S/y Chilin kunnostus; Suunnitelma
Tämä kevät oli monelle turhauttava ja hyvin raskasta aikaa. Me päätimme Mikon kanssa suunnata osan energiastamme purjeveneen kunnostamiseen.
S/y Chilin sisusta oli hyvässä kunnossa, vaikkakin alkuperäisessä kunnossa. Mikko on sitä kunnostanut ja huoltanut hyvin, mutta ajan saatossa lika vaan pinttyy pintoihin. Puu on todella kaunis elementti, emmekä missään tapauksessa halunneet sitä sieltä kadottaa. Halusimme kuitenkin saada tilaan vähän lisää valoisuutta ja raikkautta.
Yritimme googlata ja etsiä netistä videoita tai kuvia toisten kunnostamista veneistä, mutta ei löydetty kuin muutamia kuvia pinterestissä. Olin tästä aivan ihmeissäni, kun netti ja tv on kuitenkin pullollaan remonttia ja sisustamista. Tehtiin lopulta kuvankäsittelyohjelmalla suunnitelmia veneen muutoksista, ja se auttoi hyvin havainnollistamaan muutoksia joita ajattelimme tehdä.

Venemessut 2020
Lähdettiin porukalla venemessuille ihmettelemään, ja siinä oli tilaisuus hakea vähän inspiraatiota. Venemessut oli täynnä moottoriveneitä ja pieniä myyntikojuja. Kun pääsimme purkkari osastolle, niin siellä nökötti muutama upouusi purjevene. Eipä siinä oikein kummoisia ideoita kehittynyt. Onneksi messuilla oli muuta viihteellistä toimintaa, kuten merenneidot ja suppailu. Suppailusta kyllä sain kipeän käden ja uuden mekon, sen seurauksena että pulahdin uima-altaalla.


K-rauta
Nyt kun olemme jo suunnitteluvaiheen loppupuolella, piti ottaa selvää minkälainen maali sopii eri pintojen maalaamiseen. Tarkoituksena on maalata veneen sisäkatto valkoiseksi, joka on jonkinlaista muovimattoa.
Menimme K-rautaan kyselemään ja katselemaan maaleja. IMukava ja avulias K-raudan myyjä maalasi koepalaamme suosittelemaansa Luja maalia, ja veimme koepalan kotiin jotta voimme nähdä miten maali käyttäytyy.
Maali vaikutti hyvin peittävältä ja joustavalta, mikä on tärkeää koska sisätiloihin tulee väistämättä kosteutta muuttuvan lämpötilan seurauksena. Maalin on pysyttävä siitä huolimatta eikä se voi alkaa lohkeilla tai kuoriutua. Luja maali on selvästi katon maalaukseen paras maali.
Maalaamme myös pilssin valkoiseksi, ja siihen tarvitaan oma maalinsa.
Puuosia päätimme kriittisimmät kohdat hioa ja lakata mattalakalla. Mutta koska suurin osa puupinnoista oli ihan hyvässä kunnossa, niin ajattelimme että emme stressaa niitä vaan ajan kanssa kunnostetaan ne.
Veneen ulkopuolen puuosia öljytään, jotta niihin saadan enemmän sävyä kun aurinko tahtoo haalistaa.
Verhoilu
Pohdimme patjojen verhoilua, ja löysimme edullista kangasta kangas.fi sivuilta. Tilasimme näytekappaleet kankaista jotka on tarkoitettu ulkokäyttöön markiiseihin ja pari nahkaista myös. Toiveena tietysti että ne olisi helpot pitää puhtaana, koska miehistöön kuuluu koiria ja lapsia.
Näytekappaleet tuli melko pian ja testasimme heti miten hyvin kankaat hylkivät koirienkarvaa, punaviiniä, kahvia, rasvaa ja hiekkaa. Neste jäi kun jäikin helmeilemään pinnalle! mutta punaviini jättää kuivalla pyyhkimällä pienen hailakan jäljen.
Kankaat maksavat 9.90€/m, ja värejä oli todella hyvin.