Sori, mulla on poikaystävä
Viime viikonloppuna olin pitkästä aikaa viihteellä ja tämä maisemanvaihdos sohvalta diskopallon alle sai minut miettimään juhlakulttuuriamme. Itse kuulun siihen kastiin, joka rakastaa laittautua juhliin ja pitää juhlissa tärkeimpänä asiana tanssia ja hyviä keskusteluja. Voin aivan hyvin olla juomatta juhlissa, se ei latista fiilistäni – melkein päinvastoin. Nuorempana olin vielä suuna päänä tutustumassa uusiin ihmisiin jokaisissa kotibileissä ja lisäilin uudet tuttavuudet salamana facebookiin. Nykyään juhlimiseni on niin satunnaista, että pyhitän ne harvat illat kuulumisten vaihtoon ystävien kanssa. On virkistävää, jos illan aikana tulee kuitenkin tutustuttua uusiin ihmisiin. Miehiin ja naisiin. Ihmettelen kuitenkin, mikä valtava jännite ja tunnevaraus näihin kohtaamisiin liittyy.
Aluksi vähän taustafaktaa: olen ollut koko täysi-ikäisyyteni parisuhteessa, joten baarissa pokailu ja yhdenillanjutut eivät ole kuuluneet viikonloppujeni aktiviteetteihin. Voitte siis rauhassa nauraa tietämättömyydelleni ja olla kanssani eri mieltä. Lähtökohtaisesti pidän kuitenkin rohkeana eleenä tulla juttelemaan ventovieraalle ihmiselle. Etenkin suomalaisessa kulttuurissa, kun ei uskalleta palohälytyksen soidessakaan puhua toiselle on mielestäni jopa kunnioitettava sosiaalinen teko tulla puhumaan baarissa. Se, mitä sieltä suusta tulee, on jo toinen juttu. Monesti kunnioitukseni tippuu romukoppaan jo samointein. Seksistiset kommentit ja koskettelu on väärin, enkä ymmärrä miksi niin iso osa miehistä kuvittelee pääsevänsä tavoitteeseensa toimimalla niin. On kuitenkin kirkkaita poikkeuksia. Miehiä, jotka puhuvat kauniisti ja haluavat juttuseuraa. Silti me naiset usein työnnämme nämä kultakimpaleetkin pois ja ravistelemme heistä itsevarmuuden. Luultavasti kaiken alku ja juuri ovat juuri nämä tahmatassuiset rääväsuiset miehet, joiden takia odotamme aina pahinta ja siksi muutkin joutuvat kärsimään. Miksi reaktiomme on baarissa usein “Hyi joku mies tulee, vaihdetaan paikkaa”?
Erityisesti yhtä lausetta olen jäänyt miettimään. Monen varatun naisen vastaus on automaattisesti: sori, mulla on poikaystävä. Miten se poikaystävä tähän liittyy? Ei, en kannata pettämistä. Uskollisuus ja luottamus ovat tärkeimmät asiat parisuhteessa. Mutta eihän se poikaystävä ole syy siihen, miksi emme jää uuden tuttavuuden lääpittäväksi. Jos tätä poikaystävää ei olisi, jäisitkö kuuntelemaan tarinointia rinnoistasi tai antaisitko käsien vaellella samantien paitasi alla? Luultavasti et.
Minulle sori, mulla on poikaystävä -kuulostaa siltä, että poikaystäväni omistaisi minut. ” Kyllä mä muuten lähtisin, mut mulla on jo poikaystävä”. Viiden vuoden parisuhteeni aikana kertaakaan ei ole tullut sellaista miestä vastaan, jonka mukaan olisin lähtenyt salamana jos olisin ollut sinkku. Joko tyyppi ei ole kiinnostanut minua, olen halunnut vain kotiin tai viettää aikaa ystävieni kanssa. Silloin tällöin olen kohdannut myös niitä kultaisia miehiä, joiden kanssa olemme tulleet todella hyvin juttuun. Jossain vaiheessa poikaystävä on tullut keskusteluissa ilmi, mutta monesta näistä miehistä on tullut minulle ystäviä. Olen ilonen siitä, ettei poikaystäväni ole mustasukkaisuuteen taipuvainen ja antaa minun ystävystyä myös miehiin. Huolimatta siitä, halusivatko ne miehet aluksi minusta jotain enemmän. Ei se ole poikaystävältäni pois, päinvastoin. Hänhän minut vie kotiin, eikä kukaan muu.
Metoo -kampanja ja feminismin ilmaantuminen t-paitoihin ja kahvikuppeihin on lisännyt naisten itsetuntoa ja auttanut meitä ymmärtämään missä meidän rajamme ovat. Ja se on valtavan hieno asia. Liian moni ihminen on antanut toisen tulla liian lähelle ilman lupaa ja niellyt kieltäviä sanoja. Tämä on lujittanut yhteisöllisyyttä naisten välillä, mutta samalla tehnyt meistä rintaman miehiä vastaan. Baarissa muistamme, ettei meihin saa koskea ilman lupaa. Mutta entä jos hän olisi halunnut vain jutella?
Mitä mieltä te olette tästä?