Piparit purnukassa ja tortut tarjolla

Koska epämukavuusalue on elämäntaito-oppaiden mukaan place to be, suunnataan sinne! Joulu ei ole minulla kovinkaan paljolti mielellä eikä kielellä, mutta ajattelin ihan muina grincheinä vastailla blogeissa kiertäneeseen kyselyyn.

Missä vietät joulua?
Menen aatoksi maalle : Puusauna, pimeys ja hiljaisuus, kyllä kiitos.

Ajoissa vai viime tipassa?
Ai missä? Joulu tulee ilman minuakin. En hanki lahjoja enkä kokkaa viikkokausia sapuskaa. Lähetin kyllä yhden paketin ihan muissa merkeissä, mutta olkoon se sitten vaikka joulumieltä. Viime tipassa siis kai sitten, aina ja kaikkialla, hikisenä ja puuskuttaen aamuisin toimistolla ja reissuun lähtiessä asemalla.

Joulustressi vai joulurauha?
Ei joulua, ei stressiä. No ei nyt ihan niinkään, mutta kun arki on ollut ihan saatanan stressaavaa (mikä on osittain vain helposti ahdistuvan luonteeni ansiota), en aio todellakaan kasata joulun aikaan yhtikäs mitään odotuksia. Sehän on vain yksi päivä tai enintään viikonloppu! Kuusia katselen metsässä ja porkkanalaatikkoa saa halutessaan kaupassa. Jos jaksan, haen viemiseksi iäkkäälle läheiselle jonkun kivan kirjan.

Mitä kuuluu joulupöytään?
Tein huvikseni jonkun jouluruokabudjetti-testin netissä ja tuloksena oli 50€ neljälle hengelle..! Huisia. Eli kukkaronnyörit kiinni – herrain herkut jäävät kaupan hyllylle. Nyyttäriperiaatteella voi onneksi nauttia ihan riittävästi ruokaa, eikä tule törkeää ruokahävikkiä. Possu ei pääse hengestään minun lautaselleni, ja joulutortut ovat hävyttömän edullisia herkkuja.

Kumpi mielummin, jälkkärit vai suolaiset?
Molempi parempi. En ahdistu vaikka söisin jouluaattona pelkästään pitsaa, mutta aika kivaa on nautiskella vaikkapa suolakeksejä ja juustoja sekä suklaakonvehteja vuorotellen pimenevässä illassa katsellen metsämaisemaa tai sitten jotain telkun hömppätarjontaa. Piparkakkuni olen vedellyt jo taikinan muodossa (ahne ja lapsellinen, minäkö?), mutta jonkun mukavan mausteisen viinin voisi noukkia mukaan aattomatkalle. Riisipuurokin on maukasta, oli joulu tai juhannus.

Lähetätkö joulukortteja?
Lähetin yhden ainokaisen postikortin pääkaupunkiin.  Muuten muistan tekstareilla tai jos en muista niin sitten vaikka myöhemmin rukouksilla, heheh.

Joulusauna aamulla, päivällä vai illalla?
Sauna kelpaa aina, mutta aika usein aaton saunareissu on tapahtunut päiväsaikaan, ennen ruokailua. En muista olenko koskaan kokeillut ja kokenut aamusaunaa, se voisi olla kivaa joko yksin rentoutuen tai kivassa seurassa (in my dreams). Iltasaunakin on ihana, mutta sen voi toki toteuttaa muulloinkin kuin mahdollisten jouluruokien jälkeen.

Konvehdit vai vihreät kuulat?
Ei taida olla konvehtien voittanutta, vaikka vihreissä kuulissa onkin tiettyä nostalgian tuomaa viehätystä ja ne näyttävät kovin kauniilta. Suklaasta saatavat endorfiinit tulevat kipeästi tarpeeseen!

Aito kuusi vai muovikuusi?
Hmm..Molempia olen männävuosina ihastellut, eikä minulla ole tästä perinteestä kovin kärkeviä mielipiteitä (usko tai älä!). Muovikuusi on helppo ja näppärä ja puut saavat siinä tapauksessa pysyä metsässä, mutta onhan havupuun tuoksu tietysti viehko. Ehkä kivoin kompromissi voisi olla valojen laittaminen vaikkapa johonkin pihapuuhun. Onpa kämpässäni joskus ollut myös koristeltu puun oksa maljakossa, tai joskus jopa kuusen muotoon kasattu keko kirjoja.

Joulutorttu vai pipari?
Piparia piparia! Ei kun siis, joulutorttu on näistä kahdesta valmiina maukkaampi, mutta piparkakkutaikina on parhaista parhainta mättöä.

Pyjama vai juhlavaatteet?
Joskus penskana jouluisin oli tapana laittaa parasta päälle, mutta olen tästä tavasta sittemmin luopunut ja istunut kotivaatteissa pöytään niin yksin kuin porukallakin. Jos joukossa on ollut vähän vieraampia ihmisiä, olen saattanut kammeta astetta siistimmän koltun päälle. Näistä kahdesta valitsen kuitenkin pyjaman, koska jouluuni kuuluu lepääminen, laiskottelu,pötköttely, nukkuminen, koomailu ja köllöttely ja se sujuu paremmin yö-kuin iltapuvussa.

Kumpi on pahempi lanttulaatikko vai rosolli?
Kumpikaan ei kuulu suosikkeihini, aika tasaväkisen tympeän makuisia molemmat. Kumpaakin kykenee kuitenkin tarvittaessa maistelemaan, toisin kuin lipeäkalaa joka on jo hajunsa ansiosta ultimaattinen hirvitys, ja karmean suutuntuman kruunaa vastenmielinen valkokastike.

Kumpi on pahempi moniväriset jouluvalot vai vilkkuvat jouluvalot?
Bordellimainen valaistus ei oikein miellytä esteettistä silmääni, mutta migreenikkona sanoisin että erityisen vilkkuvat valot ovat vielä värikkäitäkin vaikeammat katsoa.

Joulu yksin vai joulu sukulaisissa?
Miten vain. Voin hämmentää hiljaisuudessa mieltäni sekä puurokattilaa tai sitten käydä kylässä kahveella. Ehkäpä molempi parempi?

Pehmeät vai kovat paketit?
Voin rehellisesti sanoa, että lahjoilla ei ole minulle suurta merkitystä. Jos joku haluaa muistaa, ele on ihan yhtä kaunis oli paketissa sitten itse tehty pehmeä jänis tai jokin ostettu kova asia.

Suomenkieliset vai kansainväliset joululaulut?
Joululaulukiintiö täyttyy kohdallani melko nopeasti, mutta jotkin kotimaiset tai ainakin sujuvasti suomennetut kirkolliset jollotukset ovat dramaattisuudessaan ihan kivoja. Kansainvälisistä biiseistä löytyy taas sitten iloisempaa show-meininkiä. Joillain poptähdillä kuten Sialla on myös vallan söpöjä joulukappaleita.

Joululeffojen suosikki?
Rakkautta vain.

Jouluruokia vain aattona vai tapaninpäivään asti?
Aaton ateria riittää mainiosti.

Kumman skippaisit mieluimmin joulun vai uudenvuoden?
Kumpikaan ei kanna suuria merkityksiä, mutta jos on valittava niin uudenvuoden bailut skippaisin täytenä turhakkeena. Jouluun liittyy kuitenkin jotain fiiliksiä lähimmäisenrakkaudesta ja sellaisesta kivasta hääräämisestä kotona, mutta uuden vuoden juhlinnat eivät tunnu oikein omalta, varsinkaan kun lähietäisyydellä ei enää ole isoa kaveriporukkaa.

Joulukoristeet pois heti joulun pyhien jälkeen vai vasta loppiaisena?
Olen niin tylsis että en laittele joulukoristeita sitä satunnaista maljakossa olevaa havunoksaa tai vastaavaa lukuunottamatta. Ei tonttuverhoja meikäläisen huusholliin! Jos käsillä on lyhtyjä, kynttilöitä tai jotain kauniita kukkasia, voi sellaisia toki pitää silmänilona niin pitkään kuin siltä tuntuu. Monien harrastamat kausivalot ovat myös ihan mukavia, kunhan värien ja välkkeen määrä on maltillinen.

Parasta joulussa?
Mahdollisuus lepoon ja rauhoittumiseen (sekä hoocee-jouluihmisten vilpitön ilo ja onni jouluun liittyvistä puuhista kuten leipominen, paketointi tms.). Talvisen kaunis maisema, sikäli mikäli sellainen suodaan.

Kivaa ja omannäköistä joulun odottelua tai odottamattomuutta kaikille! ♥ Päivä se on joulun jälkeenkin.

Hyvinvointi Mieli Tapahtumat ja juhlat Ajattelin tänään

Meneeks tää nappiin vai vihkoon? Ihan sama kuha ny jotaki tehää sisko

Suudelma on teko
mut rakkaus on ilme
Sä oot mulle kipulääke
mä oon sulle

Virhe

Opiskeluvuosista ei jäänyt jonnekin syvälle aivojen takaosastoon jemmatun yleistiedon ohella käteen paljoa muuta, siis mitään verkostoja tai sellaisia. Siksi on iloista vaikkakin vähän hämmentävää treffata satunnaisesti opiskelukollegaa, jonka numero on säilynyt puhelimessa kaikki nämä vuodet. Kohtaaminen tuo aina mieleen hieman nuoruusvuosien antipatioita ja ahdistuksia, mutta myös tarjoaa kurkistuksen johonkin entiseen elämään: ”…Jonkun kauan sitten unohtuneen tunsin liikuttavan minua…”

Tällä kertaa olimme sopineet kuluttavamme parin päivän ajan rutkasti kulttuuria ja siinä sivussa kyllä kammottavasti liikaa rahaa. Ahmin ahneesti kuulumisia kulttuuriskenestä, tapahtumia taidealalta ja tunsin välähdyksiä menneestä minästä, joka tamppasi tennarit jalassa tanssilattialla ja kolusi taidenäyttelyitä epävarmuuden ja intellektuellin itsetietoisuuden välillä tasapainoillen. Jotenkin kimppakämpän koleassa ilmanalassa, kaikkien nuhjuisten huonekasvien ja kirjojen ja haisevien biojätteiden ja epämääräisten purnukoiden keskellä oli tosi hyvä olla.

Ensimmäinen etappi oli Eevil Stöö, keski-ikäistynyt räpin kantaisä. Tiedäthän, se koko naamansa pipoon peittävä ukkeli, joka käyttää keikoilla äänenmuunninta ja räppää sekopäistä settiä kolmannessa persoonassa? Herran levynjulkkarien oli määrä olla keikkapaikan virkaa toimittavassa skeittihallissa, ovella kädet täristen koronapasseja ja kaikkia mahdollisia tositteita kaivaessani ovihenkilö kysyi ilmeettömästi ”Mihin oot menossa?” ja minä vastasin nohevana että ”Keikalle”, vaikka tyyppi olisi kaivannut vähän tarkempia speksejä, että mistähän esiintyjästä oli kyse kun salejakin oli useampi. Iästä ja ulkomuodosta olisi ehkä voinutkin päätellä, että vaikkapa Meiju Suvasta, mutta niin vain sukkuloimme muina mammoina räpluolaan kaikkien pipopäiden joukkoon tilaamaan talon viiniä ja nyökkimään kohteliaasti päätä kotikutoisen lämppäriesiintyjän tahtiin. Jos nyt muutamia huvittuneita katseita saimmekin, oli räppikansa pääosin vastaanottavaista ja ystävällistä, eikä hieman massasta poikkeava habitus haitannut – ainakaan valojen hämärryttyä…

Oli hämmentävä todeta, että Stöö oli kuin olikin jo ihan setä. Mahakas kommandopipopää luki niin vanhojen kuin uusien biisiensä lyriikat suoraan paperilta ja liikehdintä oli huomattavan laiskaa. Tuli fiilis, että herra oli jo kovasti siirtämässä valtikkaansa seuraaville tulokkaille, ainakin mitä live-esiintymiseen tulee. Biisien sanoitukset toimivat kyllä yhtä mainiosti kuin ennenkin, ja energisen feattaajansa avulla Stöö jaksoi papattaa menemään viitisenkymmentä minuuttia ennen kuin kisakunto ilmeisesti hyytyi totaalisesti. Joku aikakausi tuntui päättyvän, kun keikan viimeinen biisi tuli nauhalta Stöön huohottaessa juomapullo kourassaan. Silti tutut maneerit kuten tyypin levottomana heiluva räppikäsi ja voimakkaasti suhahtava ässä hellyttivät yhä. ”Paskat vihaajista, mielummin himas ja tilaa pitsaa. Ei must ois tullu näin mässyy jäbää, ilman yhtään lihomista. Karkasin nuoren Pelikaanist, en jaksanu pelleillä. Mafiaköörit pelaa ni kolikot hoidetaan tonnin seteleillä.Stöö nousee puskasta, koska nauttii syksyn ruskasta.Jätti Jumalan pestin mulle ku päästää niin paljon paskaa suustansa..”

Kun elämäntyyliä yli varojensa oli elelty niin Kallion kahviloissa kuin taidemyynnissäkin (hankin elämäni ensimmäisen veistoksen), oli luvassa toinenkin musiikkielämys hieman eri genrestä. Sitä ennen ehdimme kuitenkin puhua paskaa politiikkaa, ihmissuhdeasiaa, mielenterveysmurheita, juoruja ja muita marinoita sekä siemailla glögiä Sinkkuelämää-sarjan uusien jaksojen siivittämänä.

Kulttuuritalo oli kai suotavampi ympäristö tukevasti (tai no seuralaiseni fyysisesti kyllä hyvinkin hentoisesti) täti-iässä oleville kulttuurin kuluttajille, vaikka veri vetääkin välillä hämyisille klubeille. Yleisö oli vallan heterogeeninen, kyseessä oli koko perheen tapahtuma, sillä bongasimme juomajonosta ala-asteikäisen tyypin, joka väitteli vanhempiensa kanssa kuulosuojainten tarpeesta! Porukka oli selkeästi purkamassa korona-ajan patoumiaan, sillä kaikki vauvasta vaariin heiluivat jo lämppäribändin aikana ihan kiitettävästi. Pääesiintyjänä olikin sitten paljon puhuttu Ursus Factory, jota kohtaan en ollut ehtinyt muodostaa mitään ennakkokäsityksiä, ja jos jotain huimia odotuksia olisi ollutkin, kaksikko olisi kyllä lunastanut ne kaikki. ”Olen viimeksi nähnyt tällaisen moshpitin Disco ensemblen keikalla kymmenen vuotta sitten!” huudahdin tätimäiselle nostalgisoinnille uskollisena katsoessani sekä bändin että yleisön mielipuolista reuhaamista.

Miesoletettujen kaverusten biisimateriaali oli hauskaa, improilu taitavaa ja yleinen meininki aivan mielettömän valloittavaa! Angstaamiseen taipuvaisena en muista milloin olisin todistanut niin pidäkkeettömän iloista ja positiivista keikkaa, herkkiä sävyjä kuitenkaan kaihtamatta. ” Susta vaan oon täysin paskana. Haluun nähä kaikki sun tatskat ja silittää sun tukkaa”. Vaikka kappaleet eivät olleet minulle ennestään tuttuja edes Spotifysta, oli menoon helppo päästä messiin ja loppuillasta vieno keinahtelu vaihtui jo kunnon joraukseksi. Ympärillämme riehui koko joukko isokokoisia miehiä, jotka taputtelivat toisiaan liikuttuneina olalle, sekä äänekäs teinityttöjen porukka, joka kiljui kuorossa ”Pinkki pilvi” korvia raastavilla äänillä.

Helsingin yö oli loskainen ja liukas, ”kadulla adventti sohjoa kyntää” kuin Juicen biisissä. Bussi kuljetti halki pimenevien lähiöiden nykien ja pysähdellen, etupenkissä jo kuorsattiin. Uni ei tullut aivan heti, ensin piti syödä voileipiä (merisuolalla höystetty levite best öiseen nälkään), googlata minkä ikäinen on Eevil Stöö (ei selvinnyt), ja mitä esiintyjiä on ensi kesän festareilla (jostain syystä ihan niitä samoja kuin silloin kun oltiin parikymppisiä). Aamulla ajattelin siirtolapuutarhamökkiä, omistusasuntoa, kynttiläillallisia ja kaikkea mistä minulla on vain kalpea aavistus. Toisaalta murunenkin skenelarppausta riittää, luulen että mietin pitkään taidemyyjäisissä katselemaani pinkin sävyissä hehkuvaa teosta ja tapailen työmatkalla Ursus Factorya.

Gandalfin lailla koitan suunnan haistella
Turha mun on Kuningatar Kohtalo
Sua vastaan enää taistella
Valintatilanteet tuntuu todellisilta
Mut kun palaan ajassa taaksepäin
Ymmärrän sen, takaisin käännän aikakoneen
Kaipaan, kaiken oli vaan pakko mennä näin

Kulttuuri Museot ja näyttelyt Musiikki Tapahtumat ja juhlat