VANHA KUNNON 8+8+8
Vuoden vaihtuessa on aika nostaa esiin vanha kunnon 8+8+8 sääntö. Välillä on hyvä muistutella itseä hyvän arjen koostumuksesta. Mikäli loppuvuosi oli kiireinen on palautettava balanssi elämään! Aina elämäntilanne ei anna tähän mahdollisuutta, mutta aina voi yrittä tehdä parannusta edes johonkin osa-alueeseen, koska se vaikuttaa kahteen muuhun tärkeään arjen hallintaan liityvään seikkaan.
8 TUNTIA TYÖTÄ
Käsi ylös kuinka monella tämä ylittyi viime vuonna? Ylittyikö se toistamiseen? Kahdeksan tuntia työtä/opiskelua, kahdeksan tuntia vapaata ja kahdeksan tuntia unta viitenä päivänä viikossa on vakiintunut yhteiskunnan sykkeeksi. Se ei kuitenkaan tarkoita välttämättä työtä, joka ajoittuu välille 8-16. Työtä on monenlaista ja sitä voi usein tehdä mihin aikaan vuorokaudesta haluaa ja missä haluaa. Tämä asettaakin haasteelliseksi sen, miten osaa ja muistaa rajata työaikaansa.
Helposti vastaan itsekin sähköposteihin pitkin päivää ja päivitän somea yömyöhään. Kun on hyvä draivi päällä tykkään välillä tehdä töitä myöhään illalla, joten työtunteja kertyy päivään näin helposti huomaamatta useita lisää. Ensi vuonna aion kuitenkin laskea paremmin työn tekemiseen käyttämääni kokonaisaikaa. Kiireisten aikojen jälkeen aion palata ruotuun.
8 TUNTIA VAPAA-AIKAA
Vapaa-aika tarkoittaa ansiotyön, opiskelun tai muun päivän arkisen aherruksen ulkopuolista, etenkin rentoutumiseen ja virkistäytymiseen käytettävissä olevaa aikaa. Hmm….kahdeksan tuntia tuntuu paljolta. Siinähän ehtisi tehdä vaikka mitä! Niin, mihin tämä aika oikein kuluu. Muutaman tunnin viikossa vievät harrastukset eivät tätä ainakaan itsellä täytä, joten täytyykin pohtia miten vapaa-ajan jatkossa käytän. Käytänkö sen rentoutumiseen ja virkistäytymiseen vai johonkin ihan muuhun? Entä sinä?
8 TUNTIA UNTA
Auts! Tähän pyrin, mutta tämä on heikoin kohtani. Kymppiuutisten jälkeen nukkumaan. Klassikkolause, joka pitäisi (pitää) vielä toteuttaa käytännössä, heh.
Näillä eteenpäin:)
Anniina