Kauheudenhoitoa kautta vuosien

 

Lapsena olin autuaan ja onnellisen ulalla siitä, miltä pitäisi näyttää. Tyylini oli sekoitus kukkatrikoita, Spaissareita ja heppahommia. Kynsien lakkailuun ei ollut aikaa, kun piti juosta pitkin metsiä, ja äiti sai muistutella kampaamaan tukan koulukuvaan. Kolmannen luokan ekana päivänä olin ainut, joka kipitti kalsareissa kouluun, toisilla oli farkut jalassa. Mietin hetken, ja korvasin sitten trikoot jättimäisillä hiphop-housuilla ja lappuhaalareilla. Discoon piti viimein krepata tukka ja laittaa sitä kynsilakkaa, valitsin kynsien väriksi neonvihreän.

Miks se ain on niin
Jengi pukee itteensä parhaimpiin

Yläasteella alkoivat murrosiän murheet, ja finnit piti peittää milleniaalien klassikkokamalla, eli Dream matte moussella, jolla sai kalpeisiin kasvoihin kivan läikikkään oranssin lookin. Naaman jynssäys kaiken maailman akneaineilla tuli tutuksi, mutta kuvamateriaalista päätellen tukkaa en osannut edelleenkään kammata. Jossain vaiheessa otin partakoneen käteen ja tein Britney Spearsit. Sänkipäänä sain enemmän turpaan kuin koskaan aikaisemmin, mutta voimaannuin kuitenkin. Lempibändin keikalle laitoin pronssin väristä huulipunaa ja tunsin ensimmäistä kertaa jonkun naisellisen upeuden väristyksen!

Tää on ihan siistii
Vaik oon pihal ku Bridget Jones

Hippilukiossa sai olla oma omituinen itsensä ilman että kukaan kiusasi (siksi kai hippiaura huokuu vielä nykyäänkin minusta ihan taustoja kertomattakin) . Yläasteen henkiset ja fyysiset traumat oli karistettu ja jäljelle jäi vahva emo-mentaliteetti. Tukka lyheni ja silmiin piti tuhertaa pandakajalit. Tuju meikki vaati tujut aineet, eikä silmänympäryksiä ihan puhtaaksi tainnut saadakaan. Tukkaan kului geeliä ja lakkaa purkkikaupalla, eikä yksikään hiuskarva saanut liikahtaa talven tuulessa ja tuiskussa. Jos kampaus jäi laittamatta, korjasin tilanteen mustalla pipolla. Pipo oli päässä kesällä ja sisällä, talvella taasen myssyä ei voinut käyttää. Mulla oli kaupungin hurjin kampaaja, joka laittoi vauvahiuksiini tekotukkaa ja leikkasi ties mitä tupsuja.

Vaaka älä vainoo mun elopainoo, pliis
Muutenki puolet on huolia siit

Nuori aikuisuus – kuten kai koko elämä – oli oman identiteetin etsintää. Sain ekan kokopäiväisen työn ja matkustin Lontooseen ostamaan kosmetiikkaa ja Saksaan kikattelemaan seksipuotien verkkosukkiksille. Kaverini olivat kurvikkaita, pitkähiuksisia ja iskivät baari-iltoina tissit tiskiin. Minä olin androgyyni, blondasin puhki punk-tukkaani ja vedin pillifarkut jalkaan. Uskaltauduin kokeilemaan kirkkaanpunaista huulipunaa, ja viikonloppuisin hemmottelin hipiää kasvonaamioilla. Musta kynsilakka ja vielä mustempi huumori muodostuivat tavaramerkikseni. Tatskat alkoivat innostaa omalla ja toisten iholla.  Feministiset tekstipaidat karkottivat toisinajattelijat heti kättelyssä – ehkä jokin varoittava hihamerkki voisi nykyäänkin olla paikoillaan niin osaa varoa, jos sellainen sapettaa.

Mä oon ihana, ihana
Mä diggaan ittestäni ihan sikana

Opiskeluaikoina ei ollut aikaa puunaamiselle, isommat rillit saivat luvan peittää silmäpussit. Harrastin, opiskelin, tein töitä ja rakastin enemmän kuin koskaan ennen sitä tai sen jälkeen, joten iho ja kroppa pysyivät kohtuullisen freeseinä. Jossain vaiheessa innostuin irrottelemaan ja värjäsin hiukset pastellipinkiksi, näytin sarjakuvahahmolta ja herätin riemua vastaantulevissa lapsissa. Kaiken stressin ja angstin lomassa tunsin itseni tykätyksi ja aika ihanaksi, ja meikitön hipsterilook helpotti arkea, kun aamuisin ei tarvinnut herätä pakkeloimaan itseään. Kylpyhuoneen hyllystä löytyi perusvoidetta, vegaanista suihkusaippuaa ja perimmäiseen nurkkaan piilotettu BB-voide, jonka pakkasin aina mukaan yökylään ihastukseni luo, ennen kuin uskoin että aamunaamani kelpasi sellaisenaan. Tämä ajanjakso elämässäni oli muuten kauniiden alusvaatteiden kulta-aikaa, sittemmin ne on kiikutettu kierrätykseen.

Mul on himassa parhaat showt
Ku mun peilille please bitch pose

Kun kompuroin aikuisuuteen maisterin paperit ja eroitkut käsillä, kaverini, deittailun kruunamaton kuningatar koitti sysätä minua valjastamaan feminiinisen energiani käyttööni. Hänen tyylinsä oli asettaa sydämensä ja haaransa auki ja levälleen jokaisen vastaantulevan uroksen edessä, ja oma sydämeni taas oli Vampirella-tyyliin suljettu puiseen arkkuun ja isketty seipäällä läpi. Tyttöjen illoissa hän leväytti kosmetiikka-arsenaalinsa eteeni ja neuvoi viehkon meikin tekemistä kihartaessani samalla kömpelösti hänen tukkaansa. Kaveri taikoi minulle sokkotreffit ties mistä somen syövereistä löytämänsä mysteerimiehen kanssa, ja alkoi armoton valmistautuminen. Kaukana olivat kepeät hippivuodet, kun piti aloittaa detoxkuuri, tehdä vatsalihasliikkeitä, rasvata, poistaa karvoja, kuoria ihoa ja testailla meikkejä. Kun sitten astelin kiharrettuna, kosteutettuna ja kaikin puolin kroppa kuritettuna vieraan kaupungin rautatieasemalle, minua vastassa oli pikkuinen verestäväsilmäinen ukko verkkareissaan, kiskoen takkia vatsakkaan vartalonsa ympärille…

Toppatakkizombie
Kylmän peräs vetämä
moro elämä täs on mä

Nykyään diggaan kosmetiikasta, mutta pyrin suhtautumaan siihen parhaani mukaan ilolla enkä pelolla. Hömppäshoppailua rajaa päätökseni investoida eläinkokeettomaan kosmetiikkaan, ja pyrkiä mahdollisimman paljon ekologisempiin vaihtoehtoihin. Kypsempi ja rapsakampi keho kaipaa kyllä kosteutusta, ja kauneudenhoitorutiinini koostuvat lähinnä erilaisista voidekerroksista, eikä herkkä ja kylmäallergian kiusaama pärstäni kestä oikein talviulkoilua ilman meikkivoidetta. Rillit pelastavat tai vaihtoehtoisesti turmelevat naamani joka tapauksessa, joten kovin monimutkaisiin meikkeihin ei ole tarvetta. Turhamaisuuspäissäni testasin kyllä ripsienpidennyksiä, ja olihan niiden kanssa astetta kivempi katsella silmiin. Sitten rapisivat ripset ja ilmeisesti itsetuntokin niiden mukana, hetken heitukkahuuma oli ohi. 2021 näyttää juurikasvulta, tuoksuu pyykkietikalta ja tuntuu Bepanthenilta.

*Väliotsikot:
F! : Ihana
ja Tuntuu