Perustuu tositapahtumiin.

Oli synkkä ja myrskyinen syyspäivä. Minä vanha noita-akka piika istuin kahvihuoneen pöydässä huokailemassa ihmiselon ihmeellisyyttä ja vuorovaikutuksen vaikeutta tai mitä lie murheitani. Kollegani on pääsääntöisesti ymmärtäväinen yksin elämisen suhteen, mutta kovasti sitä mieltä, että pieni halailu tekisi hyvää ja lämmittäisi kitkerimmänkin eukon, eli jopa minun, syksyä. Täten hän päätti päivän piristykseksi hommata minulle treffit jonkun lähiöprinssin kanssa. Omia toiveitani eli kaulatatskoja, kasvojen poikki kulkevaa karkean komeaa arpea ja jalattomuutta (jalkafobia…) ei kylläkään huomioitu. Pohdimme kyllä, että ehkä jaloista voisi Halloweentunnelmissa hankkiutua helposti eroon Piina-elokuvan tyyliin, mutta tennissukat kaikissa raajoissa ja ruumiin ulokkeissa kelpuutetaan myös.

Pienistä pelon väristyksistä huolimatta suoritin työpäivän jälkeen kaikki asianmukaiset kohennus-, kiharrus- ja keritsemistoimenpiteet ja suihkin menemään ainoissa ehjissä sukkahousuissani pimenevään iltaan kohti bussipysäkkiä. Katulamput kimmelsivät sateen ropistessa asfalttiin, ja pimeillä kaduilla näkyi vain muutamia kulkijoita, kun linja-auto kurvasi levottoman lähiön eteen. Kerrostalojen seiniä pitkin kiemurteli home, ja parvekkeilla pyöri epämääräisiä porukoita metelöimässä. Linnut repivät roskakatoksista pursuavia pitsalaatikoita, ja pihatiellä lojui parittomia sukkia, terveyssiteitä ja tupakantumppeja. Joku huusi puhelimeen potkien samalla aggressiivisen oloisesti sähkökaappia.

Harhailin hourupäisenä pitkin pihamaata, koska ilmoitettu kerrostalon rappu tuntui olevan kadoksissa kuin asemalaituri 9¾ Harry Potterissa. Hetken haahuiltuani kuulin kuitenkin käheän ”Moi”-huudahduksen jostain pensaiden takaa. Pian pusikosta kurottautui huomattavan luiseva koura, joka kiskaisi minut takaovelle. Pensasaidan lonkerot tavoittelivat nilkkojani. Hämmennyin miehen intensiivistä tuijotusta ja äärimmäistä laihuutta. Jos itsekin olin kohtuu karmiva kummitus,  tämä tyyppi se vasta olikin kalpea kuin aave, ja vaikutti elopainoltaan siltä, että pääasiallinen ravinto lienee vesi, viinakset ja leipä. Pyrin unohtamaan ennakkoasenteeni – ehkäpä hänkin tuumasi minusta, että siinäpä tuhti tyllerö, tainut olla kotona ruoka-aikaan ja vähän välipaloillakin. Kevyesti tyyppiä halatessani tunsin kuitenkin sormieni solahtavan hänen luidensa väliin, ja hänestä nousi voimakas mädän ja eritteiden haju. Yritin estää pahoinvoinnin aaltoa pyyhkäisemästä ylitseni, ja astuin näennäisen rohkeasti ovesta sisään hämärään huoneeseen.

Sotkuisia kämppiä olen nähnyt ennenkin (onhan omanikin ajoittain aikamoinen haunted house), eikä pieni sekasorto olisi tässäkään tapauksessa haitannut, ellei asunnon sisustus olisi ollut perin juurin ahdistava. Kämppää hallitsi kahdesta eri sängystä koottu vuode, jossa näytti olevan vähintään viime kesästä asti muhineet läikikkäät lakanat. Keittiön tasolla komeili sipsivalikoima ja erilaisia lääkepurkkeja. Sängyn edessä hyvin pienellä etäisyydellä oli suuri televisio, ja yöpöydällä kupillinen kondomeja, sekä jättimäinen purkki liukuvoidetta. Vetäydyin sohvalle, joka oli peitetty jonkinlaisella roiskesuojalla, mutta kalpea haamu viittilöi minua lähemmäksi. Hän tarjosi minulle tuopillista punaista nestettä, joka saattoi olla sian tai neitsyen verta, mutta maistui onneksi jossain määrin mehulta, sekä leivonnaisen joka sisälsi todennäköisesti huumaavia aineita tai ainakin lähes letaalin määrän sokeria. ”Tämä on jotain, mitä isoäiti voisi tarjota”, yritin keventää tunnelmaa, mutta miestä ei heittoni huvittanut. Epäilin josko hän olikin susihukka, joka oli jo syönyt isoäidin suihinsa ja kohta nielaisisi minutkin.

Tämä laiha olento kiskoi minua viereensä pedille ja laittoi jonkun sarjan pyörimään. Yritin pitää katseeni leivoksessa (eyes on the price!) ja kysellä mukavia. Mies kuitenkin kieltäytyi vastaamasta kysymyksiini eikä myöskään kysellyt mitään minulta (tämä alkaa olla jo kyllästyttävä kaava kokemissani kohtaamisissa) mutta sen sijaan kietoi käsivarttaan ympärilleni yrittäen vetää minua epämääräiseen asentoon jalkojensa väliin. Minulla oli kuuma ja kylmä yhtaikaa, puhelin lojui eteisessä takin taskussa ja ikkunan takana ammotti pimeä pihamaa. Huomasin kauhukseni, että sängyn yläpuolella roikkui erilaisia lähitaisteluun liittyviä aseita.

Pulssini alkoi kiihtyä uhkaavasti, ja kun hyytävä hiljaisuus, tyhjä tuijotus ja ympärille kietoutuvat luiset kourat alkoivat ahdistaa toden teolla, pinkaisin vessaan vetämään henkeä. Valmistauduin tekemään livakan lähdön ja viestittämään myöhemmin kohteliaasti kiitos ja hyvää jatkoa. Mietin myös, mihin kohtaan kämppää potkaisinkaan kenkäni.

Kuulin vyön kilahduksen, ja arvelin että miekkonenkin oli ehkä tulossa tyhjentämässä rakkoaan. Kun astuin vessasta ulos, kauhujen treffiseuralainen oli kuitenkin vain vähentänyt vaatetta ja loikoili sängyllä punaista juomaansa siemaillen. Ei kukko käskien laula eikä Ismo ilosta, joten näin ollen ei ole myöskään ilmaisia leivoksia. Hemmo toivoi ilmeisesti leivonnaisten maksuksi vähän muutakin piirakkaa pöytään. Päätin että ennemmin höylään vaikka luottokorttia kuin raotan nahkalompsaa parin euron pullien vuoksi, mutta kun peräännyin kauhuissani, hän kohottautui polvilleen koko kelmeään komeuteensa pirullisesti virnistäen, ja otti niin sanotusti käärmeen esiin – ihan ilman tennissukkaa saati varoitusta!

Meikä-silmälasikäärmeen  ja yksisilmäisen käärmeen kohtaaminen keskellä kämppää oli epäilemättä eeppinen. Kauhuni oli käsinkosketeltavissa, mutta muu käsin koskettelu innostanut, vaikka dude heilauttikin merkitsevästi penistään todeten ”Haluat varmaan tätä? Tunsin taas eltaantuneen tuoksun leijailevan ilmassa, ja katseeni harhaili hämmentävän selkeästi erottuvien kylkiluiden, karvattoman kikkelin ja löyhkäävän likaisten lakanoiden suuntaan. Käärme vanha valkoinen olisi saanut minun puolestani kadota takaisin sinne temppelin raunioihin mistä tulikin eikä nousta laisinkaan pystyyn huojuen. Herran mielestä hänen kehonsa olikin selkeästi mitä loistokkain temppeli, koska hän esitteli lähes läpikuultavan ohutta olemustaan ylpeänä, rinta rottingilla. Otin oman rinta(ma)suunnan kohti ovea ja aloin riuhtoa raivokkaasti lukkoa. Kuulin korppien raakkuvan ulkona odottaen varmaan raatoni nokkimista iltapalaksi. Tyyppi asteli hitaasti taakseni, tuijotti minua taas tutkimaton ilme kasvoillaan ja kurottautui olkani yli…avaamaan minulle oven.

Juoksin kenkiä kädessä roikottaen kirpeässä syysillassa, kunnes pysähdyin lähimmän kauppakeskuksen kohdalla keuhkot kipeänä haukkomaan happea ja kiskomaan ulkokamppeita ylleni. Busseja ei enää kulkenut, joten aloitin Via dolorosan kohti kodinkin nimellä kulkevaa kämppääni. Itkin ja nauroin hysteerisesti, ja vastaan kävelevät huppupäiset hahmot vilkuilivat meikämonsterin matkaa epäluuloisesti. Säikähdin jokaista rasahdusta ja olin vähällä hypätä ojaan, jos auto hidasti kohdallani tai potkulauta suhahti liian lujaa ohi.

Terveystiedon tunneilla muistettiin aina mainita, ettei kukaan halua nuolla tuhkakuppia. En toki kannusta ketään kessuttelemaan, mutta törkyisistä treffeistä toivuttuani komppaan pienesti entistä opiskelutoveriani, joka totesi, että kyllä paras miehen tuoksu on tupakka. Sakeat savut olisivat ehkä kumonneet kalpeanaamaisen käärmemiehenkin aromit. Harkitsin hetken vaatteideni polttamista roviolla, mutta päädyin pesemään pyykkiä kapinallisesti kerrostalon hiljaisuuden jo alettua saadakseni kaiken saastan kamppeistani pikimmiten pois.

Tämän tunne-elämyksiä ja erityisesti tuoksuja sisältävän kosiomatkan jälkeen uskoni ihmisyyteen, romantiikkaan, kaveruuteen ja sen sellaiseen sutinaan on taas täysin nollautunut, ja täten olen päättänyt vetäytyä arkkuuni makuulle ensi kevääseen asti. Makaan siellä vittuuntuneena vampirellana henkinen puutappi sydämessäni  ja ties missä muualla siihen saakka, kunnes booty call satujen prinssi tai vastaava henkilö valkoisella hevosellaan ratsastaen minut herättää. Aion kuitenkin luistaa kalmanhajuisesta kauhuestetiikasta sen verran, että peseydyn säännöllisesti. En halua, että oveani kolkuttava Mike Myers jolla on jo parin minua edeltävän yhtä epäonnisen femakon päänahat vyöllään Prinssi Uljas kääntyy kannoillaan tai kärrää minut suoraan kaatopaikalle kaamean dunkkiksen vuoksi, vaan tahdon tuoksua kukkasille! Mielellään kuitenkin sellaisille kasveille jotka eivät vedä puoleensa kuningaskäärmettä, puutarhassani taitaa olla paikka korkeintaan rantakäärmekselle..

♠