CAREER CORNER: SYKSYN YHTEISHAKU

img_20170913_185251_0.jpg

Ajattelin aloittaa tällaisen CAREER CORNER – nimellä kulkevan postauskategorian, jossa vinkkaan ajankohtaisista opiskeluun ja työelämään liittyvistä tapahtumista ja asioista. Ensimmäisenä vuorossa on syksyn yhteishaku korkeakouluihin. 

Suomessa jatkokoulutuspaikkojen hakukriteerien selvittäminen sekä pääsy- ja soveltuvuuskokeisiin valmistautuminen painottuvat keväälle. Kirjastot ja kahvilat ovat täynnä pääsykoekirjoja pänttääviä nuoria. Monella kevään haku menee kuitenkin ohi esimerkiksi ylioppilaskirjoituksiin lukemisen, duunien tai muiden kiireiden takia. Keväällä mielessä on myös lähestyvä kesäloma ja siinä tilanteessa jatko-opintoihin hakeminen ei voisi vähempää kiinnostaa tai ei ole ainakaan ensimmäisenä mielessä. Joskus kesä tekee tehtävänsä ja opiskeluintoa löytyisi jo seuraavana syksynä, mutta täytyykö silloin odottaa vuosi uutta yhteishakua?

Vastaus on: ei välttämättä. Myös syksyllä on korkeakoulujen yhteishaku. Haussa on toki vähemmän koulutuksia kuin keväällä, mutta kannataa silti tsekata mitä olisi tarjolla. Opintopolun mukaan haussa on jopa 207 koulutusta, joista 187 on ammattikorkeakoulun tarjoamia ja 20 yliopiston koulutuksia. Sitten vaan tutustumaan ja hakemaan!

Syksyn korkeakoulujen yhteishaku 6.- 20.9.2017 klo 15.00. 

Haussa olevat koulutukset

 

Jos kiinnostavaa alaa ei löydy haussa olevien koulutusten joukosta, voit mietiskellä mitä voisit myöhemmin hakea opiskelemaan: jatko-opinnot.

 

Anniina

Työ ja raha Opiskelu Työ

KIITOS

img_20170813_200947_119.jpg

OI000156.jpg

Tämä kaunis kimppu on Sinulle <3 

Kiitos kaikille teille, jotka olette vierailleet blogissani. Teitä on jo paljon! Mahtavaa! 

Katsoin äsken tarkemmin analytiikkaa blogin vierailijoista ja oli kiva huomata, että teitä lukijoita on ympäri Suomea. Kahden pienen paikkakunnan nimi oli minulle täysin uusi ja täytyi ihan sivistää itseäni googlaamalla paikkakuntien sijainnit. Huomasin myös, että työt ja koulut ovat alkaneet, koska lähes kaikki lukijat olivat Suomessa. Toisin oli heinäkuussa. Teitä oli ympäri maailmaa, lähinnä Euroopassa lomailemassa. Yksi lukija oli edelleen Venäjällä. Onkohan hän unohtunut lomailemaan 🙂

Tervetuloa myös kaikille uusille Roundabout Career blogin vierailijoille!

Nyt voit seurata Roundabout Career sivustoa myös somessa Facebook  Instagram.

 

Palataan pian,

Anniina

 

Puheenaiheet Ajattelin tänään