Jo lapsuudessa alkanut nelisilmäisyys on isohko osa identiteettiäni. Rillipäisyys on epäilemättä muovannut persoonaani ja/tai ainakin tuonut arkeen hieman lisää tragikomiikkaa – aivan kuin sitä ei olisi tarpeeksi muutenkin.

Tylypahkan tanssiaiset

Lapsena  kakkulani olivat mallia Harry Potter, ja kirjaston hyllyjen välissä vaeltaessa olisin muutenkin toivonut teleporttausta Tylypahkaan. Ala-asteella luokkatoverini päättivät puolestani, että luokan rillipäiden on yhdyttävä, ja niinhän me teimme. En luoja paratkoon viittaa mihinkään seksuaalissävytteiseen säpinään, vaan limudiskon päätteeksi meidät tyrkättiin tanssimaan hitaita keskenämme, ja sen seurauksena silmälasiemme sangat tarttuivat toisiinsa kiinni! Yritin epätoivoisena kiskoa itseäni etäämmälle minulle pakkonaitetusta poikaraukasta, mutta lasit ja lapset saatiin lopulta erilleen vasta opettajan avulla. Osa kavereista riemuitsi pissat housussa nauraen vahingoniloisesti silmälasikäärmeiden kiusalliselle kohtalolle, osa taas sätti minua kun mainio tilaisuus pussailuun jäi käyttämättä. Myöhemmin poika pyysi minua treffeille Citymarkettiin, mutta minä kieltäydyin vedoten siihen, että koira pitää viedä ulos aina koulun jälkeen. Sen sijaan katselin kaihoisasti luokan isoimman idiootin perään, kun tämä testaili tupakkaa ja suihkutti Axea suoraan suuhunsa -miesmakuni on siis aina ollut jotenkin rikki. Suhde tähän tulevaan nuorisorikolliseen jäi onneksi lyhyeksi, mutta kirjoitin kyllä koulun kevätjuhlaan homoeroottisen Romeo ja Julius – näytelmän, jossa tämä päiväunieni pahis näytteli toista pääosaa.

Rillipäitä ei saa lyödä

Teini-iässä silmälasit joko suojelivat väkivallalta tai ruokkivat sitä tilanteesta riippuen. Yläasteella luokan chicksit eivät nelisilmäisyyttäni ja muutenkaan minua kestäneet, vaan nämä tyttötappajat kurittivat minua armotta kolmen vuoden ajan. Silloinkin kun päätäni hakattiin ovenkarmiin niin että silmissä vilisi tähtiä, yritin varjella lasejani, sillä sokeana olisin täysin turvaton! Koulumatkat sujuivat juosten, matikantunnit istuen turvassa kahden pojan keskellä ja liikuntatunneilla menkat jännästi yllättivät niin monta kertaa, ettei kellään elollisella voinut olla niin vinha kuukautiskierto. Kun kiusaaminen äityi aivan holtittomaksi, minä päätin pistää elämän risaiseksi: Ajelin hiukseni siiliksi, hankin vielä isommat rillit ja törkeämmän tyllihameen sekä kysyin historian opelta apua kravattisolmun tekemiseen. Sen jälkeen sainkin sitten ravata koulumatkat vähän vielä kovempaa, kerätä kirjani lumihangesta ja syödä seisaaltaan ruokatunnilla kun pöydästä ei yllättäen löytynytkään vapaata paikkaa. Yläasteen luokkakuvissa minulla on vakava katse silmälasien takana, ja ylläni aivan käsittämätön tyylien sekamelska.

Lasit päässä lihatiskillä

Varhaisaikuisuuden kynnyksellä kaikki naispuoliset kaverini olivat muhkeita luksusmuijia. Aneeminen lukutoukkalookini toimi onnekseni tehokkaana filtterinä, ja baarin haisevimmat heteromiehet ja muut karmeat kourijat siirtyivät usein suoraan ystäväparkojeni peräosastoa puristelemaan. Toisaalta niille aivan kaikkein pimeimmille tapauksille nelisilmä oli oiva targetti , ja opinkin pian kulkemaan myöhäiset kotimatkat vain valaistuja reittejä, puristamaan avaimia rystysten välissä ja pitämään kännykässä 112-numeroa valmiiksi valittuna . Tein koulun ohella siivouskeikkaa, ja vaikka pääosin asiakkaat asialinjalla olivatkin, rillinörtteys sai joidenkin setien salaiset fantasiat liikkeelle. Eräs arveli josko hän voisi vähän rentouttaa siivouksen jumittamaa kroppaani hierontaöljyn avulla, ja toinen totesi että siistimistyö voisi olla kivempaa katseltavaa pelkkiin silmälaseihin sonnustautuneena, ettei tarvitsisi aina Thaikkuihin asti lähteä tyttöjä tiirailemaan.
( Jos näppärät hierontasormet syyhyävät, haluan korostaa, että hierontaöljyssä ei ole mitään vikaa, vaan ainoastaan ko.  hierojan otteet epäilyttivät – parempia tarjouksia otetaan siis vastaan).

Sokeana hetkenä

Aikuisiällä rillien kanssa elämisestä on seurannut lähinnä kaaosta ja komiikkaa. Joskus saunomisen päätteeksi istuin kuistilla silmälasieni päälle niin, että ne vääntyivät käyttökelvottomiksi, ja vietin viikonlopun sokeana maalla paluukyytiä odotellen. Suunnistin suurin piirtein nelinkontin huussiin ja tihrustin aika ajoin epätoivoisesti onkohan keittiön kaasuhana päällä. Rillien katoaminen festareilla on ollut paha painajaiseni, sillä en ikinä selviäisi ihmismassasta elävänä sokeana kuin myyrä. Siksi olen taistellut henkeen ja vereen silmälasejani puolesta sateessa ja paisteessa, eturivissä ja yön pikkutunteina leirintäalueella. Olen myös oppinut kantapään kautta, että uimahalleja on joko välteltävä tai oltava siellä suosiolla pleksit päässä ja huurussa. Kerran Serena-reissulla kompastuin nimittäin sokeuksissani villivirtaan tai johonkin vastaavaan hornankattilaan , uima-asuni yläosa nousi ylös ja virran loppupäässä odotti kameroidensa kanssa räiskiviä japanilaisia turisteja jotka saivat sitten nähdä aidon suomalaisen muumin koko kalpeassa ilmiasussaan. Kauhun hetkiä koin myös,kun sokeaa hetkeäni julmasti hyödyntänyt lapsukainen nipisti minua kaksin käsin nänneistä pesuhuoneessa.

Tuskasta syntyy taidetta

Tihrustaessani maailmaa rillit huurussa olen toisinaan pohtinut laserleikkausta ja testaillut piilareita, mutta jotenkin nuo optiset apuvälineet ovat kasvaneet kiinni naamaani. Silmälasit ovat toimineet keskustelunavaajina, tyhmän läpän ruokkijoina ja ehkä pehmentäneet imagoani silloin kun olen vaikuttanut muutoin kylmältä ja kovalta – niin, ja auttaneet vielä kaiken kukkuraksi näkemäänkin paremmin. Komppaan myös Katariina Souria siinä, että kun semisokeana ottaa silmälasit pois, niin kas kuinka vinha uusi maailma kaikkine väreine ja muotoineen eteen aukeaakaan – mitä upeaa inspiraatiota luovaan ilmaisuun voi omasta vam..näkörajoitteisuudestaan saadakaan!

otsikko: Evil Stöö – Rillit pääs