On joulu likillä mutta pahalla pualella
On sitä ilimoja piellyt jos jonniilaesia. Säästä on kätevä keskustella jos ei halua puhua muusta – ja on se ihan oivallinen lämmittelyteema suunnatessa syvempiinkin aiheisiin. Kiitos ilmastonmuutoksen ja muiden mullistuksien, ei voi tietää sen paremmin päivä – kuin vuositasollakaan, millaisia ilmoja milloinkin pitelee. Aamun ensimmäinen vilkaisu ikkunasta voi tarjoilla lumisen talvi-idyllin tai sitten loskaa kainaloihin asti. Pakkasukko on välillä piirrellyt joskus ikkunoihin mitä upeimpia jääkukkasia, jotka saavat hetkeksi unohtamaan otsikot siitä, miten hömötiaiset, mursut, nuoret ja vanhukset voivat pahoin, hiilinielut riivitään matalaksi ja maailmalla vallitsee sota ja sekasorto.
Tammikuun mielenmaisema on tarjoillut kyllä keltaista lunta tupaan, tuulilasiin ja tuulettimeen . Tympeitä tunnelmia tunkeutuu väkivalloin tietoisuuteeni eri suunnilta, vaikka koitan syödä sopivasti suklaata, nukun mahdollisuuksien mukaan pitkiä päivä- ja yöunia, maalaan maanisesti ja vietän muutenkin paljon aikaa pääni sisällä, poissa tästä aika-avaruudesta. Tarjoilen puolityhjästä empatiakaukalosta tunnetta asiakkaiden ja ystävien suuntaan, mutta itse jään välillä niin vaille että tekisi mieli laittaa läheisille viestejä : ”Halaa minua, perkele!”
Kun ensin tarpoo aamupakkasessa rillit huurussa toimistolle ja sitten riehuu pitkin pytinkiä kahvikupin kanssa kun puhelin soi, sähköposti kilahtelee, lähettämäni viesti odottaa yhä vastausta ja kolme maksumuistutusta kummittelee pöydän reunalla, käy ilmatila vähiin ja olo on nihkeä kuin Pekka Poudalla moshpitissä. Tai no, vertaus on oikeastaan huono, koska hänen olemuksensa on kuvassa hikisestä meiningistä huolimatta ennemminkin orgastinen kuin kärsivä, kivusta nautintoon on matkaa pelottavan vähän – jos edes sitäkään. Ei millään jaksaisi kahlata hangessa kauppaan ja jumppaan, saati mihinkään ylimääräiseen humppaan. Pakko pistää parit keikkaliput tai muut ilonpitotreffit tilaukseen, ettei sydän ihan kylmety!
Onneksi aikuisuudeksikin kutsuttu Siperia opettaa ainakin lämpimämmän pukeutumisen saloihin, kolmenkymmenen ikävuoden jälkeen olen alkanut sonnustautua yhä paksumpaan toppatakkiin, muhkeampaan pipoon ja törkeämpiin talvilenkkareihin! Mummolookini herätti hilpeyttä ainakin eräässä Kallion sivukadulla sijaitsevassa tatuointiliikkeessä, johon tupsahdin lumisateessa kypärämyssyineni juuri kun pelkissä boksereissa tatuoituja reisiään esittelevä adonis, uhkea Onlyfans-tä(h)tönen ja suunnilleen (silmä)muniaan myöten leimoja täynnä oleva liikkeen omistaja kahvittelivat kauhuteemaisen baaripöydän äärellä. Piti äkkiä vilauttaa säärtä kuin tunnusmerkiksi, että porukka tajusi minun tulleen asioimaan ihan oikeaan paikkaan eikä eksyneen väärään porstuaan perunaostoksilla.
Pahimmista koronakausista suht koht selviäminen aikaan sen verran seesteisen olotilan, että viime vuosi kului vielä verrattain vähillä itkuilla ja vakiomäärällä vitutusta, mutta tästä vuodesta ei ole ennusmerkkien mukaan tulossa edeltäjänsä veroinen saati parempi. Henkilökohtainen sääkarttani ennustaa tihkuttavia kyyneleitä, valtameren kokoista raivoa, sankkaa aivosumua sekä navakkaa pohjoistuulta suoraan luihin ja ytimiin. Tietäni valaisee vain täysikuu, joka kurkkii öisin ikkunasta saaden aikaan levottomia unia. Kuu saa valonsa auringolta, mutta itse aurinko pysyttelee toistaiseksi piilossa tai paistaa vain naapurin risukasaan. Työkalenterissa jylläävät aikatauluja sekoittavat moduulimyrsky, peruutuspandemia ja ihmissuhdeilmastonmuutos, ja tilanteet sekä tyypit vaihtuvat lennosta. Pahimpia ovat aamut, jolloin kello on uupumuksen määrästä päätellen ihan vtun varmasti jotain viisi, vaikka puhelin pärisee kyllä itsepintaisesti jo puoliseiskan herätystä.
Aurinko isäni paista minun sisääni sydämestäni pese pois paha pimee
Sieluni risana äiti vesipisara ota minut syliin kun ote lipee
