Ladataan...

Kuluttajakäyttäytyminen, kuluttajan valinnat, kestävä kehitys, hiilijalanjälki, vaateteollisuus, lihansyönti, päästöt, jätelautta, ilmaston lämpeneminen... Kaikki edellämainitut sanat aiheuttavat minulle valtavaa ahdistusta. Minua on ahdistanut niin, että olen yrittänyt sivuuttaa koko asian. Jättänyt artikkelit lukematta, dokumentit katsomatta ja poistunut paikalta kun näistä on alettu keskustelemaan. Tuntuu, että toinen toistaan kamalampia uutisia maailman tilasta tulee joka päivä, enkä enää halua tietää enempää. Samalla kun uusia vihreitä kuluttajaoppaita kirjoitetaan, minut valtaa hirveä syyllisyys. En edes halua alkaa lukemaan niitä, koska tunnen itseni maailman hirveimmäksi ihmiseksi. Minulla olisi kaikki edellytykset olla elossa ja onnellinen olemalla silti vegaani, käyttäen koko loppuelämäni näitä vaatteita mitä minulla jo nyt on, lopettamalla matkustamisen ja olla tekemättä lisää ihmisiä tähän maailmaan. Silti syön kanaa, lennän lentokoneella monta kertaa vuodessa, shoppailen ja haaveilen asioista, jotka eivät hyödytä maailman tilaa ollenkaan. Pikkuhiljaa olen kuitenkin oppinut hyväksymään itseni. Hyväksyn, etten voi muuttaa hiilijalanjälkeäni näkymättömäksi yhdessä yössä. Tiedän, että omalta kohdaltani radikaali muutos ei olisi kestävä. Siksi teen muutosta pikkuhiljaa, muuttamalla totuttuja valintojani vihreämmäksi. Joka kerta kun olen valinnut paremmin, tunnen taakkani aavistuksen keveämmäksi ja haluan keventää sitä lisää. Ehkä niillä pienillä muutoksilla pääsen pikkuhiljaa tekemään isoa ja kestävää muutosta. Haluan nyt jakaa teille omia inhimillisiä oivalluksiani arjen valinnoista. 

KOSMETIIKKA

Siivosin kuukausi sitten muutossa kylppärin lattialta shampoo- ja suihkusaippuapulloja ja järkytyin. Kylppärin nurkista löytyi yhteensä muovikassillinen purkkeja, joissa oli vedensekainen liru jäljellä. Kassillinen muovijätettä pelkästään yhdestä kylppäristä. Muutenkin ärsyttää, kun monet shampoopullot on suunniteltu niin ärsyttävästi, että sinne jää aina jämät jumiin. Kokemukseni palashampoista oli epämieluinen, joku markkinoilta ostettu shampoopala teki tukastani pörröisen ja kiillottoman pehkon. Aloin kuitenkin tutkimaan asiaa ja laitoin instastoryihini kyselyn ja käyttäjäkokemuksia alkoi ropista inboxiini. Megasuosion sai Lushin shampoopalat, joita löytyy eri hiustyypeille ja jotka kuulemma tekevät hiuksista silkkisen pehmeät. Suosiota keräsivät myös Ruohonjuuren shampoopalat ja lisäksi Ruohonjuureen voi mennä oman pullon kanssa täyttämään shampoovarastot jos palashampoo ei tunnu omalta jutulta. Nämä palashampoothan muuten ratkaisevat myös purkkikriisin matkustaessa. Itse ainakin olen välillä ottanut vain ruumaan laitettavan matkalaukun siksi, että saisin purnukkani mukaan. Ihan hullu ajatus. Maksan viisikymppiä 20kg matkalaukusta, jotta voisin roudata kassillisen purkkeja mukaani etelään. 
Uutta tietoa mulle oli myös Punnitse&Säästä, jossa on on mahdollisuus täyttää omaan pulloon shampoot, hoitoaineet, tiskiaineet, pesuaineet... Ja kaikki vegaanisia ja super hyvän tuoksuisia! Nämä otan pian testiin ja voin kertoa fiiliksiäni instastorien puolella. Olen myös todella koukuttunut vanupuikkoihin ja käytän niitä päivittäin meikkaamisessa (ja korvien puhdistuksessa, vaikka tiedän ettei saisi...), mutta ne ovatkin valtava saastuttaja merissä. Nyt olen siirtynyt puuvillasta tehtyihin vanupuikkoihin, jotka eivät siis sisällä muovia ollenkaan, enkä huomaa käytössä minkäänlaista eroa. Näitä löytyy jo ainakin isommista K-Marketeista. Samoin perinteiset muovihammasharjat ovat todella iso osa muovijätteestä maailman merissä, joten ainakin perinteisiä hammasharjoja suosivien kannattaa siirtyä suosiolla bambuhammasharjoihin, jotka ovat muuten paljon esteettisemmän näköisiä hammasmukeissa kuin pinkit ja vihreät muovipuikot.

Meikit onkin sitten hankalampi projekti, koska ainakin omat suosikkini löytyvät muovipaketeista eikä tuotantoprosessikaan taida olla vihreimmästä päästä. Näihin kaipaisin vinkkejä! Olettaisi kuitenkin, että esimerkiksi monet paletit voisi valmistaa pahvista ja meikkivoiteet siirtää lasipurkkeihin. Tosin lasiin jää helposti tuotetta yli ja lasipullo plus kylppärin kaakelilattia ovat aika riski yhdistelmä. Itse olen kuitenkin todella vaativa esimerkiksi meikkivoiteen ja ripisivärin suhteen, joten tuntuu miltei mahdottomalta löytää esimerkiksi hyvä pigmenttinen, kestävä, eettinen ja ekologisesti pakattu ripisväri. 

VAATTEET

Olen himoshoppaaja. Olen ainakin ollut. Illat roikuin nettikaupassa, päivät kiertelin kaupoissa. Jos oli tylsää, menin shoppailemaan ja ostin aina jotain vaan ostohimon tyydytykseen. Alennusmyynnit olivat vuoden kohokohtia, enkä halunnut olla juhannuksen jälkeistä maanantaita mökillä, koska alennusmyynnit alkoivat. Joulupyhien jälkeen ryntäsin aina innoissani kaupoille, vaikka olin juuri saanut yltäkylläisesti lahjoja. Perustelin ostamisen olevan kannattavaa, koska nämä olivat alessa. Ostin vaatteita sovittamatta, enkä välittänyt jos malli kiristi tai materiaali kutitti. Kunhan vaate oli minusta hieno. Ja sitten ihmettelin, kun vaatekaapin ovet eivät menneet kiinni, enkä siltikään löytänyt mitään kivaa päällepantavaa.
Rakastin muotia ja rakastan edelleen. Halusin töihin vaatekauppaan ja opiskelemaan jotain muotiin liittyvää ja lopulta saavutin molemmat. Pääsin näkemään läheltä, miten kuorma tuo aamulla kolme lavaa tavaraa liikkeeseen. Samaan aikaan tavaraa survotaan takaisin varastoon. Alen aikaan ylijäämää on niin paljon, ettei kaikki edes mahdu esille. Ja sitten taas tungetaan varastoon. Ja lisää tavaraa tulee. PR-toimistot ovat puoli vuotta vaateliikkeitä edellä ja esittelevät mitä on tulossa. Vaatteita lainataan lehtiin, jotta kuluttaja näkee mitä on tulossa ja voi ostaa lisää. Kaikki ihailevat ensi kevään trendejä ja haluavat vaatteet itselleen. Kun sitten ensi kesänä vaatteita annetaan pois, kukaan ei enää halua niitä. Kaikilla on mielessä jo ensi syksyn vaatteet. 
Tuon karusellin näkeminen läheltä sai silmäni aukeamaan. Mitä helvettiä teen? Miksi en muka voi käyttää tätä samaa takkia, mitä käytin viime keväänä. Miksi en voi pukea synttäreilleni mekkoa, mikä minulla oli ystävän ylppäreissä alkukesänä. Miksi kaiken pitää olla uutta? Pitääkö minulla olla aina uuden karheat vaatteet päällä ollakseni trendikäs ja näyttääkseni hyvältä. Ei. Joku muu voisi sanoa, että lopetetaan shoppailu kokonaan. Minä en sano niin, koska tiedän että minun sanomisestani me kaikki emme sitä muutosta tee. Vaikka tämä aihe ahdistaa, tiedän etten voi muuttaa tapaani kuluttaa yhdessä yössä. Olen itse viime viikot keskittynyt kuuntelemaan ostohimoani ja tulkinnut sitä. Strictlystyle Hanna kirjoitti blogissaan, miten hän pyrkii ostamaan klassisia ja ajattomia vaatteita. Ostaessaan hän miettii neljä eri asukokonaisuutta, johon vaate tai asuste sopisi. Ja jos neljää ei löydy, hän ei osta sitä. Mielestäni tämä on todella toimiva nyrkkisääntö ja se on auttanut minua sanomaan ei houkutuksille, kun itsekin ymmärrän, että tälle ei tulisi tarpeeksi käyttöä. Tästedes myös sovitan ja syynään materiaalit tarkkaan. Ja sitten kun tekee ostopäätöksen, se uusi vaate tuntuu paljon merkityksellisemmältä. Vaatekaupoissa kiertelen edelleen, mutta shoppailuhimon sijaan fiilikseni on siirtynyt inspiraation kalasteluun. Esimerkiksi uuden väriyhdistelmän bongaus (pinkki ja punainen) tai uuden kuosin paluu (leopardi) saattaa herättää jotkut kaappiin unohtuneet vaatteet henkiin sen sijaan, että ostaisin heti uutta. Ja nyt viime kerrat kun olen käynyt vaikka juhlimassa asuvalintani ovat tuntuneet paljon enemmän omalta, kun olen kaivanut kaapista vanhoja suosikkejani ja yhdistellyt ne uudella tavalla, sen sijaan että olisin hätäpäissäni ostanut jotain semikivaa uutta.
Ja iso ääni myös tietenkin kirppareille! Helsingissä hietsun kirppis, Relove, Kaivarin kanuuna ja tietty fb kirpparit ovat täynnä helmiä ja hyvästä kirppislöydöstä tulee niin paljon parempi fiilis kun jostain alelöydöstä. Samoin olen siirtynyt hyödyntämään käsityötaitoisia ystäviäni. Sen sijaan että ostaisin uusia housuja kun vanhat ovat liian isoja tai pitkiä tai mitä lie, ne voi yhtä hyvin käydä kaventamassa tai lyhentämässä ja näin pidentää niiden käyttöaikaa.

SYÖMINEN

Tähän aiheeseen en aio liikaa paneutua. Ruokavalio on näistä kaikista aiheista henkilökohtaisin ja vaikuttaa kaikista eniten omaan elämään. Siksi se on täysin jokaisen ihmisen oma valinta, mitä syö. Oma ruokavalioni on kasvispainotteinen. En vanhempieni valinnoista johtuen ole koskaan syönyt punaista lihaa. En silti ole koskaan tuominnut niitä, jotka syövät. Minulle ruokavalioni on ollut tottumuskysymys ja minulle opetettu tapa syödä, en ole koskaan siis joutunut käymään läpi ruokavalion muutosta. Tiedostan kyllä ne lukuisat syyt, miksi olisi hyvä siirtyä kokonaan vegaaniksi. Tällä hetkellä syön kuitenkin kasvispainotteisesti, mutta käytän maitotuotteita, rakastan lohinigirejä, syön kanaa jos muuta ei ole tarjolla ja luen harvoin pakkausselosteita. Kuitenkin yhä useammin punnitsen valintojani kaupassa ja monet vegaaniset vaihtoehdot ovat mielestäni paljon parempia ja edullisempia. Esimerkiksi soijarouheesta tekee kymmenen ateriaa yhden jauheliha-aterian hinnalla ja kaurakerma on paljon maukkaamman makuista kuin tavallinen ruokakerma. Käytän maitoa vain kahvin kanssa ja ehdoton lempparini on iKaffe-maito. Pikkuhiljaa olen huomannut, että kas tämäkin ruoka oli puolivahingossa täysin vegaaninen. Minusta tässä ruokavalioasiassakin omalla kohdallani toimii parhaiten hidas muutos. Jokaisen uuden vihreämmän valinnan jälkeen kiinnostun seuraavasta. Valitsen tuotteita, jotka maistuvat hyviltä, ovat edullisia ja helppo käyttää ja näin niistä tulee automaattisesti osa arkirutiiniani. Näin minusta ei tunnu siltä, että olen joutunut luopumaan jostain vaan olen löytänyt paremman vaihtoehdon. Ja näin huomaan syöneeni vahingossa monta päivää vegaanisesti, ilman että minun on tarvinnut pakottaa itseni lihattomaan viikkoon. 

Syömiseen ja ruokavalioon kuuluvat myös oleellisesti ruoan ostaminen ja hävittäminen. Kukaan on tuskin voinut välttää uutisointia muovipusseista ja hedelmäpusseista. Tässä olen muuttanut selkeästi omaa tapaani toimia käyttämällä kangaskasseja ja kestohedelmäpusseja ja täten myös menemällä kauppaan ajatuksella. Ennen kävin kaupassa aina nopeasti töiden jälkeen hakemassa illan ruoan, mutta nykyyään pyrin lähtemään kotoa ajatuksella kauppaan, ostamaan asiat mitä tavitsen moneksi päiväksi, ottamaan mukaan kestokassit ja tulemalla ostosten kanssa suoraan kotiin. Olen huomannut myös säästäväni useita kymppejä rahaa tällä tavalla. Nykyään kangaskassit vielä ovat kauniita ja trendikkäitä. Omassa lapsuudessani kangaskassit olivat ei minkään värisiä kirjastokasseja tai vaihtoehtoisesti neonpinkkejä I love Barcelona -kasseja, joita kukaan ei voinut käyttää päivänvalossa. Nykyään oikein hävettää, jos joudunkin ostamaan muovikassin.
Ja vielä yksi asia, mitä en voi liika korostaa: kierrätys! Tulee niin hyvä fiilis, kun oma jätelasti pienenee lajittemalla roskat omiin kippoihinsa. Pahvi, pelti, paperi, lasi, pullot, biojäte... Kun meillä Suomessa on kerta näin upea kierrätysjärjestelmä, muistetaanhan kunnioittaa ja käyttää sitä myös!

 

+ Jos vielä vähän ahdistaa ja oma vaikutusvalta näihin asioihin tuntuu liian pieneltä, voin antaa suositukseni luonnonsuojelupalvelulle 4ocean. Tililtäni menee suoraveloituksena noin 20e tälle yritykselle, jotka siivoavat sen rahan edestä 0,45kg (1pound) muovia pois merestä. Joka kuukausi saan myös infon mihin rahaa on käytetty, miten meri voi tällä hetkellä ja miten omaa käyttäytymistään voi muuttaa. Yritys tekee myös keräämästään muovijätteestä rannekoruja ja joka kuukausi saat kiitokseksi lahjoituksestasi rannekorun. 

Kertokaa omat vinkkinne ja oivalluksenne! Mitä tästä jäi uupumaan? Miten voisimme yhdessä muuttaa omaa kuluttajakäyttäytymistämme?

Kuuntele: Podcast: Vegaanit vs. lihansyöjät?

Ladataan...

Ladataan...
ROSAMARIAVUORI

Omalta osaltani oli mennyt täysin ohi tämä korkeakoulujen opiskelijavalintojen uudistus. Hölötimme ystäväni kanssa kaikkea jonninjoutavaa hyvistä alushousumalleista Disney-leffoihin, kun yhtäkkiä hän tokaisi "oon muuten tajunnut et pakko ens vuonna päästä kouluun, kun sit se ei oo enää mahdollista näillä papereilla". Olin ihan puulla päähän lyöty ja luulin hänen liioittelevan, kunnes aloin tutkia asiaa. Ja toden totta, opiskelijavalinnat uudistetaan vuonna 2020. Tähän asti korkeakouluihin on päästy yleisimmin hyvällä pääsykoetuloksella, kun nyt suuntaa aiotaan muuttaa rajusti. Suurin painoarvo on jatkossa ylioppilaskirjoitusten tuloksilla. Syy tähän uudistukseen on välivuosien minimointi ja opiskelujen aikaistaminen.

Kuvituksena otteita omien turhien välivuosieni tapahtumista
KUVA 1: ulkomailla

Olen järkyttynyt ja vahvasti eri mieltä, mutta koitan ensin paneutua siihen keitä tämä uudistus hyödyttää. On nuoria, jotka ovat koko lukioaikansa tienneet mitä haluavat tehdä ja haluavat päästä yhteen tiettyyn kouluun. Perheessä kaikki saattavat olla samalla alalla ja ala kuulostaa turvalliselta vaihtoehdolta. Tälläinen nuori osaa valikoida jo 16-vuotiaana lukiosta ne aineet, joita tarvitsee tässä koulupaikassa ja tulevaisuuden ammatissaan. Hän opiskelee näiden aineiden kurssit hyvin, kirjoittaa ne ylioppilaskirjoituksissa hyvin tuloksin ja pääsee tällä todistuksella haluamaansa kouluun. Hän säästyy rankoilta pääsykokeilta, "turhilta" välivuosilta ja kalliilta valmennuskursseilta. Mutta kuinka moni samaistuu tähän nuoreen? Kuinka moni 16-vuotias tietää, mitä haluaa tehdä ammatikseen ja on vielä 25-vuotiaana tyytyväinen valintaansa?

KUVA 2: työharjoittelussa pr-toimistossa 

KUVA 3: perustin oman podcast-kanavan

 

Korkeakouluopintoja muutettiin muutama vuosi takaperin ottamalla ensikertalaiskiintiöt käyttöön. Myös tähän oli syynä välivuosien minimointi ja syrjäytymisriskin pienentäminen. Tämä loi ainakin itselleni painetta siitä, uskallanko lähteä heti lukiosta opiskelemaan. Koko teini-ikäni minulle hoettiin "Voi sinä ehdit opiskelemaan vielä monta eri ammattia, jos ensimmäinen ei tunnukaan hyvältä". Niin ehtisin, mutta ottaako kukaan enää vastaan toisella tai kolmannella kierroksella olevaa opiskelijaa? Vai onko ok, että syrjäydyn ja masennun teininä valitussa ammatissani? 
Olin itse 15-vuotiaana juuri tuo aiemmin kuvailevani nuori, joka tiesi tasan tarkkaan mihin kouluun halusi ja mitä halusin tehdä työkseni. Halusin päästä Haaga-Heliaan opiskelemaan toimittajaksi ja saada työpaikan Sanomatalosta. Valitsin aineeni tulevaisuuden haaveideni mukaan ja tein kaikki kouluaikaiset projektit tavoitettani tukien. Lukion jälkeen jäinkin ensimmäiselle varasijalle unelmieni koulussa ja karvaan pettymyksen sijaan se tuntuikin pirun hyvältä. Ensimmäistä kertaa elämässäni pääsin irti yhteiskunnan asettamasta putkesta ja sain tehdä juuri sitä mitä itse halusin. Tästä tilanteesta on nyt kaksi vuotta aikaa ja olen tässä vaiheessa ehtinyt työskennellä kolmessa eri alan yritykessä, saanut itselleni opistotason tutkinnon ja ollut työharjoittelussa pr-toimistossa. Näillä kokemuksilla olen saanut luotua itselleni portfolion ja kotisivut, verkostoitunut ja hahmottanut minkälaiset työt minua kiinnostavat ja minkälaista niitä on tehdä käytännössä. Lisäksi olen matkustanut näiden kahden vuoden aikana 13 eri maahan. En siis sanoisi, että nämä "välivuodet" olisivat täyttä ajanhukkaa elämässäni - vaikka nyt tavoitteet uralleni ovatkin yllättävän lähellä teiniaikojeni tavoitteita. Jos en suorilta käsin työllistyisi unelmieni alalle, voisin harkitakin seuraavaksi opiskelua. Tuntuu vaan kerrassaan typerältä, että siksi etten 16-vuotiaana opiskellut oikeita aineita tarpeeksi tehokkaasti, en voi 25-vuotiaana päästä enää kouluun. Vai pitääkö minun sitten alkaa kirjoittaa ylppäreitä uusiksi?


KUVA 4: valmistuin visualistiksi vuoden opistotason koulutusohjelmasta

Ja fakta on se, että vaikka kuinka ylioppilaskokeiden tärkeyttä painotettaisiin, kaikki eivät menesty niissä. Kaikki eivät edes käy lukiota, mutta se ei poissulje sitä, etteivätkö he voisi kiinnostua akateemisesta alasta myöhemmin. Eikö korkeakouluopiskelun kannaltakin olisi parempi, että kouluun hakisi motivoituneita, alasta kiinnostuneita ihmisiä. Ihmisiä, jotka ovat ehkä oman työnsä ansioista halunneet lähteä opiskelemaan alaa. Aito kiinnostus välittyy myös motivaationa itse opiskelussa. Ylppäreissä pärjääminen vaatii kuitenkin kirjakaupalla nippelitietoa ja päähän ahdettua faktaa kappale kappaleelta. Pahimmassa tapauksessa hyvin ulkomuistista muistettu lause saattaa ropsauttaa täydet pisteet, vaikka itse aiheesta muistikuvat olisivat vajavaisia. Talousbloggaaja Samu Wilhelmsson kirjoitti viikko sitten blogissaan siitä, miten tuntuu samalla kohtuuttomalta aiheuttaa nuorille näin suurta painetta. Käytännössä 18-vuotiaana tehty koe vaikuttaa koko omaan urakehitykseen ratkaisevasti.  Hyvinvointivaltiossa koulutusmahdollisuuksien täytyisi olla tasavertaisia kaikille. Olen tässä aivan samaa mieltä, enkä tarkoita tasa-arvoa vain lukiolaisten ja ammattikoululaisten välillä, vaan myös kaikkien työikäisten kesken. Opiskelu ei saisi olla vain 20-vuotiaan ylppäreissä menestyneen nuoren oikeus, vaan yhtälailla keski-ikäisen alanvaihtajan tai kolmikymppisen haahuilijan oikeus. Ymmärrän huolen väliinputoamisesta ja siitä, etteivät nuoret kouluttaudu vaan jäävät jumittamaan. Ei saa kuitenkaan unohtaa potentiaalisia opiskelijoita muissa ikäryhmissä ja samalla uudistuksen tuomaa syrjäytymisuhkaa esimerkiksi nuoriin työttömiin tai äitiyslomalta palaaviin. Tälläiset uudistuksethan palauttavat meille sen mallin, että jokainen opiskelee itselleen yhden ammatin, kun ammatinvaihdosta ja uudelleen kouluttautumisesta tehdään miltei mahdotonta. 

KUVA 5: hahmotin kuka olen, mitä haluan tehdä ja minkälainen työ tekee minut onnelliseksi

Kuulisin mielelläni minkälaisia mielipiteitä uudistus teissä herätti? 

Ladataan...

Ladataan...
ROSAMARIAVUORI

Puhuimme hiljattain ystäväni kanssa siitä, minkälainen rooli meillä oli porukassa ollessamme 3.-7.-luokalla. Ystäväni harrasti fudista ja pukeutui huppareihin ja t-paitoihin. Hänellä oli veli, hän luki fantasiakirjoja ja osasi pelata pleikkaa. Hänellä oli paljon enemmän poikakavereita ja lopulta vähäiset tyttökaveritkin alkoivat puhua hänestä pahaa. Syy siihen, miksi hän ei saanut kutsua syntymäpäiväjuhliin oli se, että muuten kaikki pojat olisivat hänen kanssaan juhlissa. Hänen on vielä tässä iässäkin vähän vaikea ymmärtää koko kuviota. Ei hän kokenut olevansa tyttö, jota kaikki pojat haluavat, vaan pikemminkin yksi pojista. Mutta minä ymmärrän koko kuvion. Minä olin yksi niistä tytöistä, joka oli kateellinen niille fudistytöille. Minä en ole tähän päivään mennessäkään katsonut LOTR - elokuvia, lukenut Harry Pottereita tai seurannut lätkää. Lempileffani tuossa iässä olivat Himoshoppaajan Salaiset Unelmat, Twilight ja Morsianten Sota. Yritin opetella pelaamaan pleikkaa 6-vuotta nuoremman pikkuveljeni Lego Batman -pelillä ja laitoin Facebookiin esiaikaisia selfieitä itsestäni lätkähuivi kaulassa. Kirjoittelimme bestikseni kanssa päiväkirjoihin ihastustemme tietoja silmien väristä horoskooppiin ja odotimme sitä päivää, että he kiinnostuisivat meistä. Valikoimme kuukausikaupalla vaatteita kevätjuhliin, mutta pojat eivät edes aina tulleet paikalle. Kevätjuhlat tai luokkasynttärit päätyivät usein siihen, että pojat ja ne toiset tytöt pelasivat fudista pihalla, ja me istuimme korkokenkävirityksissämme kädet puuskassa kentän laidalla. 

Vanhemmiten koko kuvio käy järkeen. Myöhemmin pojat alkoivat laittamaan tekstareita ja alaks olee post it -laput vaihtoivat pulpetteja. Seurustelusuhteet kestivät päivistä viikkoihin, kunnes molemmista alkoi tuntua vähän hölmöltä. Miten ne pojat olisivat osanneet olla tyttöjen kanssa, jotka elivät aivan eri maailmassa? Puhuivat häistä ja meikeistä ja odottivat unelmien kuutamotreffejä. Lukioiässä osasimme vähän rentoutua ja aloimme hengaamaan myös poikien kanssa. Kuitenkin yhdessäolo oli aivan erilaista kuin tyttöporukassa. Mietimme mitä kannattaisi sanoa ja kikatimme kaikille poikien jutuille. Karkeasti katsottuna pojat ihastuivat meihin, mutta hengasivat fudistyttöjen kanssa. Fudistytöt taas alkoivat ihastumaan poikiin, mutta pojat näkivät heidät taas pelkkinä hyvinä kavereina. Me olimme kateellisia heille ja he meille. 

Se miksi selostin teille tämän high school -tripin on se, että huomasin näiden roolien olevan osa meitä edelleen. Ne fudistytöt ystävystyvät edelleenkin nopeammin poikien kanssa ja muut tytöt pitävät heitä vähän uhkana. Samaan aikaan näille tytöille on jäänyt otsaan one of the guys -leima ainakin omasta mielestään. Nyt aikuisena he ehkä haluaisivat kokea itsensä naisellisemmaksi ja käyttää vaikka korkoja, mutta jotenkin se tuntuu typerältä. Vähän kuin pojat huomaisivatkin, että hei, sehän onkin nainen! Vaikka todennäköisesti se on vain oman pään sisälle istutettu ajatus, joka juontaa juurensa ala-asteajoista. Samoin minusta tuntuu välillä siltä, että olen edelleen se hölmö blondi, joka ei ymmärrä poikien juttuja. Minulla on kaveripoikia, mutta näen heitä useimmiten kahden kesken. Mutta jos tulen ainoana naisena keskelle poikaporukkaa, näen flashbackin ala-asteen fudiskentästä. Yhtäkkiä huomaankin miettiväni enemmän, mitä sanon ääneen ja mitkä asiani olisivat poikia kiinnostavia. Omat ajatukseni ja näkemykseni tuntuvatkin yhtäkkiä vähäpätöisemmiltä ja tunnen itseni jotenkin ylilaittautuneeksi. Nolottaa sanoa, että voidaanko kävellä tota kautta kun mulla on nämä korot tai oisko teillä viinilasia kun mulla on rose-pullo mukana, eikä bisseä. Ihan kuin himmailisin itseäni ja yrittäisin tehdä itsestäni maskuliinisemman, jotta olisin osa porukkaa. Maailman typerin ajatus. 


Lähtökohtaisestihan ajattelen tietenkin niin, että meidän täytyisi olla juuri sellaisia kuin olemme ja sanoa mielipiteemme rohkeasti ääneen. Jos joku mies tai nainen ei pidä ajatuksistani tai ulkonäöstäni, se on hänen asiansa. Minä en ala muuttamaan itseäni muiden mieltymysten mukaan. Mutta silti me teemme niin. Lapsena naisvaltaisessa perheessä tyttöporukka oli mukavuusalueeni ja poikaporukka epämukavuusalue. Ja myös tässä tilanteessa huomasin kehitykseni epämukavuusaluuella. Muutaman kerran vuoden sisällä olen sattunut tulemaan bileisiin tai illanistujaisiin, joissa olen ollut ainoa nainen. Fudiskenttä fläsäri tuli päähäni ja valtava ulkopuolisuuden pelko valtasi pääni sekunniksi. Sitten rohkaisin mieleni, kiipesin mekko päällä aidan yli (koska pojat olivat tietenkin valinneet mahdollisimman hankalan parkour-reitin) ja istuin alas ja avasin suuni. Koko illan sain aivan uusia näkökulmia asioihin, joista yleensä puhun vain naisystävilleni. Sain uusia todella hyviä miespuolisia ystäviä ja inspiraatiota omaan elämääni. Ja mikä hienointa, todistin itselleni, että olen kiinnostava ja älykäs ihminen vaikka olenkin nainen, joka pelkää palloa eikä seuraa lätkää. 

Ajatuksia tästä? Mikä oli sinun roolisi porukassa lapsena ja miten se näkyy nykypäivänä?

Lue myös: Miesten ulkonäköpaineet, Onko huoliteltu nainen tyhmä, uhka tai huono äiti?
Kuuntele: Podcast: Nainen armeijassa

Ladataan...

Pages