Yksikään ihmissuhde ei ole itsestäänselvyys
Oletko kokenut joskus itsesi itsestäänselvyydeksi toiselle? Olet ehkä nähnyt paljon aikaa ja vaivaa toisen auttamiseen, kuunnellut aina hänen murheitaan, tullut apuun kun hän on pyytänyt, lainannut rahaa, kysellyt hänen kuulumisiaan ja löytänyt hänelle aina aikaa kun hän on halunnut nähdä. Pikkuhiljaa olet kuitenkin ymmärtänyt, ettet saa toiselta samanlaista kohtelua mitä itse annat hänelle. Huomaat aina kuuntelevasi toista, mutta hän ei kuuntele sinua koskaan muutamaa lausetta pidemmälle. Yhtäkkiä keskustelu kääntyykin taas häneen. Hän olettaa, että sinä olet aina paikalla ja käytettävissä kun hän tarvitsee sinua. Et välttämättä kuule kiitoksia tai näe vastapalveluksia. Hän on niin tottunut siihen että sinä olet paikalla häntä varten, että alat tuntumaan itsestäänselvyydeltä. Onko tuttua?
Mikään ihmissuhde ei ole koskaan itsestäänselvyys. Ei ystävä, ei kumppani, ei deitti eikä perhesuhde. Suhteita täytyy vaalia ja toista ihmistä ja hänen aikaansa kunnioittaa ja arvostaa. Vaikka perheen olemassaolo on tavallaan itsestäänselvyys, hyvät välit perheenjäseniin eivät ole. Vaikka perhettä näkisi usein, saattaa läheisten huomioiminen yhteisessä ajassa unohtua. Ehkä teette joka kerta samoja asioita, katsotte telkkaria, syötte ja puhutte uutisista. Milloin olet viimeksi kysynyt, mitä äidillesi kuuluu? Onko veljelläsi kaikki ok? Mitä isäsi on tehnyt tällä viikolla? Pitäisikö joskus tehdä yhdessä jotain uutta ja erilaista? Olisi hirveää havahtua vanhana siihen, että antoi perheensä etääntyä eikä koskaan kertonut vanhemmilleen kuinka paljon välitti tai kysynyt mitä he tekivät nuorena. Helposti pidämme itsestäänselvänä, että he ovat siinä – kunnes eivät enää ole.
Ystävyyssuhteissa tulee oletettua liiankin helposti, että toinen pysyy vierellä. Ystävien kanssa tulee harvoin vaalittua yhteistä aikaa, sanottua miten tärkeä olet minulle tai kiitettyä toisen läsnäolosta. Kaikista ihmissuhteista eniten parisuhteessa väitellään, riidellään, pyydetään anteeksi, sovitaan ja sanotaan kuinka rakastetaan ja halutaan olla toisen kanssa. Ystävyyssuhteet ovat loppujen lopuksi kuitenkin vielä syvempi ja kestävämpi ihmissuhde ja siksi ystäviäänkin pitäisi muistaa kiittää useammin ja kunnioittaa enemmän. Ei ole itsestäänselvää, että toinen jaksaa kuunnella seitsemän minuutin ääniviestejä omista tunnemyrskyistäni, kysyä mitä minulle tänään kuuluu, tarjota juomat kun omat rahat ovat lopussa, tuoda työpaikalleni buranaa koska pää on kipeä ja nähdä jo kävelytyylistäni kun jokin on vialla. Edes se, että joku haluaa viettää kanssani aikaa ei ole itsestäänselvää. Olen etuoikeutettu, kun joku haluaa oikeasti tietää mitä minulle kuuluu. Minun kuulumiseni ja hyvinvointini on jollekin tärkeää. Se jos mikä on kiitollisuuden aihe.
Enkä todellakaan pidä itseäni pyhimyksenä joka olisi aina arvostanut jokaista läheistään. Olen huono pitämään yhteyttä ystäviini ja sukulaisiini ja vielä huonompi järjestämään yhteisiä aktiviteetteja, soitan liian harvoin kysyäkseni vain miten menee, puhun paljon itsestäni, minulla on monia ystäviä joita näen vain muutaman kerran vuodessa ja jos he eivät itse ehdottaisi tapaamisia näkisin heitä vielä harvemmin. Kirjotan tätä tekstiä siis yhtälailla itselleni kuin teille. Ja niinä hetkinä kun koen itse olevani jollekin itsestäänselvä ja automaattinen asia, se saa peilaamaan omaa käytöstäni. Enkä halua olla katkera siitä, että minua ei arvostettu tarpeeksi. Haluan ennemmin olla kiitollinen siitä, mitä ne hetket minulle opettivat. Minä en halua aiheuttaa omalla toiminnallani muille samanlaista oloa. Jokainen kolhu kasvattaa ja tekee meistä vahvempia.
Kunnioitetaan toistemme aikaa, sanotaan miten arvostamme toisiamme, kiitetään avusta, huomioidaan ja hellitään. Ei sanota asioita, joita emme tarkoita. Ollaan rehellisiä ja luottamuksen arvoisia. Kohdellaan muita miten haluisimme itseämme kohdeltavan. Elämän perusjuttuja ja ihmissuhteiden pelisääntöjä, mutta miksi ne unohtuvat meiltä niin kovin helposti?
