Kukaan ei tykkää must, kalju ja iso maha haha

Deittiappien ankea ja ahdistava (rinnakkais)todellisuus

Iida kirjoitti blogissaan osuvasti deittisovellusten aiheuttamasta pahoinvoinnista ja ahdistuksesta. Jotain kummaa on minunkin mielestäni tapahtunut ihmisten väliselle vuorovaikutukselle. Onhan aina ennenkin toki jätetty, petetty, petytty ja kokeiltu kaveria todeten että ei natsaa, mutta seuranhakusovellusten myötä vuorovaikutuksen laatu on heikentynyt ja suhteet muuttuneet surkeammiksi. Kuuntelen lopen uupuneena, kuinka on ihan OK viestitellä viidelle yhtä aikaa, jättää saapumatta treffeille,skipata päiväkausia jatkunut keskustelu kesken kuumimman aivo-orgasmin, kadota ilman selitystä, siirtyä elämän snägärillä sämpylän välistä toiseen saman illan aikana ja selata sunnuntait loputonta selfieiden merta swaippaillen rutiinilla tietyt ominaisuudet oikealle, toiset vasemmalle.Jotenkin kauhean kaukana siitä, mitä kuvittelin kypsien ihmissuhteiden olevan.

Profiilikuvia kaljapullo kourassa, entisestä suhteesta syntyneen lapsen kanssa synnärillä tai ylpeänä verisen hirvenruhon vierellä. ”Ei mitään vakavaa mutta ei yhden illan juttuakaan”, ”Ei vaniljaa”, ”Kysy jos haluat tietää jotain”, ”Vuosia nelkyt mutta henkinen ikä kakskytviis”, ja kaikki muut lukemattomat toistuvat kliseet. Älykkysosamäärä alenee, aivot valuvat viemäriin ja henkinen sekä fyysinen olotila alkaa tuntua autiolta ja kuivalta kuin Sahara. Ainut mikä kostuttaa pöksyt ja voitelee mielen on ulkona piiskaava sade. Piiskaa toki antaisivat ja kaipaisivat kaikki nuo varatut tai muuten elämäänsä kyllästyneet isämiehet ja vapaassa suhteissa suhaavat sirpat jotka ovat kategorisoineet itsensä kirjainyhdistelmin ja loputtomin emojirivein siten, ettei millekään ei-toivotuille piirteille tai inhimillisille muuttujille lokeron ulkopuolella ole tilaa.

Mitä pitäisi olla? Bae vai hoe, huora vai Madonna? Mitä jos hiusraja pakenee tai tissit roikkuvat? Jos Sepolla ei seiso tai Annelia ahdistaa? Entä jos kaikki seksisovelluksessa ladeltu supliikki mainospuhe osoittautuu valkoiseksi tai vähän mustemmaksi valheeksi, eikä pikadeiteillä ole aikaa kerätä itseään ja itsevarmuuttaan esitellääkseen parhaita puolia itsestään. Alastomana itkettää mutta mitä jos jättää tilaisuuden käyttämättä ja illalla onkin yksinäistä ja panettaa? Pitäisikö etsiä priimaa vai ”tyytyä” ihan tavalliseen tyyppiin?

Saako laittaa viestiä heti, huomenna,viidesti päivässä vai viikossa? Onko kiinnostus epätoivoista ja säälittävää, vai hyydyttääkö cool välinpitämättömyys suhteen heti alkuunsa? Täytyykö kehua toista vai itseään, miten ilmaista jos haluaisi nähdä toisen kerran, kuinka pääsee yli jos toinen sanoo että eiköhän tämä ollut tässä? Mitä tehdä jos kolmansilla treffeillä huomaa että vessakäynnin aikana treffikaveri onkin jo uppoutunut selaamaan Tinderistä tulevia torstain toivottuja joilla on paremmat jutut ja nätimpi naama?

Olen itsekin joskus kadottanut itseni toisiin ihmisiin, löydän monista kaunista ja hyvää ja sitten lopulta koen jotain kiusallista tai kamalaa. En muista että olisin kovin usein sanonut kellekään että en voi olla ystävä, vain ilkeimmät mulkut saavat mennä. Nyt alan olla kyllästynyt siihen että kaikki on liikaa tai liian vähän; väärät mielipiteet, turhat tunneilmaisut, viestittely väärään aikaan, ajoittainen angsti tai tyhmät työkiireet. En jaksa olla kiiltokuva, en ole teini jolla riittää virtaa viiden heilan kanssa hengailuun, ja olen aika lailla asennoitunut yksin elämiseen. Silti muistelen pakkeja pahalla, suren ihmisiä jotka olisin voinut liittää ystävinä osaksi elämänpiiriäni mutta jotka toimivat toisin, ja sokeana talutan työkseni niitä rampoja jotka tulevat purkamaan huoliaan liittyen omiin lähisuhteisiinsa. On vaikeaa olla yhdessä, haastavaa handlata elämää erillään muista. Mitä me etsimme, millaista elämää ajattelemme aidan toiselta puolelta löytyvän?

Tuntuu että verkkoon vetäytynyt viestintä saa ihmiset loukkaantumaan kaikesta, suuttumaan toistensa tavoista elää. Miksi joku provosoituu siitä että asun yksin? Miksi minua ohuesti ärsyttää kun kuulen jollain olevan kymmenen kakaraa ja kädet täynnä kotiäidin hommia? Some saa elämän pelkistymään ääriviivoiksi, ja meiltä jää kysymättä mitä kaikkea muuta toisen arkeen kuuluu, se surullisen kuuluisa kohtaaminen ei toteudu. Pelkkien kauniiden kuvien tuijottelu kostautuu : Kun ihmissuhdekursseilla annetaan tehtäväksi katsoa toista kauan, lempeästi ja hyväksyvästi, yhdellä jos toisella nousevat kyyneleet silmiin.