Tunteita ja tuoksuja!
Oottekos lukeneet semmosen kirjan – tai katsoneet leffan – kuin Parfyymi? Teos kertoo pariisilaisesta Jean-Baptiste Grenouillesta, jolla on poikkeuksellisen kehittynyt hajuaisti ja hänestä tulee tämän ansiosta parfyymien tekijä. Semisti creepyn hajupäähänpinttymän vuoksi hän alkaa murhata nuoria neitsyitä, jotta saisi heidän tuoksunsa säilymään ikuisesti. J-B kerää tuoksuja, jotta voisi luoda maailman upeimman parfyymin.
No, tämä hutera aasinsilta viepi siihen, että mulla itsellänikin on aika hyvä hajuaisti, tai ainakin hajumuisti. Ai että millaisiin fiiliksiin ja nostalgiapärinöihin tietyt tuoksut vievätkään! Älkää nyt kuvitelko että olen joku hajufetisti tai muuten maaninen haistelija. Kai se on vielä normaalin rajoissa muistaa, miltä äidin entisellä työpaikalla tuoksui tai miten tymäkkää hiuslakkaa ekaluokan ope käytti ..onhan?
♦
Fabulöösillä opiskelukollegallani oli hajuvettä, jotain sellaista unisex-tuoksua, joka sai kaikki suorastaan lakoamaan tämän edessä. Hän sai kehuja suorastaan huumaavasta tuoksustaan kaikilta kanssaihmisiltä niin luennoilla kuin baaritiskilläkin. Superstalkkerina pääsin jyvälle, mikä oli tämä tuoksu, ja monta vuotta myöhemmin ostin tuon maagisen putelin itselleni. Vaikutus ei ollut YHTÄÄN sama! Joko kehoni hylki moista coolia hajustetta tai resepti oli vaihtunut, mutta sain kollegoilta ainoastaan kitkerää kommenttia ja muistuttelua tuoksuttomasta työpaikasta.
Olin joskus avustamassa ikääntynyttä rouvaa. Siinä sänkyä pedatessa, pyykkejä pestessä ja rouvaa itseään suihkutellessa pääsin sisälle tämän viehättävän leidin tarkoin harkittuun tuoksumaailmaan. Erityisen tärkeä oli suihkusaippua: Sen piti ehdottomasti olla vadelmaista Dovea! Kerran hairahduin lähikaupassa johonkin kookoksiseen versioon – sain viedä sen mennessäni kotiin. Rouva kyllä tiesi, mikä tuoksu hänelle sopi psykofyysisesti, kaikilla tasoilla. Kun kuurasin hänen selkäänsä vadelmaisena vaahtoavalla sienellä, täti lupasi kirjoittaa minulle täydellisen työtodistuksen jolla tulevaisuuden työpaikat aukenisivat eteeni kuin helmiä sisältävät simpukat. Kun työsuhteen loputtua avasin salaperäisen suosituskuoren kotona, paperilla luki: ”Vanhan ajan kunnon tyttö.”…
Nuudelien maustepussin tuoksu tuo mieleen päivät jolloin ei jaksa kokata ja tuskin edes hengittää.Maailma pysähtyy hetkeksi ja hajoaa palasiksi kun nuudelit kaatuvat lavuaariin. Elämäntuskaa lisää kun puhelin soi ja rynnätessäni kerrankin vastaamaan (josko siellä olisi joku kiva), tunnistan numeron siksi samaksi saatanan gallup-naiseksi joka soittelee minulle joka toinen päivä ja esittää tungettelevia kysymyksiä koskien olematonta varallisuuttani.
Olen homeallergikko ja altistunut aika mojovasti eräässä mätänevässä kimppakämpässä, jossa kämppikseni valutti vettä alakertaan asti harrastaen kuumaa ja erityisesti kosteaa tyttörakkautta suihkussa niin että höyry nousi kylppärin oven alta. Itiöt valtasivat ilma-alaa enemmän ja enemmän, kämppis sai erotiikkaa elämään – minä mykoplasman. Allergiasta huolimatta tunnen kuitenkin pieniä jännityksen ja ihastuksen väristyksiä autiotalojen homeisesta mullan ja maan aromista, urbaani löytöretkeily on tarjonnut uskomattoman upeita seikkailullisia ja valokuvauksellisia kokemuksia jotka ihastuttavat ja ilahduttavat aina kun reissuja muistelen!
Minulla oli lapsena ystävä, joka tykkäsi tosi tosi paljon eläimistä. Hän ei tykännyt kovinkaan paljon peseytymisestä, ja vielä vähemmän siivoamisesta. Muistan vieläkin sen uskomattoman kaninpaskan hajun, joka tulvahti hänen huoneestaan. Kaveri keräsi kakkelssonit käsin, ja ripotteli niitä kotinsa huonekasvien juurelle. Kun sama käsi kurottautui kohti karkkipussiani, tunsin tajuntani hieman hämärtyvän.
Asuin taannoin kauan haaveilemassani pienkerrostalossa, jossa iloiset dänkkiä polttelevat tyypit tervehtivät takapihalla kohteliaasti hymyillen aina kun saavuin kotiin tai vein roskat. Pian kannabiksen vähemmän maltillinen käryttely alkoi kuitenkin koitua ongelmaksi, sillä (jostain syystä ruokakomeron liepeillä) sijaitseva tuuletusaukko pölläytti päivittäin iltapilvet kirjaimellisesti naamalleni. Melkoisen savumyrkytyksen ja yliannostuksen kourissa konttailtuani jouduin lopulta lähtemään asunnosta, kun en vaan hennonut hankkia häätöä noille herttaisille, ponteville pössyttelijöille.
Vuonna 2008 popsin vielä lihaa,ja juustohampurilaisen rasvainen haju muistuttaa minua kyseisestä euron hamppareiden siivittämästä elämänvaiheesta jota kai nuoruudeksikin kutsutaan. Vuosi opetti että asiakas on aina oikeassa – paitsi silloin kun on väärässä. Opin käyttämään kassakonetta, kirjoittamaan tax free-lappusia venäläisille ja elvytin yläkoulun hämäriin jääneet prosenttilaskutaitoni. Opin nostamaan painavat matot mattotelineelle ihan yksin, matkustamaan julkisilla kulkuvälineillä suuressa metropolissa ja siemailemaan punaviiniä. Söin pateeta oksentamatta ja join pahaa kahvia kun kreikkalainen gigolo tarjosi.Vuosi maistui ja tuoksui hampurilaisten lisäksi Pandan suklaakonvehdeille.
Miesten pukkarissa vellova hien haju on aika tyrmäävä , mutta läheisen ihmisen hiki ei ole yhtään ällöttävää. Ehkä se johtuu siitä että lämpimät tunteet muuttavat hajut tuoksuksi, sekä siitä että kuolonkankeana palelevana rakastan lämpöä, ja missä hiki, siellä kuumuus! Mitä miehen tuoksuun tulee, olen ymmärtänyt että tosimies raapii korkeintaan ihoaan bensa-aseman asfalttiin ja saa siitä vähän öljyä ja aromia nahkaansa.
On muuten merkillistä, että silloin kun yrittää vähän laittaa efforttia omaan olemiseensa ja tuoksumiseensa, niin sillä ei ole niin minkäänlaista viettelevää vaikutusta. Sen sijaan kun olin peseytymättömänä haisulina epämääräisesti saksitussa haukanpersekampauksessa mustine silmänalusineni junassa, niin eikös joku lääkärismies tarjonnut karkkia, lausunut Kentin lyriikoita (en tietenkään paljastanut etten oikein handlaa ruotsia) ja kysäissyt josko minusta olisi hänelle heilaksi Helsinkiin. Nyt te mietitte tietysti, että miksen lähtenyt messiin. No niin kuulkaas mietin saatana minäkin!
Olen avaruusajan lapsi. Nautin suuren osan ravintoani kapseleina ja pillereinä, energiaa saan suklaasta. Nyt olen napsinut uutena lisäyksenä repertuaariini ties mitä taikayrttejä sisältäviä nallekarkilta tuoksuvia vaaleanpunaisia nöttösiä. Kun on nauttinut päivittäisen annoksen niitä, sekä deetä ja ceetä ja kalkkia ja kalaöljyä niin jaksaa matkata lenkille töihin kotiin lenkille kauppaan töihin kotiin lenkille ikuisena limbona. Medikalisaatio on nykypäivän mörkö, pelastakaa minut pilleripurkeilta,takaisin luontoon ja silleen.
Koska tuoksut ovat pinttyneet mieleni syövereihin (tiesitkö, että tuoksut, tunteet ja muistot käsitellään aivojen samoilla taajuuksilla?), niiden kohtaaminen tai uudelleen niihin palaaminen saattaa olla kovinkin tunteellista, varsinkin ottaen huomioon että ikävöin kaikkia mahdollisia elämäni ihmisiä kerhotädistä kulkukauppiaaseen. En ehkä koskaan voi enää käyttää warm cotton-hajuvettä tai sitä Elvitalin punaisessa purkissa olevaa shampoota, tehdä lämpimiä tonnikalavoileipiä, tuoksutella salmiakkikossua tai polttaa lakritsaesanssilta lemuavia tuoksukynttilöitä.
