Kevään kirkas on valo kehottaa vaihtamaan vebabin salaattiin ja heivaamaan sokerin helvettiin. Kapinoin elämänmuutosta vastaan, tämä vuosihan menee samalla tavalla kotoillessa kuin edellinenkin! Kiskon kilon karkkia ja kaadan cokista päälle, vaikka iltalenkillä ohuesti harmittaa.

Katson puhelintani jonka rikkinäinen näyttö ja tökkivät toiminnot sopivat omaan olotilaani. Puhelut lirvahtavat piiloon enkä nää kuka on kaivannut. Havahdun, josko soittaisi tuttavalle joka oli tavoitellut jo viikko sitten, muttei enää toista kertaa. Korkkaan illaksi tarkoitetun pienen valkoviinin ja kaadan lasillisen. Pyörittelen puhelinta käsissäni ja mietin miten päin olla . Painan luuria ja hälytysäänen kuullessani huomaan että lasi on edelleen puolillaan pöydällä – olen kulauttanut näemmä neuvoa antavaa suoraan pullosta sen verran huolella, että kuukausiannokseni ylittyi kertaheitolla. Tyyppi ei vastaa, ja ehkä se onkin hänen onnensa, sillä tilanteessa olisi hiprakkaisen höpötyksen uhka.

Olen aika onneton kokki ja epäkultivoitunut juomien maistelija, mutta tykkään kyllä syömisestä ja ihailen isosti ihmisiä jotka handlaavat hommat keittiössä. Tykkään kyllä yhteisestä kokkailustakin ,tai sitten sitten vain katsella ruokaa laittavaa henkilöä vienosti huokaillen. Jotkut asettelevat ruoka-aineet sievästi järjestykseen, silppuavat ainesosat millilleen mallikkaasti eivätkä sotke yhtään. Salaa fiilaan enemmän sellaista menoa, jossa on hieman liikaa vauhtia alla ja rapatessa roiskuu – ehkä koska itse en uskaltaisi sooloilla tai heiteillä summamutikassa mausteita, tai siksi että silloin voin olla avuksi edes jälkien siivouksessa. Sopiva musiikki siivittää muuten kummasti kodinhoidollisia toimia, niin ennen kuin jälkeenkin aterioinnin.

Olen itse ruuanlaittajana samanlainen kuin elämässä yleensä: haparoiva ja hukassa! Sain joskus palautetta, että kuljen omankin kotini keittiössä kuin Liisa Ihmemaassa, kummastellen jokaista kupposta, kurkistellen epävarmana mitä minkäkin kaapin oven takaa paljastuu.Tarvitsen simppelien soossienkin tekemiseen monta kulhoa ja tuntikausia aikaa, ja yritän tehdä hermostuneena hengitysharjoituksia kun kattilat käryävät liedellä. Tunnen vilpitöntä iloa kun jokin tekele onnistuu, viimeksi valmistin porkkanamuffinseja ja itkin melkein ilosta syödessäni niitä seuraavana aamuna, minä tein nämä ihan itse!

Monet muistot liittyvät ruokaan ja juomaan.Vaikka äitini ei  keittiössä mitenkään kummemmin viihtynyt, kotona tuoksui kuitenkin suht usein pulla ja makaroonilaatikko maistui aina. Kun kokkausvuoro siirtyi isälleni, oli nieltävä leivitettyjä kyljyksiä tai erilaisiin yllättäviin höysteisiin piilotettuja nakinpaloja – ehkä sen vuoksi lihaa ei ole edelleenkään ikävä! Isä laittoi kyllä aina  lounaalle jonkun sympaattisen jälkiruuan ja asetteli aamuisin vitamiinipillerit murokulhon viereen.

Opiskeluvuosina tonnikala tuli tutuksi, kunnes muuan vegaani räjäytti mieleni käsittämättömän hyvillä keittiötaidoillaan. Yliopistolla sai soppaa ja salaattia suht halvalla, ja baari-iltoina maistui kahden euron kuohari tai laimea lonkero. Rahattomana, työtä ja koulua ahertavana opiskelijakylään kiiruhtavana nuorena aikuisena ruokavalioni oli loppujen lopuksi järkevämpi kuin koskaan sen jälkeen. Kaupassa katsoin hintoja, ostin elintarvikkeita viikoksi ja söin opiskelijalounaalla puoli kiloa vihreitä asioita.

Reissuilla on tullut maisteltua monenmoisia aterioita, ehkä enemmän kuitenkin niitä omituisia kuin mielettömän maukkaita! Minulla on tapana valita aina omituisin vaihtoehto,vaikka kyse olisi peruspizzasta, ja aina ei osu ihan nappiin. Kivoja kännäilyjäkin on koettu, päivätissuttelut Pariisissa tai kuohari kaljatuopista kumottuna Tampereen yössä maistuivat muistaakseni paremmalta kuin kotisohvalla. Usein olen ollut myös se, joka nauttii lasi toisensa jälkeen jäävettä, mutta en kai koskaan se, joka kieltäytyy jälkiruuasta! Tuntemattomien seurassa saatan kainostella, mutta tosiasiassa puoli litraa jäätelöä tai kulhollinen keksejä menee vaivattomasti alas.

Ruuan laitto tai muu mässäily on myös olennainen osa leffailtaa, varsinkin kun ne ovat sittemmin olleet epäromanttista sorttia. Pussailuun voisi sopia punkkupullo, mutta noin niin kuin muuten on tosi kiva pyöräyttää suolainen piirakka (eheh) tai jotain ihania pullia joiden kanssa käpertyä kauhuleffojen ääreen. Näin korona-aikana kun kaikkea saa myös kontaktittomasti ovelle, saatan kyllä yksin TV-iltaa viettäessä sortua tilaamaan woltilla kasvishampurilaisen ja pirtelön. Minulla on ollut lapsesta asti myös huono tapa syödä lukiessani. Koska vaikka melkein aina voisi lukea, aivan kaiken aikaa ei kai voi syödä, joten kirja kulkee sitten mukana aamiaisella, lounaalla ja iltapalaa mutustellessa.

Hiljaa kulutusyhteiskuntamme alahyllyille hiipiville vegemarkkinoille kiitos kasviseineisten kehittymisestä! Oksettavan limaisista kasvislasagneista on tultu pitkälle, ja nykyään on mahdollista nauttia ateriansa just niin helppona kuin haluaa – e-koodeilla tai ilman. Oma arkinen ruuanlaittoni koostuu lähinnä kastikkeista eri proteiineilla höystettynä, enkä ikinä luovu pastasta. Hetkittäin havahdun kärräämään kaupasta kauden vihanneksia tai kassillisen hedelmiä, ja sitten vetelen vitamiinivajeessa mandariineja kaksin käsin. Onneksi beetä ja ceetä ja muuta voi nappailla purkista. Välillä mieleen palaavat lapsuuden flunssapäivät, kun äiti toi valmiiksi paloitellun appelsiinin ja vähän ällöä lämmintä marjamehua. Nyt pyöräytän laiskan naisen teemukillisen mikrossa, ja haen nuhaevääni lähikaupasta ihan itse.

Jos olisin joku ruoka-aine,olisin varmaan sipuli. Monta kitkerää kerrosta joita joutuu kuorimaan, rutkasti kyyneliä, mutta parhaimmillaan maustaa monet keitokset aika mukavasti. Jotkut yrittävät repiä sipulin karkeasti kappaleiksi keskittymättä sen kummemmin erilaisiin kerroksiin, toiset nauttivat sipulinsa isompina paloina eivätkä pelkää pientä pureskeltavaa, ja jotkut haluavat sen aivan hienonnettuna, lähes huomaamattomana. Joillekin sipuli ei sovi lainkaan, ja joiltakin se on jopa semisti kielletty, mutta kukapa ei muistelisi ihan vähän lämmöllä sipulirenkaita tai sen sellaisia, jotka maistuvat lohdulliselta kävellessä kylmänä iltana snägärin kautta kotiin.