Alkusanat
Olen pitkään (vuosia) suunnitellut ja halunnut perustaa oman blogin, ja nyt viimeinkin rohkenin ja otin itsekkäästi itselleni oman hetken avatakseni tämän; Rosen ihka oikean ikioman blogin!
Toivon että jokainen joka blogilleni eksyy, innostuisi lukemaan sitä ja viihtyvän tässä hullun hauskassa porukassa.
Mistä kirjoitan?
No, alkuun ajattelin haastaa itseni kirjoittajana, sillä en koe olevani siinä kovinkaan hyvä. Toisin kuin puolisoni Mikko, joka on teatterikäsikirjoittaja ja ohjaaja. Joten voin luvata että täällä päässä tulee olemaan tiukka raati.
Mikko on raottanut minulle myös purjeveneilyn maailmaa, josta tulen varmasti kirjoittamaan paljonkin. Siihen yhdistettynä eläimet ja lapset; onkin sitten kaikki mahdolliset lisäosat liitetty tähän huviin.
Opiskelen parhaillaan varhaiskasvatuksenopettajaksi, joten en voi välttyä lapsellisilta aiheilta. Toinen haaveni on kehittää lapsille mindfulness tarinoita. Mutta koitan blogissa pysytellä ihan aikuisten maailmassa. Opiskelut ovat tällä hetkellä odottamassa oman jälkikasvun ja minun välisen napanuoran pitenemistä. Jotenkin sitä ei haluaisi keskittyä mihinkään muuhun vauvavuosien aikana.
Päiviä piristää myös meidän ihana12-vuotiaan tytön kommellukset,joka itse on tubetähti. Hänen kanssa käydään täysin erilaisia kasvunvaiheita, ja hän onkin saanut toimia suurimpana opettajanani lastenkasvatustyössä. Ja paljon on vielä edessä, tiedän…
Tällaisissa merkeissä tätä elämää eletään. Ehdottakaa aiheita ja kyselkää. Veneily, lapset ja koirat. Mennään näillä eväillä!
Ihanaa päivää sinulle, joka luet tätä <3
