Mikä tää place

Ympäristö vaikuttaa suuresti mielenterveyteen mielentilaan. Ellei eräässä valkoisessa funkkistalossa olisi taannoin tapahtunut tähänastisen elämäni suurin eroprosessi, asustelisin ehkä vieläkin tuossa viehättävässä betonilaatikossa. Pieni portaikko, isot ikkunalaudat, ah niin funktionaaliset säilytystilat! Tuollaisessa talossa tarkoitus sanelee muodon ja siispä jokainen muoto palvelee tarkoitusta.

Tänä kesänä olen elänyt säästöbudjetilla, seikkaillen semipienesti. Kolme kaupunkia kierretty kotikontujen ohella, enkä osaa sanoa varmaksi mikä maa olisi mustikka ja mikä mansikka – tai edes että mikä marja maistuu makeimmalta .

• Itärajalla sataa vuoroin vaakatasossa vettä ja vuoroin paistaa paahtavan kuuma aurinko. Minulla oln kangaskassissa kaverin kolme kokoa liian suuri sadetakki ja kiertelie katuja, kirppiksiä ja joutomaita koko pitkän päivän. Kaupungin kadut ovat pitkiä ja suoria ja tuntuvat kaikki vievän samaan kohteeseen. Harmaat kivitalot ja heti keskustan ulkopuolella alkavat purkutyömaat ja tehdashallit eivät vakuuta paikkakunnan kauneudesta, vaikka kaveri pyhästi vannoi kotikaupunkinsa olevan asumisen arvoinen. Kiipeilen kiviröykkiön yli joutomaalle, ja graffitiseinän varjossa oli heti helpompi hengittää. Nojaan lämmintä seinämää vasten, aurinko lämmittää kasvoja ja liikenteen melu kantautuu korviin enää vaimeana huminana. Hetken rikkoo viereisen kerrostalon avonaisesta ikkunasta kuuluva veret seisauttava kiljunta. Homeen täplittämä talo kaikuu ja likaista ryijyä muistuttavat ruskeat verhot heiluvat pariskunnan panohommissa. ”Voihkisit edes vähän”, mietin, kun naisen ääni riipi tärykalvoja, mutta kumppanista ei kuulu juuri pihaustakaan. Kenties akti tapahtuikin kummituksen kanssa – ghosteja on kai kesäisinkin aika paljon liikkeellä.

• Pienen kylän kuppila ja joutomaat heräävät eloon eräänä heinäkuisena viikonloppuna.Taidetoverin kanssa on helppo viettää hetki kulttuurikuplassa, noin vuorokausi on sopivan kompakti aika leijumiselle. On ihanaa ja innostavaa kun toinen on vaivattoman cool ja kartalla kaikesta. Sitten voi kuitenkin myös tampata autotallin lattiaa kumpparit jalassa jonkun paikallisen punkbändin tahtiin ja katsella kun läheiselle niitylle kokoontuu sulassa sovussa koiranomistajia, karavaanareita ja kannabista kärytteleviä konkareita. Miten sitä aina unohtaakin, miten viehättävä vaihtoehtofestareiden tunnelma parhaimmillaan on. Joku on pukeutunut pelkkään kuplamuoviin, lavalle hyppää lapsi soittamaan rumpuja pinkit peltorit päässä, ja supersuloisessa kojussa myydään mocktaileja ja ylihinnoiteltuja blinejä. Joku livahtaa alueelle aidan alta, pellon laidassa lämpiää sauna eikä kukaan juo laatuviinejä vaan lähikaupan halvinta lonkeroa.

  

• Suomen rajojen ulkopuolella oleminen tuntuu melkein syntiseltä. Maski lepää taskunpohjalla koko reissun ajan, käsidesiä sentään kulutan gallonakaupalla. Kolistellessani Hohto-leffan hotellia muistuttavan majapaikan käytävillä tunnen olevani yksin ja vapaa! Puen päälleni sen hieman liian pienen alerekin aarteen, jollaisen myyjä kertoi olevan myös Ellinooran vaatekaapissa, ja melkein nautin ohikulkijoiden huvittuneista hymyistä. ”Je to padělek! This is fake!”, karjuu yleisen vessan täti, kun tarjoan paikallista rahaa päästäkseni pytylle. Poistun huussista itku silmässä, mutta oven ulkopuolella pyörivä miesoletettu selittää rahan olevan vanha, ja vaihtaa sen uudempaan. Miten setä tästä vaihtokaupasta hyötyy, en tiedä. Epäilen salaliittoa mutta en jaksa miettiä sen syitä ja seurauksia, kunhan pääsen toimittamaan perustarpeeni. Ravintolan reipas tarjoilijamies nappaa snapseja asiakkaiden kanssa ja kertoo tietävänsä Suomesta koko joukon jääkiekkoilijoita sekä Kuopion kaupungin. Vapise Helsinki! Viereisen pöydän pariskunta riitelee, kunnes toinen heistä purskahtaa itkuun ja piiloutuu suurten aurinko- ja viinilasien taakse. Kumppani kopeloi vihaisena puhelinta taskustaan ja toinen tekee kömpelön eleen napatakseen sen häneltä. Käännän kohteliaasti katseeni muualle ja mietin soolomatkailun olevan melko leppoisaa. Kännykkäni on hostellin pöytälaatikossa, ajattelen että sinne olen säilönyt matkan ajaksi myös huolet, murheet, menetykset ja masentavat ajatukset. Paluumatkalla pidän puhelimeni yhä kiinni, tiukasti maskiin sonnustautunut vierustoveri sen sijaan katsoo kännykästään videoita salaliittoteorioista, siis hieman suuremmista sellaisista kuin julkisen vessan kolikonpyörittäjistä. Arki vyöryy päälle vasta kotona.