
joudun arvaamaan suoraan näyttämöllä.

Olen huonosti valmistautunut elämän kunniaan,
enkä tahdo pysyä kohtausten vauhdissa.
Improvisoin, vaikka inhoan improvisointia.
Joka askeleella kompastun vieraisiin asioihin.
Tyylini haiskahtaa syrjäkylältä.
Vaistoni ovat amatöörin.
Minua tulkitsee nöyryyttävä ramppikuume.
Lieventävät asianhaarat tuntuvat armottomilta.

Peruuttamattomat sanat ja eleet,
laskematta jääneet tähdet,
hahmo kuin juostessa napitettu takki – 
siinä ovat kovan kiireen surkeat seuraukset.

Kunpa voisin harjoitella ennalta edes yhden keskiviikon
tai edes yhden torstain ottaa uusiksi!
Mutta kohta on jo perjantai enkä tunne käsikirjoitusta.
Onko tämä reilua, kysyn
(ääni käheänä
en saanut edes kurkkua selvittää kulissien takana).

Harhaa on ajatus, että tämä olisi vain pikainen koe,
joka suoritetaan väliaikaisissa tiloissa. Ei.
Seison lavasteiden keskellä ja näen, että ne ovat kiinteät.
Rekvisiitan yksityiskohtaisuus pistää silmään.
Pyörittävä koneisto on ollut käynnissä jo pitkään.
Kaukaisimmatkin savukoneet on sytytetty.
Voi, ei epäilystäkään, tämä on ensi-ilta.
Ja mitä ikinä teenkin,
muuttuu ikiajoiksi siksi, minkä tein.

-Wislawa Szymborska-