Muistaks ku jotain mut sit ei mitään


Yksi elämän paradokseista ja eksistentiaalisen kriiseilyn aiheista lienee tarve olla erilainen mutta toisaalta taas samanlainen kuin kaikki muutkin. Hetken verran on hieman hykerryttävää, kun kukaan ei tajuuuuu koska oon niin hemmetin syvällinen ja diippi ajattelija, mutta yksinäisinä sunnuntaiaamuina ei kaipaisi kummastelevia katseita vaan kuulumista tavallisten tallaajien joukkoon,turvalliseen kainaloon olemaan vaan ihan hiljaa. Sitten kuitenkin, olen samaa mieltä päivän uutisesta kuin kaikki muutkin lounaspöydässä, mutta kommentoin jotain kummaa ja kamalaa jotta en kuuluisi harmaaseen massaan. Voihan olemassaolon ongelmallisuus!

Olen kipuillut monen monituista kertaa, kun joku ei tunnu ymmärtävän. Toisaalta voi miettiä, kuinka monelle olen edes yrittänyt selittää itseäni. ”Toivoin että kysyisit (!)”, puolustaudun. Olen katsellut kattoon kotibileissä ja miettinyt että miten mahtavaa on kokea olevansa uniikki lumihiutale, leijailla tuulen vietävänä omalla planeetallaan ja pohtia jotain muuta, kun muilla on menossa frisbeegolfkeskustelut tai känniriita. Kuitenkin kai aika ajoin olisi ihanaa leijua ihan samassa ajassa, paikassa tai suloisessa rinnakkaistodellisuudessa toisen kanssa.

En pelkää toisinajattelijoita, mutta pelkään sitä, että minun toivotaan minun olevan joku muu kuin olen. Ajatteletko minut ensin toiseksi, sitten kuvittelet tuntevasi minut ja katoat jos kyseenalaistan, jos kysyn typeriä, kun vastaan tyhmästi, tunnen väärin, olen läsnä liian vähän tai liikaa? Millaisista tytöistä sä tykkäät?

Luetko runoja, fiilisteletkö filosofiaa? Pelkäätkö syvää merta ja liskojen yötä? Oletko se, josta Post alfa ihan selvästi kertoo, joka on selaillut yläasteen jälkeen Nietzscheä  ja joka kahlasi heti kannesta kanteen Liukkosen uusimman romaanin. Siis melkein ainoa lajiasi, jos ei lasketa meitä tuhansia muita samoja sukupolvikokemuksia haalivia haaveilijoita, jotka kulkevat huppu silmillä pakahtuen omaan erilaisuuteensa. Kirkkaimman kruunun saa, kun on vähän surullisempi kuin kaikki muut, kovempi kuin kukaan ja pimeän tullen katsoo sitä takaisin yhtä sammunein silmin. Sitten on taas ikävää olla se musta lammas, yksinäinen susi tai joku elefantti huoneessa seurueessa kuin seurueessa, jossa kukaan ei katso eikä kohtaa. Mistä löytyy se oma Omituisten otusten kerho?


INFJ-A, ESTP, ENFP ja FWB. Ihmiset typistetään kirjainyhdistelmiksi. Yhdistä numerot viivalla, täydennä puuttuva tavu, sopivatko kirjaimemme yhteen, mikä on rakkausprosentti? Asana, mandala, ihan sama. Seksikkäästi masentunut vai ahdistavan down ja depiksessä? Tarttuuko typeryys, vituttavatko väärät mielipiteet? Keskustelu on kuin heikolla jäällä haparointia, on arvioitava missä asiassa on syytä olla enemmistön agendalla ja missä määrin eriävät mielipiteet lisäävät tarvittavaa twistiä.

Avaruusolennoista saa puhua ironisessa mielessä mutta huuhaahoidoissa kannattaa käydä salaa. Maski naamaan ja rokotepassi povitaskuun vai energiahoidoilla eheäksi? ”No arrogant assholes! No haters! No stupid idiots! No drama-queens! No cowards! No feminist freaks! No immoral witches! No party animals! No boring bimbos! No concervatice creeps! No liberal lunatics! ”, eli suomeksi ”Ethän omista yhtään inhimillistä puolta tai ylipäätään persoonaa”.Pitäisi tilata Amazonista uusi identiteetti, vähemmän fanaattisuutta, tilalle kaikkea ihanan kepeää feikkiä ja fuulaa. Tekee mieli sen sijaan kopauttaa kaikkia vähän vuorikristallilla kalloon, puhaltaa tähtipölyä suoraan silmiin ja ratsastaa yksisarvisella auringonlaskuun.

Milloin viimeksi kävit keskustelun, jossa oli tilaa huumorille ja mielipiteille? Kiva juttelu tai virkistävä väittely – kuulluksi tuleminen ylipäätään – ryöpsäyttävät tutkitusti oksitosiinia ihan siinä missä seksi tai syöminen. Kinastele ja ota kainaloon, puhu tai pötköttele, hermostutaan ja sitten hengitellään; kaipaan terapiaa, tantraa ja kyökkipsykologiaa. Helpotan oloa huokailemalla kollegan kanssa sikiöasennossa lattialla kuunnellen psykologia joka puhuu psykofyysisyydestä pehmeällä äänellä.

Sinä ainutlaatuinen yksilö, pidätkö hitaista aamuista ja hyvästä kahvista? Käytkö kantakapakassa yksillä ja katsotko krapulassa huonoja dokkareita ja lempimusavideoitasi? Kärsitkö vuorovaikutusongelmista ja puratko patoumiasi purnaamalla puoluepolitiikasta? Ei se mitään, niin me kaikki muutkin ylhäisessä yksinäisyydessämme elämää suorittavat yksilöt, jotka pyrkivät maaliin vähän vaihtelevin pelimerkein, koukaten aika ajoin uudemman kerran lähtöruudun kautta. Vaikka kuinka kapinoisit, elämänkulkusi on kaikin puolin keskimääräistä. Olet riittävä sentimentaalisessa söpöydessäsi, ennalta-arvattavine ennakkoluuloinesi ja synkkine salaisuuksinesi. Puhu siis sanoilla, jotka kuulen, vaikka sitten asioista, joita en ihan ymmärrä.

*Runot Paperi T

suhteet ajattelin-tanaan oma-elama hopsoa
Kommentit (0)
Rekisteröitymällä Lilyyn kommentoit kätevämmin ja voit perustaa oman blogin. Liity yhteisöön tästä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät merkitty *