PÄÄSYKOKEET POISTUVAT?!?!
Nyt on tullut piiiiitkä tauko blogista. Työpäivät ovat venyneet ja paukkuneet näin lukuvuoden alussa. Plussana siihen vielä flunssa. Stressiä en ole kirjoittamisesta ottanut, koska haluan tehdä tätä hyvällä fiiliksellä, en pakon sanelemana. Roundabout Career on siis voimissaan ja tarttuukin tänään ajankohtaiseen, paljon mediassa esillä olleeseen aiheeseen.
Pian pelkkä ylioppilastodistus voi riittää avaamaan ovet vaikeapääsyisillekin korkeakoulualoille. Ministeriö haluaa, että korkeakoulut alkavat valita opiskelijansa ylioppilastutkinnon arvosanojen perusteella. Pääsykokeet ovat siis jäämässä historiaan. Vai ovatko?
Uudistuksella halutaan poistaa nuorten välivuosia ja keventää heidän raskasta jatko-opintoihin hakeutumisprosessia. Pääsykokeiden ja ylioppilaskirjoitusten järjestäminen on kallista ja aiheuttaa tuplatestausta. Kallista se voi olla myös hakijoille, jos haluaa osallistua valmennuskurssille. Kaikilla kalliisiin kursseihin ei myöskään ole varaa, joten se eriarvoistaa hakijoita.
Työssäni kohtaan tämän asian joka vuosi. Välivuotta suunnittelevia on paljon. Tilastokeskusken mukaan vuonna 2015 uusista ylioppilaista vain noin kolmasosa jatkoi heti korkeakouluun. Osalle välivuosi tuli tahtomatta eteen, osalle omasta halusta. Olen itsekin viettänyt välivuoden. Itselleni se tuli tarpeeseen, koska en tiennyt yhtään mitä haluaisin opiskella lukion jälkeen. Niin siinäpä se toinen kulma asiaan. Laadukaskaan opinto-ohjaus sekä nuoren oma aktiivisuus jatko-opintojen kartoittamisen ja pohtimisen suhteen eivät välttämättä johda siihen lopputulokseen, että hän tietäisi heti mitä alaa hän haluaa opiskella seuraavaksi. Lisäisikö se myöhemmin koulutuksen vaihtajia?
Pääsykokeita ei olla poistamassa kaikilta aloilta kokonaan, eikä niiden poistaminen tapahdu kertarysäyksellä. Osalle aloista pelkällä yo-todistuksella on voinut päästä jo ennen muutosta, joten asia ei ole aivan uusi. Paljon muutoksia on kuitenkin tulossa, joten tilanne on mielenkiintoinen ja varmasti mielipiteitä asiasta riittää puoleen ja toiseen. Sitten on vielä ammatillisen koulutuksen käyneiden ja alaa vaihtaven tilanne. Monimutkaiselta kuulostaa, mutta ammatti-ihmiset näitä ovat pohtineet, joten jäädään odottelemaan rauhallisesti tulevaa. Varmasti muutos on positiivinen.
Plussat
+ ei tuplatestausta
+ ei kalliita valmennuskursseja ja pääsykoekirjoja
+ hyöty aiemmista opinnoista jatko-opintopaikkaa haettaessa
Riskit
– heikot yo-tulokset (esim. elämäntilanteen vuoksi) vaikeuttavat jatko-opintoihin hakeutumista.
– hyvin menestyneet vievät opiskelupaikat, joista eivät välttämättä ole edes kiinnostuneita
– pääsykokeet ovat mitanneet motivaatiota alalle hakeutumiseen. Haetaanko opintoihin huippuarvosanoin ilman motivaatiota opiskella alaa?
Olisiko sinusta järkevää luopua pääsykokeista?
Anniina Kuvat: Pixabay
Nyt voit myös laittaa seurantaan Roundabout Career somessa Facebook Instagram