” . . . Kurkotan kohti Nokiaa ku Batistinin hiha osuu Tabasco-pulloon, mikä osuu Pentikin kulhoon, mikä osuu viinilasiin, mikä kuuluu Iittalan mallistoon. Puolimakee Chenet lentää kaaressa, hajoten ilmassa tuhansiksi pisaroiksi, jotka tippuu ja imeytyy luonnonvalkeelle pikkutakilleni.”

Soossit rinnuksilla, keitot reisillä – you name it. Vaihdan vaatteita useamman kerran päivässä ihan vain siitä syystä, että olen käsittämättömän lahjakas sotkemaan itseni. Oli käsissäni sitten tortilla, jäätelö tai soppalautanen, voin vannoa, että puolet siitä päätyy syliini. Päivän ruokalista on suoraan luettavissa paidastani.

Suklaa on erityinen murheenkryynini: suklaasydän, tinakuoret aina murtuvat sulaen suoraan syliini. Minun ei tarvitse nautiskella kuin yksi konvehti tai yrittää syödä sievästi suklaapatukka, niin vaatteiden vaihto on jälleen edessä. Onpa tämänhetkisen työpaikkani sohvassakin pysyvä muisto eräästä kahvitauon suklaatuokiosta. Olen useamman kerran yrittänyt peitellä suklaatahroja asiakastapaamisissa, milloin huivilla, milloin pitämällä kiusallisesti tyynyä sylissäni. Tosin jälkeenpäin olen joutunut toteamaan tahroja olleen myös naamassa. Tähän vaivaan maski kyllä tepsii paremmin kuin hyvin!

Olen supersotkuinen kokki, ja minun jäljiltäni keittiö on räjähdyksen vallassa kippoineen, kuppeineen, jauhokasoineen ja epämääräisine roiskeineen. Saadakseni aikaan kakun, sämpylöitä tai vaikkapa pastamössöä vaatii se tiskikoneellisen verran astioita ja suursiivouksen. Ihailen TV-kokkeja, jotka sekoittelevat söpösti ainesosat lasikipoissaan pöllyttämätä yhtään mitään ympäriinsä.

Olen sosiaalisesti ahdistunut syöjä, nautin ruokani hitaasti ja hoputtaminen saa ruuan juuttumaan kurkkuuni. Kiire tai ei, tiputan takuuvarmasti kastiketta rinnuksille tai kippaan jälkkärit helmoilleni. Erityisesti tiukasti vaatteisiin jämähtävillä tomaattipohjaisilla ruuilla on taipumus päätyä suoraan päälleni. Varmin tapa ruokailla olisi lienee joku sadeasu päällä! Ruokailu kanssani on siis kuin päiväkodissa konsanaan, paitsi ääniyliherkkyyteni vuoksi vältän kyllä yletöntä maiskuttamista ja mässyttämistä-

En pelkää liata käsiäni, mutta ihan kaikkeen ryönään niitä ei tarvitsisi aina työntää. Sormissani on milloin maalitahroja, milloin multaa kynsien alla. Tortillasoossit valuvat ranteita pitkin ja kaupassa testatun meikkivoiteen jämät unohtuvat ranteisiin. Onneksi vähän kärsineemmilläkin käsillä voi silittää ja suojella.

Sorrun aina asemoimaan juomalasini lattialle sohvan viereen, vaikka potkaisen sen kumoon joka kerta! Kaadan muutenkin juomani kovin usein, ja erään ystäväni sohvassa onkin pinttynyt läikkä siinä kohdin, missä minä ja cokislasini useimmiten istumme leffailtoina. Sotken ja sählään yhtä kiitettävästi kuin perheen katit ja kakarat yhteensä.

Tällainen minä olen, sekaisin ja sotkussa. Tarvon aamuisin töihin hammastahnat poskilla ja ripsarit silmien alle levinneinä, paidan jo kolmesti vaihtaneena ja silti aamukahvitahra helmassa. Katson kun toiset työn sankarit lipuvat valkoisissa jakuissaan, kiiltävissä kengissään ja täydellisissä kampauksissaan toimistoihinsa ja autoihinsa, ja polvistun pelastamaan pari kastematoa – ovathan housunpolvet jo muutenkin tahraiset.

*lyriikat: Laineen Kasperi – Tahra