Miehet jotka vihaavat naisia
”Vihaan naisia – Haluan naisen”. Tähän paradoksiin perustuu luetunymmärtämiseni perusteella incel-kulttuuri. Joukko vastoin tahtoaan ilman seksiä eläviä miehiä purkaa somessa epäonneaan, kanavoiden pettymystään parisuhdetilanteeseensa jopa väkivaltafantasioinnin keinoin. Kun tällaista ajattelua lietsotaan darkwebin pimeimpien kolkkien ohella myös valtamediassa, ollaan vaarallisilla vesillä.
Tinderin vaikutuksista kommunikaatioon ja ihmissuhteisiin ei voi liikaa kirjoittaa, mutta on myrkyllistä tehdä keskustelusta sukupuolten vastakkainasettelu tai taistelutantere. Ikään kuin naisille naimakaupat olisivat helppoa ja harmitonta hommaa, kukaan kiva kaveri ei vain kelpaa koska hakusessa on alfauros.Tinderissä vallitsevat ehkä lukumäärällisesti heteronaisten markkinat, mutta tuskinpa tytsyille tuottaa suurta iloa se tieto, jos yhtä naista kohtaan olisikin kymmenen kassien tyhjennystä odottavaa miestä kytiksellä? Suurin osa kuitenkin haluaa olla edes vähän jotain muutakin kuin random jorman pumpattava barbara.
Siinä missä jollekin jonnelle saattaa tuottaa murhetta vuosia jatkunut seksittömyys, toinen tyyppi kipuilee kertakäyttösuhteissa tai on joutunut luopumaan lapsihaaveistaan koska sopivaa ei ole löytynyt kohdalle. Tavalliset miehet eivät incel-ihmisten mukaan kelpaa, mutta sanoisin että suuri osa ihmisistä sukupuoleen katsomatta on kaikin puolin keskivertoja. Jokaiselle ei vaan ole matchia tässä maailmassa. Tämän postauksen sitaatit ovat Ilta-Sanomien artikkelista ” Nyt puhuvat miehet, jotka ovat sinkkuja vastoin omaa tahtoaan.”
”–Pitääkö hommata vaatturi, valokuvaaja, personal trainer ja haamukirjoittaja, että tällainen tavallinen mies saisi Tinderissä itselleen huomiota” 48-vuotias sinkkumies Timo kärjistää.”
Katkerien ajatusten syövereissä toisiinsa sotkeutuvat haaveet seksistä ja parisuhteesta. Ihan ei ole selvää riittäisikö pelkkä pano, vai onko ajatuksissa vaimo ja puoli valtakuntaa. Miesparoilta unohtuu, että ihmisten väliseen vuorovaikutukseen liittyy monesti muutakin vaivannäköä kuin kenen tahansa mirkun pikainen pumppaaminen naisvihapäissään.
Pahinta mitä äiti tai muu aikuishenkilö voi kasvavalle pojalle luvata, on se, että heilaehdokkaita tulee olemaan pilvin pimein tai että puoliso löytyy satavarmasti. Tasan eivät nimittäin käy onnen lahjat, ja moni kainalokamua kaipaava jää tyystin vaille kaipaamiaan seurustelusuhteita, vaikka olisi niin sanotusti ihan tavallinen tyyppi, ei joisi rähinäviinaa eikä mättäisi ketään turpaan. Joskus joku nainen voi jopa erehtyä rakastumaan just sellaiseen seppään, joka ei sitä viinaa ja väkivaltaa kaihda, mutta tästä töppäyksestä ei lie syytä vetää kaikenkattavia johtopäätöksiä heteronaisten miesmausta.
Outo on myös oletus siitä, että kaikki seksi”markkinoilla” surffaavat naiset valitsevat sieltä makunsa mukaan kaikista komeimmat ja kuumimmat miehet. Ja toisaalta, jos pelkkä pano on mielessä ja seuraa tarjolla, onko se ihme jos nuori kaunotar klikkaa sitä hivenen hotimpaa poitsua? Ei varmaan ole velvoite hommailla kaikkien halipulassa olevien hemmojen kanssa, ei se Tinder mikään Punainen risti ole.
Yleistä on myös valitus siitä, että mieheltä vaaditaan jonkunlaista kovuutta ja roiston elkeitä, eikä tavallinen pehmomies kelpaa. Ketähän ovat sitten nämä kaikki ihan tavallisen pehmon oloiset isämiehet, jotka työntävät Prismassa ostoskärryjä vaimokkeensa perässä kulkien? Jos käyttää kaiken vapaa-aikansa ja energiansa seuran etsimiseen ja sitä ei vain millään löydy edes yhdeksi illaksi, olisiko syytä vaikka vaihtaa verkkarihousut farkkuihin, pistää korkki kiinni ja pestä hampaat ennenmin kuin olettaa rosvoksi ryhtymisen tuovan tylleröitä tiskiin?
”–miehet ympäröivät naisen läpitunkemattoman viestimuurin taakse kuin kuhnurit ampiaispesän kuningattaren. Ja kuten luonnossa aina pariutumisessa; nainen valitsee ja valitsee usein sen näyttävimmän.– Mallimainen mies saa kyllä Tinderissä seuraa.”
Ulkonäkökeskeisyys ei ole naisten etuoikeus, ainakaan päätellen kaikesta siitä puunauksesta, jota he itse kokevat välttämättömäksi harrastaa somekuviaan ja treffejään varten. Minäkin, vanaha eukko, olen päässyt kuulemaan ihastuttavia treffitoiveita kuten: ”Nautin naiseni kuten pizzani, karvattomana”. Että röh röh vaan, ihan viimeistään siinä vaiheessa buffet meni lopullisesti kiinni ja nautin lihani iloista ennemmin itsekseni. Karvoihin ei omasta mielestäni ole suuremmin katsomista, itseäni viehättää eniten huumorintajuinen ja älykäs, ennen kaikkea empaattinen tyyppi enkä näitä piirteitä ainakaan väheksy kevyemmissäkään suhteissa.
Vaikka naisena minun pitäisi ilmeisesti olla seksuaalisen valtani sekoittama puuma joka valkkaa makkaroista mieleistään joka illalle, ei kylmä ja kliininen katalogitreffailu ole minun juttuni. Tähänkin peilaten tuntuu hyvin hurjalta ajatella, että jossain keskustelupalstojen syövereissä pesii porukka, jonka mielestä minä ja lajitoverini olemme koppavia, pinnallisia, pettäviä h*oria, joilla on halua ja varaa selata itselleen Panos Emporion mallien näköisiä panokoneita joka illalle. Missähän niitä miesmalleja muuten pyörii, oisiko kenties olla, että mallimimmi löytää mallimiehen? Tavistanelin kannattaisi ehkä itse katsella vähän muita muikkeleita kuin kylän kauneuskuningattaria. Kukapa uljas amatsooni etsisi rinnalleen ensisijaisesti peräkammarissaan persettä raapivaa ja perheunelmia elättelevää sarkahousua, sori nyt vaan? Ja, uskokaa tai älkää,sama homma meikämuijalla : Ruskettunut komea miljoonaperijä isolla jahdillaan ei kuuna päivänä kruisaa hakemaan meikäläistä satamasta seksiorigoihin eikä alttarille, enkä sellaista odottele edes päiväunissani.
Taitaa olla monelle vielä verrattain tuore ja tajunnanräjäyttävä juttu, että parisuhde todella perustuu vapaaehtoisuuteen eikä pikku pakkoihin sun muihin järjestelyihin. Niin monelle näyttää tulevan täytenä yllätyksenä se, ettei kaikille olekaan kiintiökumppania hyllyllä odottamassa. Vai onko seksin kyllästämä media pyyhkinyt yli sen faktan, että myös tahtomattaan yksin eläviä on ollut aina, kai jokainen on kohdannut tai kuullut puheita peräkammarin pojista ja vanhoista piioista? Jollekin saattaa riittää vallan hyvin järkiliitto tai paperilla terveehkön sorttinen lisääntymiskumppani, mutta aika moni taitaa kuitenkin kokea tarvetta sille että toinen tykkää juuri minusta eikä kelpuuta ketä tahansa jolla on kaksi jalkaa ja pelittävät pissavehkeet.
”Suhteen pitäisi heti kolahtaa ja viedä jalat alta, mutta miten niin voi käydä, jos ei ehditä edes tutustua, vaan ollaan jo seuraaville treffeille menossa?”
Suuri osa ihmisistä kaipaa toisinaan läheisyyttä tai haaveilee seksistä, mutta suunnilleen yhtä suuren ajan yksin kuin seurustelusuhteissa eläneenä en osaa enkä halua samaistua pakottavaan, kaiken muun mukavan alleen nielaisevaan tarpeeseen saada seuraa. On aika kurjaa, jos kaikki muutkin kivat kokemukset jäävät hankkimatta siksi, jos ei ”saa” seksiä tai löytänyt kumppania. Ystävyys, yhteisöllisyys, työelämä, harrastukset…moni näistä voi tarjota tunne-elämyksiä, endorfiinejä ja ehkäpä fyysistäkin läheisyyttä. Entä sitten se suuresti keskustelussa oleva seksityö? Eikö edes se tarjoa vaihtoehtoa ikuisen selibaatin vesissä seilaaville? Ja jos itseään ei pysty lainkaan ilahduttamaan omin käsin, käy mielikuvitusta ja sielunelämää semisti sääliksi.
Ulkonäön arvostelu, ilkein sanoin torjutuksi tuleminen, ghostaus ja muu moukkamaisuus on toki omiaan lisämään ilkeitä ajatuksia deittailua ja vastakkaista (tai tietysti varmaan myös samaa, mutta en osaa sanoa ulottuuko incel-kulttuuri sateenkaarevan väen pariin) sukupuolta kohtaan. On kipeä kokemus, jos juttukaveri poistaa viestiketjun välittömästi nähtyään naamakuvasi, blokkaa tunti treffien jälkeen saati kommentoi ulkonäköä julmasti. Ei ole varmaan liikaa vaadittu torjua toinen tyylikkäästi ja sanoa muutama mukava sana? Yksinäisyydestä kärsivä ja epähaluttavaksi itsensä kokeva ihminen ei kaipaa enää yhtään enempää maahan polkemista, kuten ei tietenkään kukaan. Treffi-epäonni ei ole syy sortua vihapuheeseen tai uhkailuun, mutta surun ja turhautumisen tunteet huonon käytöksen takana on syytä ottaa vakavasti. Yksinäisyys saattaa sairastuttaa ja pahimmillaan myrkyttää mielen, ja katkeruus vaille jäämisestä ihmissuhteissa luo vihaa muita kohtaan. Vihainen olemus karkottaa toisia entistä kauemmas, ja tunne yksinäisyydestä ja hylätyksi tulemisesta syvenee. Mistä oma ihminen, tai ainakin kivoja kohtaamisia?